- Kaikki lähtevät nyt heti koteihinsa. Koulun johtaja, reh-tori Tuvel on saanut pikalähetin tuoman käskykirjeen pää-kaupungista. Se koskee Ahvensaarta ja hankalaa tilannetta ih-misten kanssa.
Vedeera ja Citin vilkaisivat coisiaan ja pyörittelivät hän-tiään. Mitä tämä tarkoitti?
- Kaikkien haltijaperheiden, joilla on yläkouluikäisiä nuo-ria, on matkustettava Vaahteralinnaan kuulemaan neuvotte-lujen tuloksesta.
Eeriena an toi jokaiselle käskykirjeen kopion kotiin vietä-väksi. Seuraavana päivänä ei olisi koulua, vaan kaikki lähti-sivät perheidensä kanssa aamulla kaupunkiin. Luokka hilje-ni aluksi, ja sitten alkoi kova hälinä. He keräsivät tavaransa ja juoksivat ulos pihalle, Jossa levottoman näköiset opettajat yrittivät saada haltijanuoret lähtemään koteihinsa. Mutta ku-kaan ei halunnut lähteä vaan kaikki supisivat keskenään ja ar-vailivat mistä oikein oli kyse. Miksi junri nuoret haltijat per-heineen käskettiin saapumaan Vaahteralinnaan? Onko sota syttymässä tai ehkä j o syttynyt?
Rehtori Tuvel seisoi koulun verannalla tuiman näköisenä, ja vasta kun hän koputti kovaa sauvallaan lattiaan ja melkein huusi, että nyt kaikki heti kotiin, haltijanuoret hajaantuivat.
Kuudes luku
Tarilmor herätti Vedeeran hyvin aikaisin, nun aikaisin, että oli vielä pimeää. He joutuivat lähtemään mat-kaan varhain, jotta ehtisivät käskettyyn aikaan Vaahteralinnaan. Rakinar puuhaili keittiössä häntä jännityksestä viuhuen. Vedeeraa väsytti hirmuisesti, hän ei ollut nukkunut paljoakaan, vaan oli pyörinyt sängyssään ja käynyt välillä pi-hallakin kävelemässä, kun ajatukset eivät olleet jättäneet häntä rauhaan. Mutta hän oli tyytyväinen, koska kaikki näyttivät unohtaneen hänen häpeänsä. Koko Vaahterikon väki puhui nyt vain käskykirjeestä ja matkasta Vaahteralinnaan. Vedeeran tapaus ei enää ollut kenenkään huulilla.
Jatox nosti päänsä peittojen seasta ja näytti vihaiselta, melkein pelottavalta. Vedeera muisti tarinan siitä, kuinka eräs ruhtinaantytär oli kesyttänyt ensimmäisen kissan satoja vuosia sitten. Se oli tapahtunut Suuren vaelluksen aikana, kun hal-tijakansa oli Vercel Tylppähännän johdolla kulkenut pohjoi-sesta kohti Vaahterametsää. Villikissa oli tippunut jättiliskoa varten kaivettuun ansakuoppaan. Tarun mukaan ruhtinaantytär oli pelastanut kissan ja vastoin vanhempiensa määräyksiä hoitanut sitä salaa koko matkan ajan. Samaan aikaan kun haltijat saapuivat määränpäähänsä ja perustivat haltijoiden valta-
62
63
kunnan ja pääkaupunki Vaahteralinnan, ensimmäisen kissan poikaset olivat kcsyyntyneet eivätkä enää karanneet. Rakinar hymyili leveästi, mikä ihmetytti Vedeeraa.
- Laake on ylittänyt kaikki odotukset! isä sanol ja melkein nauroi ilosta.
Heidän hevosensa Ninar oli toipunut sairaudestaan ennä-tysvauhtia, ja he pääsisiväc sittenkin sen vetäminä vaunuil-laan matkaan kohti Vaahteralinnaa. Vain muutama päivä Sitten he olivat pelänneet, että Ninar täytyisi lopettaa, kun se oli maannut liikkumattomana pilttuun lattialla. Siltä varalta, ettei Ninar toipuisi, he olivat sopineet Taikalin vanhempien kanssa, että he matkaisivat näiden vaunuissa. Nyt se oli on-neksi tarpeetonta.
Vedeera puki päälleen siisteimmät vaatteensa. Rakinar kää-ri keittiössä porkkanasämpylöicä, juustoa ja mehupulloja val-koisiin liinoihin ja pakkasi ne koriin. Sillä aikaa äiti meni ulos, laittoi vaunut valmiiksi ja valjasti Ninarin niiden eteen. Se näytti väsyneeltä, mutta selvästi paremmalta kuin vielä edel-lisenä päivänä. Ninar ei ollut ihan nuori enää.
— Etpä arvaakaan, minne asti tänään mennään, Vedeera sa-noi ja silitti hevosen turpaa.
Ninar himahti ja kuopi maata kaviollaan nun innokkaasti, että Vedeera oli varma, että se eläisi vielä monta vuotta.
Tarilmor lukitsi ulko-oven, ja he lähtivät vaunuillaan matkaan. Vedeera piti Jatoxia sylissään, mutta kissa yritti koko ajan hypätä pois, aivan kuin se ei olisi halunnut lähteä koko matkalle. Päätielle johtavassa risteyksessä odotti jo muita lähi-seudun haltijoita. Vaahterikon kylän suurmestari Jurall ohjaili väkeä matkajärjestykseen hevosensa selästä. Useista perheistä
oli matkalla vain toinen vanhemmista, koska puolet haltija-kansasta oli määrätty aseisiin ja osallistumaan ylimääräisiin harjoituksiin ihmisten hyökkäyksen varalta. Valinta oli suo-ritettu arpomalla, ja Vedeera oli onnellinén, ettei kumpikaan hänen vanhemmistaan ollut tullut valituksi.
Matka alkoi. Vaunun keinunta ja Ninarin kavioiden ta-sainen kopina tuntuivat turvallisilta, ja pian Vedeeraa alkoi unettaa. Jatox oli hypännyt alas ja kehräsi hänen jaloissaan. Isä hyräili jotain laulua, ja Tarilmor hänen vieressään ompeli kirkkaanväristä kaulahuivia, josta piti tulla osa isän esiinty-misasua seuraavaan Valon juhlaan.
Juuri ennen nukahtamistaan Vedeera ajatteli Korilia. Hanta hävetti edelleen nun, että kyyneleet melkein tulivat silmiin. Onneksi myös hänen vanhempansa näyttivät unohtaneen asian valtakuntaa uhkaavan vaaran takia, vaikka vielä eilen he olivat olleet hänelle vihaisempia kuin koskaan aikaisemmin.
Vedeera heräsi kun vaunut pysähtyivät. Rakinar oli ohjan-nut ne tien laitaan, Jossa istuskeli paljon haltijoita matkatauol-la. Hevosille annettiin kauraa ja vettä, ja kaikki pääsivät jaloit-telemaan ja syömään. Vedeera heilautti häntäänsä ystävälleen Citinille, jonka näki istumassa perheineen lähellä.
Vedeeraa nukkuessa he olivat j o ehtineet ulos Vaahtera-metsästä ja saapiineet tasangolle, joka ympäröi pääkaupunki Vaahteralinnaa. Heidän ympärillään avautuivat silmänkanta-mattomiin jatkuvat keltaisina aaltoilevat pellot, joiden keskel-lä siellä täällä näkyi maataloja.
Syynä pysähdykseen oli vastaan marssiva sotilaskolonna. Se oli matkalla länteen, kohti Vaahterametsää ja Rajajokea. Yleensä liikenne soljui tietä pitkin molempiin suuntiin, mutta
6-1
65
nyt oli julistettu valmiustila sodan varalta, ja armeijalla oli aina oikeus mennä ensin. Vedeera venytteli häntäänsä ja kat-seii kuinka heidän ohitseen marssi päättymättömältä näyttä-vä sotilaiden virta, neljä soturia aina rinnakkain. Sotilasjonon perässä kulki hevosten vetämiä kuormavankkureita.
Sodlaiden näkeminen tuntui turvalliselta. Ihmisiä oli mo-nin verroin haJtijoita enemmän, ja ihmisten maa oli paljon suurempi. Mutta yksi haltija vastaa kymmentä ihmistä, sanot-tiin vanhassa sananlaskussa. Vedeera oli varma, että haltijaso-dlaat torjuisivat ihmisten hyökkäyksen, jos sellainen tulisi.
Sotilasosasto oli kotoisin idästä, Sarger-vuorten laaksoista, Vedeera tunnisti heidän lippunsa. Kahden keihässoturiosas-ton jälkeen marssi viidenkymmenen naissotilaan joukko. He olivat jousiampujia, jokaisen selässä oli pitkä jousi ja kolme viiniä täynnä valkosulkaisia nuolia. Marssin ajaksi heidän oli sallittu ottaa kypärät pois päästä, ja Vedeera tunnisti joukosta yhdet kasvot, erään isän sisaren Adeken viinitilan työntekijöis-tä, jonka kanssa Vedeera muisti poimineensa rypäleitä edel-lisenä kesänä. Adeken viinitilalla työskenteli ainoastaan nai-sia, ja sitä kutsuttiinkin naisten viinitarhaksi, ei vähiten siksi, että Adeke itsekin eli liitossa naisen kanssa eikä ollut koskaan huolinut kenestäkään miehestä.
Kun kolonna oli ohittanut heidät, vaahterikkolaiset kiipe-sivät takaisin vaunuihinsa tai nousivat hevostensa selkään ja jatkoivat matkaa. Vedeera nukahti pian uudelleen.
Seuraavan kerran Vedeera heräsi, kun isä kiskoi häntä hihas-ta. Isä sanoi, että he olivat jo pitäneet toisen tauon ja antaneet Ninarille heinää, vettä ja lääkettä, mutta he eivät olleet raaski-neet herättää Vedeera, koska tämä näytti nukkuvan nun sikeästi.
66
Vaahteralinnan muurit nákyivát jo, samoin kaupungin ta-lojen punatiiliset katot ja niiden takaná ylos kohti pilviá nou-sevat tornit. Páivá oli viilea, vaiklca aurinko paistoi. Se oli váis-tyvan kesán ja sadonkorjuun aurinko, ei enáa paahtava kuten vielá kuukausi sitten. Matkanteko oli hidastunut aamuun ver-rattuna, tie oli táynná eri puolilta valtakuntaa kaupunkiin saa-puvia haltijoita.
Portilla kaikki vaunut tarkastettiin. Sotilaat olivat tuimail-meisiá, ja toisin kuin yleensá, heillá oli haarniskat páallá. Kaupungin portit olivat kuitenkin yhá auki. Uloimmainen, kaksi-osainen portti oli haltijan paksuista puuta ja paállystetty rau-talevyilla, joihin oli kuvioitu sotureita, muinaisia kuninkaita ja hevosia. Portin takaná kulki muurin ja tornivarustuksen lápi tunneli, jonka katossa roikkui valmiina alas laskettavaksi kolme rautaista ristikkoporttia. Aina kun Vedeera tuli kaupunkiin tai láhti sieltá, hanta pelotti kulkea ristikkojen alitse. Mitá jos nii-tá kiinni pitávat koydet katkeaisivat vanhuuttaan juuri nyt, ja portti rysáhtáisi heidán paálleen? Mutta han muisti myos isán sanat, jotka han aina toisti talia kohdalla. Ettá Rakinarkin oli nuorena pelánnyt ristikkoporttien alittamista.
- Mutta kun on alittanut portit sadannen kerran, pelko haviáá.
Vedeera paátti, etta se kerta oli nyt, han oli jo tarpeeksi vanha, neljátoistavuotias. Haněn ei tarvinnut enáa pelátá ole-mattomia vaaroja.
Páástyaán sisáan kaupunkiin he ajoivat vaunut hiekkaken-tálle kaupunginmuurin viereen. Vierastallit omistava vanha haltijapariskunta lupasi pitáá Ninarista erityisen hyváá huol-ta, kun Tarilmor kertoi heille sen vatsataudista.
67
Heillä olisi yksi kellonlyömä aikaa ennen käskykirjeessä määrättyä kokoontumisaikaa.
- Voisimme nyt syödä loput eväät, äiti sanoi.
Niiden lisäksi he osrivat läntiseltä ruokatorilta hedeltniä, oransseja pyöreitä kuulia, joita jotkut kutsuivat mendareik-si, jotkut sutsuiksi. Vedeera oli syönyt niitä vain muutaman kerran aikaisemmin, ystävänsä Citinin kotona, kun Citinin isä oli tuonut niitä kauppamatkakaan etelästä. Ruokatorilla myytiin myös valmiiksi paistettuja piirakoita. Ne olivat fer-mejä, matkapiiraita, joita syötiin kaikkialla haltijoiden valta-kunnassa, ja joiden resepti periytyi Suuren vaelluksen ajoil-ta. Silloin niiden kerrottiin pelastaneen monen hengen, kun ruokavarat olivat olleet vähissä. Fermet säilyivät viikkokausia syötävinä, päivä päivältä tosin nahkeampina.
- Ehtisimmekö käydä katsomassa vanhaa kotitaloa Köy-denpunojainkujalla? Vedeera kysyi varovasti.
-Ei onnistu tällä kertaa, Tarilmor vastasi. — Pian meidän pitää jo kiirehtiä Keskusaukiolle. Kaikkien on käsketty saa-pua sinne hyvissä ajoin.
Vedeera ihmetteli kaduilla kulkevaa väenpaljoutta, kun he kävelivät kohti Keskusaukiota. Näin paljon haltijoita Vaah-teralinnaan ei kokoontunut edes Valon juhlaan, vuoden pi-meimmäksi päiväksi. Viime vuoden Valon juhlassa Vedeera oli ensimmäistä kertaa saanut viettää illan yhdessä ystäviensä kanssa, ilman Rakinarin ja Tarilmorin tai muiden aikuisten valvontaa. Isä ja äiti olivat osallistuneet Ympyrätanssiin ja is-tuneet pitkien pöytien ääressä juhlaruokaa syöden. Rakinar oli esiintynyt, yhtenäkymmencstä Auringon laulun Iaulajasta.
Sillä aikaa Vedeera, Citin ja Taikal olivat tutkineet Vaahtera-
linnaa. Vedeera oli kertonut ystävilleen lapsuudestaan kau-pungissa, vaikkei muistanut kovinkaan paljon, koska oli ollut silloin nun pieni. He kaikki olivat päättäneet muuttaa aikui-siksi tultuaan Vaahterikosta kaupunkiin asumaan.
Citin oli ihaillut ylimysten korkeita taloja, joissa saattoi olla neljäkin kerrosta päällekkäin. Hän oli sanonut, että hän ha-lusi isona arkkitehdiksi, talojen suunnittelijaksi. Tytöt olivat seisseet sinä iltana pitkään kuningattaren kartanoa kiertävän aidan vieressä ja katselleet metallitankojen läpi puutarhan is-tutuksia ja kuun valossa sinertävänä hohtavaa kartanoa. Sen tornien huipuissa liehuivat aina haltijakansan liput. Metsähal-tijoiden vaaleanvihreä, vuorihaltijoiden tummanharmaa ja ta-sankojen haltijoiden keltainen. Keskellä kohoavassa korkeim-massa tornissa hulmusi kuningattaren lippu, Jossa oli kuvattu tähtiympyrä tummanvihreällä pohjalla.
- Minä haluaisin isona Heeran kartanoon töihin, Taikal oli huokaissut. - Vaikka neuvoshaltijaksi, nun kuin Thinad-ran isä Lothiel.
- Sinä antaisitkin kuningattarelle viisaampia neuvoja kuin Lothiel, joka aina vaatii lisää kutia ja pelottelee ihmisten liyökkäyksillä tai peikoilla, Citin oli sanonut.
Lothielin määräyksen takia Citinin veli Celev oli joutunut armeijaan, vaikka hänen selkänsä oli syntyrnästä saakka ollut nun kipeä, että hän pystyi hädin tuskin kävelemään suoras-sa. "Jokaisen haltijan pitää osata taistella ja jokaisen on oltava valmis uhrautumaan valtakunnan puolesta", Lothiel oli julis-tanut uusien määräysten tullessa voimaan.
- Minulle riittää, Jos saisin kerran elämässäni käydä kuningattaren kartanossa, Vedeera oli sanonut.
68
69
Hänen isänsä Rakinar oli sinne kerran päässyt - esiinty-mään - mutta Vedeera ei ollut kertonut sitä ystävilleen, ettei-vät he tulisi kateellisiksi. Vedeera oli päättänyt, että kävi mitä tahansa, aikuisena hän muuttaisi asumaan Vaahteralinnaan, pieneen ullakkohuoneeseen, josta näkisi kaupungin katot. Vaahterametsässäkin oli mukavaa, mutta vuosi vuodelta hän kaipasi enemmän torikauppiaiden huutoja, teehuoneiden ih-misvilinää ja ulkomaiden matkalaisten satumaisia seurueita, heidän ihmeellisiä asujaan ja outoa puhetta, j oka kuulosti lau-lulta.
Kaikkein ihaninta hänestä oli istua Keskusaukion suihku-lähteen reunalla, huljutella häntäänsä sen vedessä ja katsella ja kuunnella torielämäa.
Nyt se ei ollut mahdollista. He olivat saapuneet Tarilmorin ja Rakinarin kanssa Keskusaukiolle hyvissä ajoin, mutta väkeä oli jo nun paljon, etteivät he päässeet lähellekään suihkuläh-dettä ja sen viereen pystytettyä puista lavaa. Airuet seisoivat valmiina. Lavakorokkeen keskellä oli outo, puolipallon muo-toinen kuparinen astia, kuin jättikokoinen pata. Kuningatar ja muut ylhäiset haltijat saapuisivat pian.
Seitsemäs luku
Vedeera käveli kuin unessa. Hän ei vieläkään täysin uskonut, että kuningatar Heera oli poiminut juuri hänen nimensä arpakulhosta. Kuinka se oli mahdollista? Hän olisi halunnut juosta takaisin äidin, isän ja Jatoxin luo. Hän oli ihan tavallinen haltijatyttö, tämä ei ollut häntä varten, Vedeera mietti ja tuijotti katukiveystä.
He kulkivat neuvoshaltija Lothielin johdolla kohti kunin-gattaren kartanoa. Katujen varsilla haltijat pysähtyivät katso-maan heitä, jotkut heiluttivat päähineitään ja huusivat: "Elä-köön!"
Yrmyilmeiset sotilaat marssivat tahdissa Vedeeran ja Lothielin takana, ja soturien rautavahvisteiset jalkineet ka-lahtelivat katuun. Haarniskojen, kilpien ja miekkojen kalke kaikui heidän ympärillään.
Vedeera oli epäillyt vielä edellisenä iltana, ettei häntä edes huolittaisi mukaan koko arvontaan. Hänhän oli häpäissyt it-sensä perinpohjaisesti, kun oli paljastunut, että hän oli ollut tekemisissä ihmispojan kanssa. Melkein kaikki, hänen parhai-ta ystäviään Citiniä ja Taikalia lukuun ottamatta, olivat kään-tyneet häntä vastaan, miksi ei siis kuningatarkin olisi kuul-lut siitä?