Koiran kuolema Tu LEE KESÄ jumalan kesä sitten isä ostaa Tuomaalle polkupyöraii kun Tuomas tulee niin isokst että osaa itse ajaa eikä tarvi pidättää... sitten Tuomas saa sen pojat Tuomas saa pyörän sitten hän on niin onnellinen siitä isä ment käymään kirkolla sosiaalihuollossa isä meni töihin tsä tu Lee illalla isä tulee illalla sosiaalisihtceri sanoo isälle: kylLä sinun pitäisi tietää etrei kun-nan kassassa ole... mitä ei ole, ei voi antaa... isä tulee illalla isä tulee... Tuomas odoctaa isää ntin jännittyneenä, isä on nun suuri ettei muut mtehet läheskään; isällä on pitkät kädet ja karvai-nen rinta, kenelläkään muulla ei ole niin voimakas isä kuin meil-lä... niin voimakas ja suuri isä... kotvunlehti on híírenkorvalla isä tulee sitten illalla ... voi kun se ilea tultsi äkkiä (lumi on sulanut maasta. Kaikkialla löyhkäsi vihreä kukkiva kesä: se oli tuhssa nyt!) Lumt oli sulanut maasta ja maan kosteus oli suurimmalta osaltaan jo haihtunut taivaaseen, jossa kaikki sukulai-set asuivat. Nyt oli kesän ensimmäisten päivien aika. Asumaraken-nuksen tervahuopakatto oli läikyllisen vaalea eikä juuri lainkaan märkä - ikään kuin sitä pirkäii ja pimeää talvea ei olisi oUut ole- 222 massakaan. Aurinko oli saanut kaiken näyttämään toisenlaiselta. Ja sittcn «li vielä keväinen ahava joka raastoi kosteuden joka iki-senpisaran ja märän läiskän olemattümün. Mutta ladon seinustalla oli olkipahna jonka päällä sekarotuinen koira loikoi päiväkaudet -se oli sisuksiltaan märkä. Sc oli mätä ja las tu t ja oljet lahellä maan-pintaa olivat palaneet ja mädänneet loaksi. Mikään ei kuivaca sei-laista pahnaa. Kirpeä lemu nousee siitä pitkin auringonpaahteista ladonseinää ylös. Koira makaa liikahramatta paikallaan. Sen turkki on sotkuinen, pörröllään, nun kuin minkä tahansa sairaan koiran -lian ja syöpäläisten otollinen pesa. Turre on sairas. mutta kun isä tulee olisipa mukavaa! Sitten isä patantaa Turren Kun pikku-Tuomas, seitsemänvuotias vakavanaamainen poika toi aamulla soppakupin Turrelle, nousi koira kangistuneille takajaloil-leen ja lipoi hieman kielellään perunoita ja kastiketta, mutta sc söi syönnöksensä vain kohteliaisuuden vuoksi. Heti kun pikku-Tuomas oli mennyt, laahautui koira kuoppaansa pahnan keskelle, kä-pertyi siihcn, makasi liikkumattomana, puolitorkuksissa ja antoi auringon paahtaa sairauden huolimattomaksi jättämää turkkia. Tutren silmät olivat sairauden sumentamat: sairaus loisti punaisena kiiltona valkuaisisra ja raäme valui kuonolle. Tuomas kaivoi kepil-lään pahnaa nun että mätä mustanlikainen takku tuli esiin. Sitten hän liikautteli kepillä koiran atetiaa: höyty punnersi esiin kastik-keen hyytyneen pinnan alta. Kyllä Turre paranee... isä tulee huomenna. Isä parantaa Turren, sanoi pikku-Tuomas. Hän raaputti koiraa korvan takaa. Turre vingahti, työnsi turvonneen kielensä suusta, nuolaisi pojan kättä, ja häpesi sitten heti käytöstään. Alä nuole, älä... sinä ölet limainen kuin mikä... noh noh... Pikku-Tuomas haki reppunsa portailta ja mení kouluun. Koira jäi yksin. Koiran kuot.kma Vaikka mökissä jo valvottiinkin ja ikkunaverhot heilahtivat joskus, ei vielä tultu ulos - oli vielä nun varhainen. Aurinko kiipesi hitaas-ti pitkin hailakkaa taivaankantta kohti eteläistä lak i korke u tta an. jostain lensi ohrapellon laitaan aamuvirkku harakka etsimään ja nnnkkailemaan valkoisia, lihavia ohranjyviä, jotka olivat jääneet pinnalle äestyksen jäljiltä. Heti kun harakka huomasi koiran ruo-kakupin jossa tukeva aamiainen turhaan odotti syöjäänsä, hetäsi sen turhamainen röyhkeä luont.o. Se kekkalehti ilvehtien kohti koiraa, tuli likemmäksi ja likemmäksi: ärsytellen ja kiusaten se hyppi aivan koiran kuonon viereen, mutta kun se näki että koira oli sairas se ist.ui kupin viereile ja nokki suuhunsa vielä hieman lämmintä niokaa. Turren kupeet värisivät sen hengittäessä - muu-ten se oli aivan hiljaa. Puolenpäivän jälkeen vaimn haki mokakupin pois. Harakka ei ollut siitä paljoakaan maistanut. Silmillään Turre seurasi naisenlii-kanteita: ruoka lyhjennettiin pellon pientareelle roskien kaato-paikkaan. Sitten aurinko kääntyi vyörymään alaspäin länttä kohti. Kello oli kohta kaksi. Pikku-Tuomas mateli koulusta kotiin, viipyi kauan sisällä, syödcn ja lukien läksyjään - sitten Tuomas tuli ulos, kädessään muren hyvää pullaa jonka äiti oli antanut Tunrea varten. Pulla oli valkoista ja tuorerta. Tuomas käveli hitaasti: suu mutusti pullaa ja jytynen pieneni huomattavasti lyhyen matkan aikana. Siinä Turrelle. Saat syodä. Äiti antoi... äiti käski antaa Turrelle... äiti sanoi ettei Turrenkaan tarvitse nälässä... sitten... Pikku-Tuomas työnsi pullankämyrän Turren huulten väliin; koira otti sen suuhunsa, mutta ei purrur; pudotri sitten pullan et.u-käpaliensä väliin. Se painoi kuononsa alas ja katsoi häpeissään pikku-Tuomasta. Poika otti pullan, pani sen uudelleen koiran suu-hun. Taas Turre tipautti sen pidettyään sitä hetken suussa. Ladon harmaata seinää vasten pommitti kärpänen kuin hädissään. Jos et syö nun minä syön pullasi, uhkasi Tuomas. Syö nyt, kiltti tyttö. Ota... ota, sanoi hän niinkuin oli kuullut isänkin sanován. Hän kynsi koiran takkuista karvaa ja raaputti Turren korvan-taustaa, mutta koira ei sittenkään huolinut makupalaa. Kun pulla oli heitetty pois, lähti Tuomas asioilleen. Koira jäi taas yksin. Se uikutti hiljaa Tuomaan jälkeen, mutta Tuomas kullo suoraan tien yli naapuriin, eikä viitsinyt katsoa Tutrcen. Se ei syö mitään, sanoi Tuomas myöhemmin äidille. Aiti silii i i esiliinaansa sohvankannella, kokeili sormellaan, oliko rauta tin-peek s i kuuma. Kyllä Tutre slitä paranee... odotahan, näet kyllä. Jos se onkin tapettava? kysyi Tuomas. Ei Turte niin sairas ole... mikä lie sillä, sita vaivannee, puhui ail i rauhallisella äänellä ja katseli ymparilleen etsien kásiíleen tekemis ta. Lllalla vielä ennen nukkumaanmenoa Tuomas juoksi yli pihsin ladon edustalle. Turte makasi pahnallaan samassa paikassa kuin päiväliäkin. Pikku-Tuomas istui hetken kyykkysillään koiraa sil-miin katsellen ja sille puhucn; sitten hän nousi, juoksi nopeasti h;i ■■ märtyvässä illassa sisälle ja paukautti oven jäljessáan kiinni. Joku toinen koita ulvoi kylällä. Turre liikutti kotviaan, kuuli äänen ja painautui yha syvemmiil-le pahnaan kuluneeseen kuoppaan. Lima valui Turten suupielistä, mutta koira oli välinpitämätön. Kitkas liiste noljui olkea myöten, levittäytyi kalvoksi roskien päalle. Äänet katosívat kun ihmisci mökeissä paneutuivat yöpuulle. Hatakka rapisteli jossakin likellä omalla nukkumaoksallaan, yrittaen liikkua lükkumisensa hiljaa, ketään häiritsemättä. Aamuun mennessä kuolema oli noutanut Turten. Kouluun mennessään pikku-Tuomas ei mennyt katsomaan koiraa. Sitten aurinko nousi taas taivaalle, keskipaivä tuli ja päivä muuttui verkkaan illaksi. Vaimo liikkui pihalla, haki vettä kaltiosta, pesi vähän pyykkiä; valmisteli iltaa - miehen piti tulia illalla. Harakka kävi keskipäivällä vakomassa koiran ruokakuppia, mutta sc oli tyhjä. Mustapyrstöinen ilvehtijä vakavoitui nähdessään että koita oli kuollut: oienneet jalat, hoitamattomaksi jäänyt tutkki. Harakka istui pienen matkan päässä vainajasta, pää jäykästi pystyssä, kiiltoi-sat linnunsilmät Turrea tuijottaen. Sitten harakka hyppeli harvoin, täsmällisin hypyin pois ja pytähti lentoon. KoiRAN KtJÜLEMA lltapäivallä pikku-Tuomas tuli kattila kädessään ladon edustalle. Hän laski ruoan nutmelle, ment kyykkysilleen koiran luo, otti ka-dellään etutassusta. Se oli veltto. Kärpänen kaivoi Turten silmää. Nyt se kuoli! Pitää menna ilmoittamaan äidille. Sitten vaimo tuli Tuomaan kanssa sisältä, Tuomasta kädestä ta-luttaen. Poika imi sormeaan ja lyrnysi äidin esiliinaan: ajatteli ensin, että on patasta olla ihan pieni Lapsi. Aiti pysähtyi kaukana koitan pahnasta josta pistava haju nousi sieraimiin. Aiti näki, että Turten häntä lojui suoraksi oienneena. Vanha vahti, virkkoi äiti hieraisten silmäänsä. Kun isä tulee. . . saa vaikka sitten huomenna ottaa ja haudata tämän... Pikku-Tuomas otti äitiä vyötäisistä kiinni ja pusersi lujasti. Hän polki jaloillaan maata ja lauloi: Tutte kuoli. Turre kuoli Nyt se haudataan Mcillä on koira kuollut... Ei tarvinnut tappaa. Vaimo otti poikaa kädestä, talutti Tuomaan perässään pois lado lta. Kun he olivat menneet, tuli harakka alas ladon katolta ja hyppeli Tuomaan unohtaman kattilan luo, pisti nokkansa jäähtynee-seen tuokaan ja nieleskeli isoja kappaleita lionnutta leipää. Vaimo oli jo portailla: silloin hän kääntyi, näki harakan, ja kiinihti nouta-maan unohtuneen kattilan. Kun oli jo melkein pimea, tuli mies. Taivaalla kulkivat pilvet edestakaisin. Tuuli hiipi vaarojen takaa ja puhalsi ilmaa viilentäen, aavistaen sadetta. Pyykkinatujen paissä ylimääräisiksi jääneet narunpätkät heiluivat. Kaltion reunal-la tuohilippo täppäsi puuta vasten. Mies tuli metsän sisältä, kaltio-polkua pitkin asteilen, lkkunassa vaimo jo odotti häntä. Miehen hartiat olivat kumatat ja niska eteenpainunut kuin härällä. Hän hyppäsi porraat ylös v aiv at t omast i yhdellä askeleella, pysähtyi Sitten siihen ja otti tepun selästään. Portailla mies katseli ymparilleen, tähyili kylälle päin, nuuhki ilmaa ja avasi sitten oven. Hán 226 järti reppunsa eteiseen ja pirtissä hän istui heti pöydän äärcen. Pikku-Tuomas túli Ĺsän viereen istumaan: ci uskaltanut oikcin lä helle ennen kuin isä hyväili raskaalla kädellään pojan vaaleaa tuk kaa. Turre on kuollut! sanoi pikku-Tuomas isalle hiljaisella äanellä, Yöllä pikku-Tuomas heräsi monta kertaa. Unen tokkurassa hän kä sitti etta kynttilassä paloi valo. Isä oli tullut kamarista ja sytytränyi kynrtilään valkean. Isällä oli ŕlanellinen paita yllään ja päässä äidin paksu villamyssy ja raskaat kivespussit roikkuivat alhaalla rcisien päällä. Hän hieroi kummallakin kädellään rintojaan. Hiki valni isän punakoilta kasvoilta. Pikku-Tuomas mutisi jotakin unissaan ja nukkui taas. Ja taas, kun hän uudelleen heräsi, oli pimeää, mutta kamarista kuului äidin ääni: ...puhu jotakin! Puhu!... yritä, yritä puhua herrajumala... Sitten oli pitkälti aivan hiljaista kunnes kuului isän älahdys ja korinaa. Silloin pikku-Tuomas nukkui taas. Aamulla hän heräsi sateen ropinaan. Taivas oli yltyleensä pilvien peitossa ja sade tulvi maahan hitaana, jatkuvana virtana. Ladon katolla istui harakka alakuloisena, pään hartioittensa väliin vetä-neenä. Silmät raollaan se odotti sateen lakkaamista. Aiti istui hellanloukossa. Hän itki siinä, esiliinalla tuon tuostakin silmiään hangaten ja nikottaen itkun vuoksi. Tuomas katseli äitiä silmät pyöreinä. Lähteekö isä' hautaamaan Turrenľ hän uskalsi kysyä aralla ää-nellä. Aiti nosti päätään, katsoi Tuomaaseen melkein vihaisena ja puhkesi rajuun nyyhkytykseen niin että olkapäät ja koko ruumis vapisivat, Isä,., nukkuu! hän huusi. Tuomas nousi vuoteesta, puki housut jalkoihinsa ja paksumman puseron päälleen. I Iän kuxkisti kamarin ovesta, mutta isä ci ollui noussut, Isä makasi sängyssä lakana pään yli vedettynä. Porstuassa pikku-Tuomas epäröi ja kuunteli miten sade löi ah KoiflAN KUOLEMA naasti tervahuopakattoon, mutta hän nosti puseron kauluksen pys-tyyn ja juoksi sateessa tien yli naapuriin hakemaan Antin ja Kallen jotka kumpikin olivat häntä vanhempia. Tullessaan takaisin poikien kanssa Tuomas kantoi kädessään naapurista otettua lapiota. Sateesta piitraamatta he menivät ladon luo, seisoivat hetken katsellen kuollutta eläintä, jonka turkin sade oli viruttanut nun, eträ vain muutama karvatupsu seisoi pystyssä jäykän lian takkuun-nuttamana. Pojat ottivat koiran, kantoivat sen vähän matkan päähän met-sänlaitaan ja jokainen vuorollaan kaivoi hautakuoppaa syvemmäk-si. Silloin vaimo tuli pirtista Lilos: huivi päässä ja saappaat jaloissa. Hitaasti jalkoja nostaen hän meni naapuriin ja kohta hän tuli takaisin kahden muun vaimon kanssa. He menivät sisään. Pikku-Tuomas ja pojat katsoivat äitiensä jalkeen. Mika teillä onľ kysyi toinen pojista. Ei mikään. Airisi itki, sanoi toinen poika. Ei itkenyt. Nyr. haudaraan Sitten Turre-vainaja. Minä ölen vaikka pappi. Antaisit minun olla... sanoi pikku-Tuomas. Sehän oli minun vahti! Et sinä osaa... ja minä toin meiltä lapion, muistutti isompi poika. Sinä ölet sukulainen. Sade hiljeni vähän siunauksen ajaksi. Iso poika luki ruumiinsiu-nauksen kovalla yksitoikkoisella äänellä, pää haudan yli kumartu-neena. Sisältä pirtisrä kuului yhtämittainen veisuu: itkuiset äänet nousivat ja laskivat. Pikku-Tuomas ja toinen poika seisoivat haudan jalkopäässa, kädet ristissä, katseet haudan pohjalla lepäävässä koiras-sa. Pikku-Tuomaan silmistä valuivat kyyneleet. Kun siunaus oli ohi, vetäytyi pikku-Tuomas syrjään, antoi kylän poikien lapioida haudan umpeen - hän nyyhkytti männyn runkoon päätään painaen. Pojat pystyttivät hautakummulle ristinmuotoisen karahkan, Isompi poika tuli Tuomaan luo. Hän ryrkkäsi Tuomasta olkapää-hän. 228 Ei ne oikeat hautajaiset olleet... tule! Tuomas pudisti päätä.'in, antoi kurkkua kuristavan nyyhkytyksen nousta ja puhjeta itkuksi, Silloin tuli toinen naapurin vaimoista ulos, kaveli kiireisin askflin haudalle ja silitti kämmenelläan Tuomaan märkää tukkaa. Antti ja Kalle... menkäa hakemaan kirjat kotoa... ja sitten lu-u kouluun niinkuin olisi jo... eikä viivytellä míssään, käskí hän. Älä itkc Tuomas, älä itkc! Tuomas tönii hänet ensin pois, mutta kun toisct pojat ov.n menneet, menee Tuomas ja painaa päänsä naisen pehmcittcn ;il haalla riippuvien rintojen väliin ja hieroo kasvojaan karkeaan ťsi liinaan. Tuomaan ei tarvitse tänään mennä kouluun, lohduttaa vaimo. Antti ei antanut minun olla pappi... Nainen ei vastaa siihen mítäänr hän pudístelee päätään ja m;iis kauttaa hu u lens a yhteen. Turren hautakummun tuoreeseen multaan sade syo vakoja |;i punaruskea maa jonka vesi hetkessä muuttaa mustaksi, kuluu valii teilen kummulta pois ja vierii kaucmmas ja painautuu sammak'i siin. Lähde Tuomas sisälle... sinä vilustut täällä ja tulce kuoleman tauti, sanoo naapurin vaimo. Harakka ponnistelee lentoon ladon katolta. Sc lentää hätäisesi i siipiään räpytellen yli pihan pienen kierroksen, palaa takaisin j;i lentää sisälle latoon. Siellä se vilusta väristen. istuu heinäkas;m paällä ja tuijottaa suuresta ovenreiästa tielle. Koululapset pysähty vät mökin kohdalla, katselevat siina, puhuvat keskenaän. RohkĽÍn pikkupojista juoksee kamarin ikkunan alle ja kurkistaa verhnJĽii raosta sisälle. Sitten poika palaa tielle: toiset ympäröivät hanoi, pakkautuvat toisiaan tönien kiinni silminnäkijään ja kulkevaí mutkan taakse jonne hatakan katse ei yllä ja laulavat lapsellisin laulua.