HILLASSA
Lähdin yksin, kaupungista junalla ja asemalta pyörällä. Ennen olin oppinut tuntemaan soita, talviteitä ja niittypolku-ja; mutta oli mennyt kaksi kesää, että en ollut käynyt hillassa. Oli joutunut autoihin ja juniin. Piti asua ihmisten seassa. Ennen saattoi kävellä väsyksiin omalla maalla. Nyt piti asua paikoissa, missä maa on jaettu kappaleiksi kuin leipäveitsella, ja missä jokaisen nurkan takaná on joku. Siinä on kuin olisi täydessä linja-autossa ja voisi pahoin, tai kuin kala vesisaavis-sa.
Tummanpunainen maantiensuuntainen talo. Päässä puita, pinnaila juuria paljaina. Talon ja maantien välissä kolme puuta. Ojan laidalla sauna} ojan talon välissä koivuja. Karja-lato ja tyhjä navetta, vinkkelissä talli ja vanha liiteri, jatkona uusi liiteri, Makasiini ja sen päässä viinimarjapensaita pu-naisen laudan ympäröiminä. Talon ylä- ja alapuolella maantien laidassa valkeat sementtipylväät ja yläpuolella olevasta portista aikava rivi leikkaamattomia kuusia kuin taivaasta.
Maa laski maantien yli peltoa ja vesiheinikkoa pitkin ojan mukaná suvantoon, mutta minä en kuulu asiaan. Ölen tullut jostakin ja päässäni on bensiinin haju, enkä voi istua kynnyk-sellä ja olla niin kuin ovi, kivet ja maa. Pitää olla ja asua kauan; panna aitaa ja tehdä puita, lämmittää saunaa ja tehdä heinää, olla nun, ettei ole mitään erikoista. Sitten voisi nähdä vaaleat, puhtaat vastaniitetyt kedot, ja pilvet tuulessa kuin yksistään ketojen päällä. Kesken viimeisen luonnonniityn niittämisen voi tulla sade, joka kastelee kivet ja mättäät, pensaan lehdet ja heinät. On mentävä sisälle syömään viiliä tai keittämään kahvia. Minä otan vesikattoa vasten nojaavan
31
pitkän vavan ja pyörivän messinginvärisen uistimen ja käve-len törmiä pitkin rantaan ojan suuhun. Heitän uistimen kauas, ja kuuluu vain vähän ääntä, kun se sattuu veden pintaan, ja painuu veteen. Vedän uistinta hitaasti lumpeen-lehtien viereen kastuneen pajupensaan alle. Lähetlä pintaa hauki tulee uistimen perään kuin varjo, ja vavan kärki taipuu sünian jatkoksi. Hauki nousee törmälle väkipakolla ja minä perään märkään ruohikkoon. Törmät laskevat jokeen, jossa on paljon mutkia, koskia ja suvantoja. Vedessä on kaloja; en nyt oikein voi niitä pyytää, varsinkaan harreja, jotka hypähte-levät sileässä virrassa kivien alapuolella.
Lahdin hillaan liiterin päästä kanavaojan yli, vinosti keto-jen poikki tielle, metsään oikopolulle pükkilanka-aidan alitse ja märät paikat lahoja porraspuita pitkin. Tulin vanhalle sorapaikalle ja kävelin soita kohti. Koetin ajatella rämettä ja metsää, jaioissani oli lainatut kumisaappaat; tietä olivat lehmät kulkeneet.
Oli syksy. Laitoin samalla polulla ansoja uistinsiimasta. OH pakkanen ja puitten alia hämärä. Taivas oli kirkkaana ja hyvin laajana kuusien latvoissa. Pistelin tikkuja pystyyn tiehen ja laitoin hakoneuloilla ansan silmukkaa oikeaan asentoon. Joskus otin tien vierestä puolukoita suuhuni; kun koskin sormillani ohueen, vaaleaan hiekkaan, oli kuin olisin asunut siinä. Kävelin kotiin melkein pimeässä, metsässä ja ketoja pitkin. Avasin oven ja öljylamppu paloi. Nukuin oven suussa.
Mülainen on polku, joka kulkee metsässä. Se lähtee kuivana ja harmaana kankaalta, jossa kasvaa petäjiä. Sen vieressä on muurahaismätäs paksun puun juurella, ja mättään Iäpi kasvaa sileäoksainen pihlaja. Korvessa tie on syvänä ja mutkaisena mättäiden välissä ja ura on puolillaan vettä; mättäillä on hillan lehtiä ja hilloja. Tie häviää suolle, suolla saa kulkea miten haluaa. Suolla näkee laidasta laitaan, metsäsaarekkeet ja tupsulatvaiset kuuset.
Suo on laaja, mätäsjonoja ja tasaista vuorotellen. Lämpimä-
.32
2
nä päivänä taivas kaartuu suolla loputtoman suureksi pallok-si, jonka suon pinta halkaisee kahtia; itse on pallon keskellä ja se liikkuu joka askeleen mukaná. Suo on aina samassa paikassa, ja ilma lämpenee ja väreilee lähellä maata, ja siellä tuoksuu hillan lehdet ja heinä, varvut ja monenlainen sam-maljavesi.
Suosta nousee ohut varsi, sen päässä on iso marja, joka on siihen suosta tullut varren kautta. Niitä on oltava paljon, Jos aikoo poimia; niitä löytyy, Jos tietää paikan. Niitä on vierivie-ressä nun paljon, ettei sitä kukaan ymmärrä eikä ajattele. Minä poimin, eikä ollut aurinkoinen päivä vaan ilta ja hyttysiä ja sääskiä nun paljon, että ne menivät suuhun, silmiin ja korviin. Join kahvia, kun ämpärissä oli hilloja yli puolivälin.
Menin kuivalle paikalle metsän laitaan, missä kasvoi joita-kin puita. Aurinko oli pohjoisessa suon laidan alapuolella, ja sääsket olivat painuneet maahan. Auringon jälkeen oli taivas laskeutunut alas, ja se oli valkeana, kuultavana ja tasaisena katoksena suon laidassa. Avaruutta saattoi katsoa metsän laidasta sivusta. Takana ja edessä on aurinkoinen, korkea ja lämmin päivä; olin siinä välissä suon laidassa.
Sääsket tulivat ja tuli aamu, alkoi tuulla ja se vähensi hyttysiä. Kävelin suon yli tielle ja kankaaüe silloin, kun kylässä joen ja maantien varressa oli yö ja aurinko paistoi. Tulin vanhalle sorapaikalle metsässä, kun siitä lähtee porraspuita pitkin, tulevat pellot vähkellen, ja kylä ja maantie, autot jajunat.
Kaupungissa talvella otin rexpurkista vadille hilloja, keltai-sia marjoja ilman varsia ja lehtiä. Kun söin, oli hülojen seassa kuollut metsälude, vihertävä, päältä pyöreä, alta litteä ja lyhyet jalat. Se oli vadilla sähkölampun valossa. En pannut sitä suuhuni, mutta tiedän minkä makuinen se on; ölen pannut metsäluteen suuhuni hülojen mukaná suolla.
3 Novellit
33