Rietas rakkaasi
JUMALA
Timo K. Mukan esikoisromaanissa runous ybtyy proosaan, seksuaalisuus yhtyy uskontoon ja kristillisyys yhtyy epdjumaliin,
Olli Sinjvaara
Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu on niita kirjoja, jois-sa sisáltó ja muoto, tarkeimmat teemat ja kerrontatekni-set ratkaisut ovat kietoutuneet toisiinsa niin tiukasti, cttá niiden analyyttinen erottaminen tuntuisi johtavan tulkinnalliseen vákivaltaan. Kaavamaisesti esitettyná teos rakcntuu melko realis-tistisesti kerrotusta rakkauscarinasta ja vákevásti symbolisista runo is ta, jotka jaksottavat ja rytmittávát tiivista proosaa. Romaa-nissa on kymmcnen lyyristá jaksoa, jotka toisaalta muodostavat oman kokonaisuutcnsa, toisaalta lnttyvat assosiatiivisesti juo-nenkáánteisiin ja tarinan vaiheisiin.
Jos haluamme ymraartáá, miksi ja niita teemoja silmállá' pita-en kirjailija kutoo lytiikan ja proosan yhdeksi tiheaksi verkoksi, pelkká muodollinen analyysi ei riita. Runojen hermeettinen, in-tensiivisesti uskonnollinen ja scksuaaiinen symboliikka aukeaa vain pohtimalla niissá esiintyván lyyrisen minán suhdetta proo-satekstin kertojaan. Táta suhdetta puolestaan ei voi ohittaa, kun jáljitetáán teoksen temaattista ydintá tai sanomaa. Esseeni joh-toajatus o akin, ectá tarkastelemalla runojen ja suorasanaiscn ker-ronnan suhdetta Maa on syntinen laulussa teoksen uskonnollis-filosofinen siemcnkota voidaan kovertaa csiin.
Tictenkaan támá ei tarkoita, ettá Mukan scksuaaJimystiikka olisi jáannokscttá selitettávissá tai analysoítavissa. Sisallón ja muodon erottamattomuus Maa on syntinen laulussa johtuukiin siita, etta kerronnan alitajunnasta válahdyksina nousevat runot antavat Siskonrannan kyláyhteisólle sen mys tis en an ran. Kuten ihmiset elávát fieitá yhdistávástá maasta, siten Mukan balladi cláa teemoja ja motiiveja tiivistavista runoista.
Maa on syntinen laulu on balladi pakanallisen, eiaimellisen ja verentuóksuisen maaepájumalan seká kristilHsen siveysmoraalin
välisestä ristiriidasta. Tämä ristiriita ilmcnee sekä Marian psykologisessa kchkyksessä että kyläyh-teisön arkikäytännöissä. Oikeastaan Marttaa voi-si pitää sekä yksilönä, joka kuulce maan syntisen laulun selvemmin ja cri tavalla kuin kirjan muut henküöt, että myyttisenä arkkityyppinä, Jossa henki ja lilia, kirkas taivas ja roudanruskea maa kamppailevat.
Siskonrannan kyläyhteisöä ympäröivä luonto ja ihmisten eiäimelliset vietit ovat säälimättömiä sokeita voimia, jotka ajavat ihmrsiä kuolemaan vailla toivoa pelastuksesta, Kristuksen karitsaksi pääscmisestä. Kylaän luultavasti 1800-lu vun puo-livälin tienoilla saapunut lestadiolainen usko ei ole onnistunut kesyttämään alkukantaista vietticner-giaa, maan syntistä laulua. Seksuaali- ja kuole-manvieteistä - fretidilaisista Eroksesta ja Thana-toksesta -kasvaa rehottava metsä, jonka läpi hur-mahenkinen kristülisyys synnintuntoineen ylittäa raivata tietä pois thmisen eiäimellisyydestä.
Kristillinen sivilisoimispyrkimys ei kuiten-kaan onnistu. Yhdessa runoista maa laulaa kylaän saapuvista saamamiehistä ulkopuolelta tunkeu-tuvana uhkana, joka yrittää pakkosyöttää pclas-tusoppia syntisille penikoillc: "Ja saarnaajat saa-puvat / kutsutta kyliin kuin korpit / tuomaan tuo-mion sanaa." Maan laulu osoittautuu voimak-kaammaksi kuin evankeliumi. Viimcisessä ru-nossa maa kutsuu vaeltajiaan mullan alle, mutta jättää lisäämättä, että tämä maa ei ole odotus-huone matkalla taivaaseen, vaan Siskonrannan ih-misten alku ja loppu.
Seksuaalimysttikkaa voi pitää Maa on syntisen laulun keskeisenä käyttövoimana, koska ihmisten toirninta aina poroerottelusta ja Iehmän poi'itut-tamisesta aamukahvin juomisecn on eroottisesti la-tautunutta. Lahes kaikki ihmiset tuntcvat croot-tista vetoa johonkin toiseen, mikä siaänsä ei olisi kovin ihmeellistä, ellei Mukka kuvaisi hcidän ha-hijaart nun "kieroutuneiksi": Atjä haistelee pojan-ryttärensä alusvaatteita, hurmioirunut Niesaroan Selma lälientelee nuorta Hannesta. Mukan ku-vauksesta mystistä tekee se, että elaimcHisen pa-rittelun ja raatelun taustalk on maaepäjumala, lyy-risten jaksojen minä, joka tuntuu tietävän ihmisten haluista enemmän kuin he itse.
Ihmisten ja elaintcn biologisesti samankaltaisten toimintojen rinnastamincn on teoksen keskeisiá motiiveja. Raskautensa aikana Marttaa vertaa it-seaan tiinena olevaan lehrnáán. Samalla kun Ou-takoudan Aulis puukottaa veljensá Villen, poro-aitojen tienoilía porokoirat raatelcvat yhden ky-lan nartuista kuoliaaksi,
Námá rírinastukset voisi kuitata naturalismina toteamaila, etta kaunistelematta kuvattu ihmincn muistuttaa monilta osin eláinta ja etta ihmísen erot-tamincn luonnosta on korkeakulttuurien syváa it-
Mukka kuvaa seksuaalisuutta mumaisena epájumalana, jota ihmiset tiedostamattomasti palvovat.
sepetosta. Maa on syntinen laulu on kuitenkin pal-jon enemmán kuin naturalistinen kuvaus ihmisten scksuaaltsesta laumakáyttáytymisestá. Ihmisten ja elaintcn erottamattoniuus on olennainen osa Mukan pakanallista seksuaalimystiikkaa. Koska Siskonrannan ihmiset ovat peraisin syntisestá maas-ta, he eivat voi paeta elaimellisyyttáan kristilliscen iharmekuvaan luomakurman kmunusta, jokahal-litsec maata omien tarkoitustensa mukaan. Sen si-jaan maa hállitsee hďtii laululla, joka kaikuu lom-polon sumusta ja viettelce Martan.
Tássa mielessa runot rikkovat proosakerron-nan naturalismin ja tuovat mukaan sita syvem-mán, myyttis-symholiseti tason. Proosan ja ly-riikan jánnite on samalla naturahsmin ja mystii-kan válinen temaattinen jannite. l.ajityyppicn vaihtelu romaanin sisálla on temaattista liiketta Mukan uskonnollisessa metafysiikassa. Runon ja proosan limittyminen on kahden eri kosmologian dialcktiikkaa.
Teoksen lyyristcn osuuksien mina on yhtá ai-kaa anonyymi ja yhtcisón kaikkia nimiá hartetl-laan kantava maaepájumala. Runojen nákokul-mat vathtelevat: vaiilJa puhujana tuntuu olevan Martta itse, valíllá lappalainen, joskus taas joku Siskonrannan miehistá. Tama moniaanisyys an-
taa olettaa,' ettá maan laulussa on kysc yliyksi-lóllisestá myyttiscstá voimasta. Runojcn moni-áánisyys hio uskonnollis-metafyysisen taustan proosan tapahtumille. Pakanallinen kosmos on telity monista ristiriitaisista áánistá ja voimista, jotka pikemminkin hajottavat yhteisoá kuin luo-vat siitá ýhteisen seurakunnan.
Voisikin sanoa, ettá lyyrjset jaksot suhtautu-vat suorasanaiseen tapahtumien kuvailuun sa-malla tavalla kuin kansanperintccn syn ty run ot luonnon peruselementteihin. Runot yhdistávát proosan tapahtumat ikiaikaiseen maahan ja alku pcráán. Ne muodostavat ihmisten myyttisen alitajunnan, jonka Mukka valjastaa kristinuskon vastavoimaksi, Toisessa runossa maa laulaa siitá, kuinka kauan sittcn jarven aalloilla hikkunut lau-lu antoi itscnsá maan omaksi:
kerran laulajan sydan on tayttynyt kívusta kauniín Icmpean laulun on laulaja laulanut kerran kauan sitten on sumussa kkicn liíkkunut laulu ja váristen tuskaa ja ikávaa maa on ottanut sen
Mukka kuvaa ihmisen seksuaalisuutta muinaise-na epájumalana, jota Siskonrannan ihmiset edel-lccn tiedostamattomasti palvovat. Ráikein esi-merkki luonnon alkuvoiman ja hurskaan kristinuskon vastakkainasettelusta on Poudan seurat. Syntisten penikoiden ankarana nuhteluna alkava saarna saa ihmiset paitsi hurmostilaan ja puhu-maan kielillá myós kourimaan toisiaan estotto-masti, vapaana kaikesta háveliáisyydestá. Lopul-ta saarnaajakin lopettaa kadotuksen ja pelastuk-sen miclikuvien maalailun ja pyytáá Poudan Eli-naa pcrákammariin kahdenkeskisccn rukou k-seen - yhdyntáán. Saarnaajaa tulee Kristuksen ruumíiksi ja vereksi moninkcrtaisessa kristinuskon dogmien ja kásitysten rienauksessa, kun han antaa Elinanrnaistaalihaansajahikeáán. Seurois-ta tulee orgiat, Kristuksesta Dionysos.
on syntisen laulun henkiloistá monet jáá-vát etáisiksi. He ovat ikaan kuin itsccnsá ja páa-hánpinttymiinsá kápertyincitá, ci ainostaan kes-kenáan, vaan myós sivusta seuraavalle lukijalle.
Toisenlainen lucnta voisi tosinlóytáá Mukán luo-mista henkiloistá paljonkin samastumispisteítá, onhan liánen ihmiskuvaukscnsa karun tásmállis-tá ja konstailematonta. Mutta kun ajatcllaan ru-nojen ja suorasanaisen kerronnan suhdetta, etai-syyden ja tavoittamattomuuden tunne tulee eh-ká ymmárrettáváksi.
Siskonrannan ihmiset tuntuvat olevan jonkin suurcmman voiman armoilia, ilman ettá kukaan osaisi kutsua táta voimaa nimeltá. Koko yhteisón
"Oien maa.
Olen maajohon tahdot"
kohtalona on tasapainoilu kahden erilaisen psy-kologisen, uskonnollisen ja kulttuurisen arvos-tustavan válillá: toisaaka henkiióiden on kuun-neltava maanlaulua ja toimittava sen mukaan, toi-saalta saarnaajaan mukaná kyláán tulevat kristinuskon vaatimukset. Molemmat ovat jollakin ta-paa vihamiclisiá Siskonrannan ihmisiá kohtaan.
Lyyristen jaksojen keskeiset motiivit - naísen tanssi, vaarojen takaa nousevat joutsenet, pois soutava laulaja - luovat vaikutelman toiscudesta ja vieraudesta. Vaikka maan syntinen laulu joh-dattelee Siskonrannan ihmisiá, se on heillc kau-kaista - tai sitten áárimmáisen láheistá: tiedosta-matonta. Ncljánnessa runossa naisen elámáá ver-rataan vaarojen takaa laskeutuvan joutsenen lau-luun. Jos támá nainen on Martta arkkityyppises-sá roolissaan, laskeutuva joutsen lunkuttaa maan laulua, joka vain hetkittáin kuuluu kyláán asti. Kuten saarnamiehet ja Martan rakastettu Oula Nahkamaa, myós maan laulu tulce Siskonrantaan ulkopuolelta, metsien takaa.
Monicn runojen minápuhujaa voikin pitáá Oula Nahkamaana, miká ei silti tarkoita ano-nyymin maan vaikenemista. Oulan henktlohah-mo jáá yhtá arvoitukselliseksi kuin runot. Molemmat ovat omiaan luomaan vaikutelmaa Šiško nrannasta virrassa ajelchíivana lastuna, jonka olemassaolo riippuu ulkoisista voimista, kivistá ja suvannoista, vaikkei se sitá tiedostakaan. Maa laulaa naisen tanssimaan ja sulauttamaan ruu-
Maa
miinsa raniian kasveihin, mutta katselee ja kuun-telee rakastettuaan vain etäältä. Useassa runossa coistuu kuvapois soutavasta laulujen laulajasta, jo-ka jättää naisensa rannalle tanssimaan kuten Ou-la jättää Martan, kun Isä-Juhani ajaa tyttärcnsä sul-hasen kuolemaan hyiseen veteen.
Viimeisessä runossa maan laulu on ikään kuin vaikenemaisillaan ja luovuttamaisillaan. Vaikka runojen minä ei ole pelkästään Oula Nahkamaa, tämän kuolema on muurtanut laulun ääncnsävyä. Martta on synnyttänyt Oulan lapsen ja nöyrtynyt hyväksymään maan opetuksen. "Anna ihmiscn ymmärtää kiimainen tuska maan / — / minä tun-nustan - olcn ihminen / ihminen / rietas rakkaasi Jumala." Ehkä Martta hyväksyy asemansa yksin-huokajaäitinä, jota kylän juoruämmät halveeraa-vat kuin Liinunkorven Ainoa konsanaan.
VUmeinen runo päättyy kuitenkin maan syntisen
vetovoiman kutsuun. "Olenmaa./Olcnmaajohon tahdot." Maa tietää Martan taktován kuolla Oulan-sa vicrccn viedäkscen loppuun kristinuskon lu-pausten pakanaílisen kiclion. Han haluaa vielá liit— tyä Oulan ruumiiseen, minkä takia Eros ja Thana-tos tulevat erottamattomik.si: rakkaus ja kuolema — kirjallisuuden metafyysisistä voimista kestävimmät - tulevat yhdeksi maan syntisessä laulussa.
Myyttisenä pohjavirtana tämä laulajan laulu on ollut läsnä lápi koko balladin. Vain sen symbolii-kan kautta Siskonrannasta on voinut tulia Mukán seksuaalimystiikan näy ttämö. Vain runojen laulun kautta proosa on voinut kuvata ihmisten kamp-pailua maan ja taivaan välillä, pakanaílisen sek-suaalisuuden ja kristillisen siveysmoraalin välillä. Proosan ja runon ainutkertainen liitto ja limitty-minen ovat saaneet aikaan seksuaalisuutta, us-kontoa ja myyttiä koskevan draaman, jonka ver-taista kirjallisuudestammc yhä saa etsiä. F