Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkija: kieltenväiinen vertailu käännöstieteessä Pekka KujamaUi Avataalkutekstin mielin; kun hartain innoin ahkeroin, sen pyhät sanat kerran voin ehk' armain tulkita ma äidinkielin. Avaa nidokscn ja aloiuaa. On kirjoitettu: "Alussa oli s a n a !" Jo takerrun! Ken näyitää, misf on tie? En s a n a a pitää voi noin korkeana, se toisin tulkittavalie. Osviitan oikean Jos henki suo, "Alussa oli j ä rk i", kuuluu luo. Mut tarkoin mieti, ettei vikaa jo alkuriviin tule tuotapikaa! Siis j är k i kö kaikk'aikaan saa ja sai? "Alussa oli v o i m a". siin' on kai. Mut tuskin piirsin noin, jo emmin jalleen, jo tunnen, ettei voi se jäädä tälleen. Mua henki auttaa! Selvenee jo seko, vakaasti piirrän: "Alussa oli t e k o !" (Goethe: Faust, s. 41; suomentanut Otto Manninen) 1 Johdanto Johann Wolfgang von Goethen Faust-näytelmän (1808) kuvaus tohtori Faustin kamppailusia Raamatun saksannoksen parissa lieneeyksi var-haisimmista kaunokirjallisista kääntäjän päätöksenteon kuvauksista. Faustin käännöstyö jumiutuu jo ensimmäiseen virkkeeseen, ja alkaa "hengen johdattama" uusien kaännösvarianttien puntarointi pyhän alkuperäisen merkityksiä vasten: oliko luomistyön alussa sana, järki, Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkija: kieltenväiinen vertailu käännöstieteessä 355 voima vai teko? Esimerkki on kuvaava: käämäjät ja tulkit vertailevat työssään kokoajan - vertailtavat yksiköt sekä vertailussa ja päatöksen-tcossa kaytettävät kriteerit vain vaihtelevat rapauksesta ja kääntäjästä luisecn. (Maria Kelan artikkeli tässä niteessä havainnollistaa erikielis-ten raamattujcn vertailua.) Yksittäisiin täsmällisempiin määritelmiin sotkeutumatta lienee. kohtuullista sanoa, että prototyyppisesti kääntämisessä ja tulkkauk-sessa syntyy aiemmin tuotetun lähdekielisen tekstin (kirjallisen tai suullisen viestin) eil lähdetekstin perusteella toinen teksti eli kohdeteks-ti. Syntyneellä kohdeiekstillä on aiemmasta tekstistä poikkeava koh-dekielinen vastaanottajakuma, mutta sen "lähettäjä" on periaatteessa sama kuin lähdetekstillä - Otto Mannisen suomentamanakin Fausi on Goethen teksti. (Ks. Toury 1995:33-35; Fym 2004; Chesterman 2006; Halverson 2008.) Nämä prototyyppiset piirteet näkyvät kääntäjän työssä monenlaisina ja -suunraisina vertailuina. Suomemajan perus-kysymys Miien MMteilisin lamän suomeksi? ilmaisee. että lähdetekstissä on iotain, Jolle hän etsii kohde-eli suomenkielisistä ilmaisuvaroista tar-peeksi tarkkaa. tarpeeksi kuvaavaa tai tarpeeksi onnistunutta ilmaus-ta. Kysymällä Onko koWcliiiIttuurissa tällm'sta ifmiötä? kääntäjä vertailee [yökulttuuriensa sisältöjä keskenaän, kun taas kysyrays Tunteeko lukva luti/ani tämän ilmioVkiinnittää huomiota lähdekielisen ja kohdekielisen lukijan kulttuuristen taustatietojen samankaltaisuuksiin ja eroihin. Lo-pulta käännösratkaisujen etsintään vaikuttaa myös kysymys käännök-sen käyttötarkoituksesta: yksi ja sama lähdeteksti kuten kaunokirjalli-nen dialogi voi tulla käännetyksi hyvin eri tavoin riippuen siitä. onko syntymässä romaanisuomennos vai samaan romaaniin perustuvan lelevisioelokuvan merkki- ja rivimäärältään tarkasti normitettu ruu-tuteksti. Yhdessä kysymykset korostavat kääntämistä ja tulkkausta toimintana, Jossa kääntäjä ja tulkki tuottavat tekstejä moninkertaisen vertailun pohjaha (mehrfache Verglf íehshaníílurig; Vermeer & Witte 1990; 154) ja Jossa käännösvastineen "riittävyys" määrittyy myös muiden te-kijöiden kuin pelkästään lähdekielisen ilmauksen merkityksen kautta. Kääntämistä ja tulkkausta voisikin luonnehtia venalluun perustuvaksi ongelmanratkaisuksi. Jossa sekä käännösongelman tunnistaminen että sen ratkaiseminen edellyttävät vertailua. Käännostiede puolestaan on tieteenala, jonka tehtävänä on kuvata. analysoida ja selittää kääntämistä ja käännöksiä erilaisista näkökul-mista ja tieteellisistä lähtökohdista sekä eri metodeja soveltaen (esim. Koller 2004:123). Kenties tutkimuskohteensa perusluonteesta jaheuen käännöstieteellisen tutkimuksen keskeisenä tutkimusmenetelmänä onkin perinteisesii ollut vertailu, jonka toteutustapa, kohde ja tavoit-teet kuitenkin ovat vaihdelleet käännöstieteen paradigmojen mukana. Käännöstieteellistä lähestymistapoja, paradigmoja, voi jaotella mo-nin tavoin (ks. esim. Halmes 1988; Chesterman 1997; Snell-Hornby 2006; Pym 2010), mutta tässä artikkelissa lahdetää«;.liilc!6eeHe,nyviD yksinkertaistetusta jaosta eli siitä. kutnka kääntämisen tutkija määrit-telee kuvauksensa kohieen, tutkimustehtävänsä ja vertailun merkityksen osana tutkimusvälineistöä. Jaksossa 2 tutustutaan vertailun rooliin käännösteorioissa, joissa kääntäminen ja tulkkaus nähdään prospek-tiivisesti: kääntäjälläon edessään tehtävä, jolla on tarkkaan määritetty (laadullinen) tavoite ja jota käännöstieteellisen teorianmuodostuksen tulisi pyrkiä ohjaamaan tai tukemaan, Tutkimuksessa pohditaan tällöin nimenomaan edellä mainittuja kääntäjän ongelmanratkaisun edelly-tyksiä ja rajoja sekä luonnostellaan kriteerejä, joilla kääntäjän tulisi etsiä ja arvioida omia käännösratkaisujaan. Keskiössä un ekvivalenssin käsi-te, jolla kuvataan lähestymistavasta riippuen lähde- ja kondekíeUsten ilmausten (esim. termien ja idiomien) tai lähde- ja kohdetekstien keski-näistä vastaavuussuhdetta. Vertailun merkitys tutkimusmetodina on ilmeinen. Näihin kääntäjän tehtävää määrittäviin ekvivalenssiteortoihin, mutta myös muun muassa kääntäjän työtä tukevan monikielisen ter-minologisen työn ekvivalenssinäkemyksiin paneudutaan jaksoissa 2.1. ja 2.2. Jaksossa 2.3. nostetaan puolestaan esiin käännösteoreettisia mal-leja, jotka korostavat käannöksen käyttötarkoitusta käännösratkaisujen keskeisenä päätöksentekokriteerinä ekvivalenssin sijaan. 356 pekka Kujamaki Vertaiieva kääntäjä, vertaileva tutkija; kieltenvälinen vertailu käännöstieteessä 357 jaksossa ; nakokulmaon toinen, retrospektiivinen: kaannostieteel-lisen tutkimuksen kohteena ovat pikemminkin kaantamisen ja tulk-kauksen tuloksec jo roteutuneen kaannosprosessin mybta syntyneina hisloriallisina faktoina. Valmiita kaannoksia kuvaamalla (esim. kaannoksia roisiinsa ja lahdeteksteihin vertailemalla) tavoitellaan kaama-miscen ja tulkkaukseen liittyvaa teorianmuodostusta, josta puolcstaan voi potentiaalisesti syntya kaantajien arkea, koulutusta ja tybelamaa tukeviasovellutuksia. Vertailun roolista kaannostieteen menetelmana on tehty melko va-han yleisesityksia\ Andrew Chestermanin Contraaive Functional Analysis (1998) on laaja esitys kontrastiivisen analyysin funktionaalisesta lahes-tymistavasta. ja se kasittelee aihetta laajasti myos kaantamisen ja kaan-nosiieteen kasitteiston valossa, Jenny Williams ja Andrew Chesterman (2002) ovat koostaneet metodioppaaseensa tutkimusasetelmia, joissa vertailuon keskeinen melodi. Cees Koster (2012) puolestaan tarkastelee vertailevaa kaannbstieteellista tutkimusta sen tavoitteiden, kasitteiston ja erityismeiodien nakokulmista. Tassa esityksessa avataan (kieltenva-lisen) vertailun roolia kronologisesti kaannostieteen keskeisia tutki-musparadigmoja seuraten. Paradigmojen ja yksittaisten tutkimusten esittelyssa mukaan tulevat vaistamatta myos niiden rajojen kriittinen tarkastelu. mika ei kuitenkaan tarkoita erilaisten paradigmojen arvot-tamisia.Tarkoituksenaon pikemminkin tuoda esiin nakokulmien kirjo ja kuvata eri tapoja kayttaa vertailua kaantamiseen ja tulkkaukseen liit-tyvassa tiedonmuodostuksessa. Keskityn alia nimenomaan kaannos-ten eli produktien tutkimusmetodeihin vertailun nakbkulmasta, jolloin esimerkiksi kaannbsprosesseihin seka kaantajien ja tulkkien yhteiskun-nalliseen asemaan liittyvat tutkimusasetelmat ja -kysymykset jaavat va-hemmalle huomiolle. Todettakoon kuitenkin, etta kaannbsprosessien tutkimuksessa vertailu on kiinnosiavalla tavalla pikemmin tutkimuk-senkohdckuin tutkimusmetodi:tulkimusaineistonakaytettavatproto-kollat kaantajien aaneen ajattelusta kaannosprosessin aikana, nappain-toimintotallenteet (Translog) seka kuvaruutunauhoitukset kaantajien työskentelystä sisältävät runsaasti aineistoa kääntäjien päätöksenteosta ja päätöksentekokriteereistä esimerkiksi johdannon aluksi mainittui-hin kääntäjien kysymyksiin liittyen. (Ks. esim. Tirkkonen-Condit 1992; jääskeläinen 1999; jakobsen 1999 tai Kujamäki 2010a.) 2 Mika on kääntäj"än tehtävä? Yksi kenties kestävimmistä kääntämiseen liittyvistä arkikäsityksistä on metaforinen ajatus käännöksestä samana kuin lähdeteksti (ks. esim. Chesterman 1998:17). Samuuden diskurssi näkyy yhteiskunnassamme muun muassakääntäjän näkymättömyytenäsanomalehtien kirjallisuus-kritiikissä tai ns. tiormaalilukijan ajattelussa ("luin tänään Günter Grassin romaanin Kravunfeoymiä"), jotka heijastelevat ajatusta käännöksestä läpikuultavana ikkunana lähdetekstiin: lukemalla romaanin Oili Suo-misen suomentamana olen lukenut saman kuin mitä romaanin im Krebsgang saksankielinen lukija. Samantyyppinen samuuden ajatus on hal-linnut myös käännöstieteellistä disku rssia läpi vuosikymmenten. mutta näkemykset samuuden sisäliöstä. sen saavuttamisen mahdollisuuksista ja rajoista tai jopa sen saavuttamisen tarpeellisuudesta ovat vaihdelleet tutkimussuu mausten kuiloistenkin taustasitoumusten mukana. 2.1. Kääntäjän tehtävä on tuottaa ekviva/entte/a ilmauksia Johdannossa mainitut kääntäjän kysymykset työnsä äärellä kuvaavat hyvin kaannostieteen keskeistä ja perinteisintä näkökulmaa kääntämiseen. josta katsottuna kääntäminen on ollut ennen muuta kielellinen kohdetekstin tuottamisen ongelma: Kääntäjän tavoitteena on tuottaa vastaavuuttaj_ähde- ja kohdetekstin välille prosessissa. Jossa toimitaan kahden.kielen ja kulttuurin yälillä. Kielten ja kulttuurien erilaiset sisäl-lölliset (kieliopilliset, semanttiset, tekstuaaliset ja diskursiiviset) raken-teet kuitenkin asettuvat esteeksi toiminnan perusfavoiueen tielle. Mi-ten tuottaa vastaavuutta tilanteissa, joissa sitä ei kielten ja kulttuurien 358 Pekka Kujamäki Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkija: kielterwälinen vertailu käännöstieteessä 359 välillä luontevasti löydy? Miten esimerkiksi ilmaistaan saksaksi käsite kerniaviili. jota ei kohdekulttuurissa tunneta ja jolle kohdekieli ei tar-joa suoraa tuonnollista itsestään selvää vastinetia vastineparin mailo -MiLfi tapaan? Käännösieoreettisissa pohdinnoissa vastaavuuden käsit-teelle lainattiin logiikasta ja matematiikasta tuttu nimitys ekvivalenssi. ja syntyi yksi käännöstieteen keskeisistä ja keskustelluimmista käsit-teistä. Käännöstieteellinen tutkimus otti tehtäväkseen sekä ekvivalens-sin kásitteen määrittelyn etta erilaisten käännöstapojen jäsentämisen scn inukaisesti, miten ncpalvelevat kääntäjää vastaavuuden etsinnässä. Näkökulma kääntämiseen oli nimenomaan kontrastiivisen kielentut-kimuksen näkökulma ja tutkimus kielitieteellistä kääntämisen tutki-musta. jonka tuottamissa käännösteorioissa kieltenvälisellä vertailulla oli (jaon edelleen) keskeinen rooli. Alussa oli joka tapauksessa sana tai lauseke. Esimerkiksi lean-Paul Vinay ja Jean Darbelnet ottivat 1950-luvuHa tehtäväkseen kuvata niitä kohdekielen keinoja, joilla lähdekielen ilmauksia voitaisiin ilmaista ek-vivaientisti kohdekielelle luontevilla tavoiüa. Kielelltsiä ymparistöjään rinnakkain havainnoiden he etsivät vastauksia kysymykseen, miten lahdekielen ilmaus sanottaisiin kohdekielen vastaavassa tilanteessa. Tuloksena syntyi seitsemän menetelmän luokittelu (Vinay & Darbelnet 1958), Jossa kuvattiin käännösmenetelniien leksikaalis-semanttisia. kieliopillisia ja kulttuurisia ominaisuuksia suhteessa lähdekieliseen il-maukseen. Menetelmistä kolmc ensimmäistä, kohdekieleen vakiintu-neet sitaatti- (die Saunu) ja käännöslainat (poäministcri < prime minister) sekä suorat vaštineet (liyvää duomcma > Guten Morgen) kuuluvat ns. pie-nimmän vaivan menetelmitn. Enemmän vaivannäküä sen sijaan edel-lyttävät sanaluokan tai syntaksin muutoksia sisältävä transpositio (he saitj rhat he u-ould be back soon 'hän sanoi että hän palaa pian' > han sanoi yaiaavansa pian), näkökulman vaihdosta tarkoittava modulaatio (Elokuva cli aika hyvä! > Der Film mar nicht schlecht! 'elokuva ei ollut huono'). muun muassa idiomaattisten ilmausren yhteydessa esiintyvä täydellinen syn;, tagmaattinen muutos IJyhmistä päästä feürsii ioko ruumis >Was man nicht im Kopfhat, muss man in den Beinen haben 'se mitä ei ole päassä, sen on ol-tava jaloissa') tai kulttuurisia funktioita jäljittelevä adaptaatio (joulukinfe-iu > TliantsgivirtgTurfefj'kiiiospäivän kalkkuna'). (Ks. Vinay & Darbelnet 1989; Vehmas-Lebto 1999:43-46; Pym 2010:12-17.) Tärkeää Vinayn ja Darbelnet'n luokittelussa on se, että menetelmien kuvaukseen liitettiin havaintoja myös niiden vaikutuksesta tekstin tyy-liin (tekslin lisaäntyminen vs. tüvistyminen) ja käsitteiden tarkkuuteen (yleisestä erityiseen vs. erityisestä yleisempään) tai ilmauksen abstraktio-tasoon liittyen (eksplisiittistyminen vs. implisiittistyminen). Merkittävä osa Vinayn ja Darbelnet'n kategorioista on vakiintunut käännösteorian peruskäsitteistöön siellä, missä tarkastelun keskiössä on nimenomaan ns. denotatiivisen ekvivalenssin eli lähde- ja kohdeiekstien sisältämän "todellisuuden kuvauksen" vastaavuus. Esimerkiksi myöhempi Koflerin (1979:148-167 ja 2004: 228-240) pohdinta käännettävyyden lähtökoh-dista, leksikon ja kiinteiden sanaliittojen vastinetyyppien sekä käännös-menetelmien ominaispiirteistä on yksi synteesi Vinayn ja Darbelnet'n tutkimuksesta. Kollerin mukaan käännösiieteen tehtävänä on kuvata kicliparikohtaisesti tarjolla olevia mahdollisia vastineita ja osoittaa niitä lekstuaalisia tekijökä. jotka määrittäväi yksittaisten vastineiden valin-taa konkreettisessa käännöstilanteessa (Koller 2004: 228). Kieltenvälisen vertailun rooli juuri Vinayn ja Darbelnet'n käyttämän kontrastiivisen perusasetelman mukaisestion keskeinen. Kuvauksen kohteenaovatkul-loisenkin kohdekielen ilmaisuvarat suhteessa lähdekielen ilmaisuun, ja tässä tarkastelussa vertailun tavoitteenaovat, kuten Anthony Pym (2010: 13) huomauttaa, ilmaisut, joita kääntäjien tulisi käyitää. Sita vastoin luo-kittelut ja kirjatut vastine-esimerkit eivät useinkaan sisällä konkreettisia viitteitä siitä. miten ja miksi kääntäjät tosiasiassa päätyvät lähdekielen il-mauksesta kohdekielen ilmaukseen. Kielitieteellisten käännösteorioiden keskiössä onkin tyypällisesti larkasteltavan lähdekielisen ilmiön kään-nettävyys, jonka mahdollisuudet ja tavoiteltavissa oleva ihanneratkaisu määritellään ilmiön kontrastiivisella analyysillä multa jonka rajat osoi-letaan esimerkeillä kääntäjän ratkaisuista. 360 Pekka Kujamäki Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkija: kieltenvälinen vertaííu käännöstieteessä 361 Káántáján kannalta kielitieteellisen káánnosteorían tárkein anti lienee sen kyvyssá tuouaa kontrastijvisia havaintoja eri kulituurien toisistaan poikkeavista tavoista jásentáá kielellisesti erilaisia kommu-nikatiivisia tilantcita. Viimeaikaisina esimerkketná voitaisíin maini-la Liimataisen (2009, 2010) kiinnostavat tutkimukset pragmaattisten Iraseologisien ilmausten, erityisestí erityyppisten tilannesidonnaisten rutiini-ilmauksien kuten kiroilun, emotiivisten ilmausten seká onnit-telun ja kohteliaisuuksien káánnettávyydestá ja lállaisten ilmausten ai-heuttamista káánnósongelmista káánnettáessá saksasta suomeen - tai páinvastoin. Asetelma on tutlu jo edella sanotusta: etsitáán toisiaan vastaavat viestinnálliset tilanteet ja verrataan niiden sisáltámia kielel-lisia ilmaÍ5iija, Analyysí muun muassa tuo ilmi eroja seka káyttotilan-teissa, niissá esiintyvissa ilmaisuissa ettá niiden merkityksessá. Káán-támisen nákokulmasta johtopaátos on selkeá: koska kyseessá ovat kiteytyneet. voimakkaasti konventionaalistuneet rutiini-ilmaisut, joi-den káytossá on kulttuurisidonnaisia eroja, kaántája ei voi automaatti-sesti turvautua sananmukaisiin káánnóksiin."vaan vastinemaaráytyy mm. sen mukaan, mitákussakinkielessásanotaan láhinná vastaavassa tilanteessa" (Liimatainen 2009: 268). Ohjeon yksiselitteinen ja sellaise-na se tarjoaa myós selkeán viitekehyksen káántájien ratkaisujen analyy-siin. Sen mukaan kaántája on onnistunut silloin, kun kaannókseen 011 valikoitunut kohdekielisistá ilmaisuista eniten láhdekielistá ilmaisua vastaava rutiini-ilmaus. \ v- "' Keskittyminen siihen, hyddyntávatko káántáját káánnosvasti-neissaan kohdekielen ilmaisuvaroja optimaalisesti, vie usein kuiten-kiu huomion pois siitá, millaisen merkityksen káántáját itsekyseiselle káánnósongelmalle antavat. Onko káántájien ratkaisuissa náhtavissá esimerkiksi vakiintuneita tai vakiintuvia rutiiniratkaisuja, jotka viit-taisivat jopa siihen, etteivát káántáját edes koe ko. ilmaisuja kaánnos-ongelmiksi? Millainen tállainen rutiiniratkaisujenrepertuaan on? Ko-rostuuko niissá Vinayn ja Darbelnefn oletusten mukaisesti pyrkimys funktionaaliseen vastaavuuteen vai pikemminkin láhdekulttuurin ilmaisutapojen imitoimiseen vai liikutaanko ratkaisuissa sittenkin jossain kielellisesti ja kulttuurisesti liudentuneessa válimaastossa? Pym (2010:12) on luonnehtinut Vinayn ja Darbelneťn pyrkimys-Ü hakea kohdekielen luonteenomaisia vastineita ilman toisen kielen, kääntäjän tai kielentutkijan váliintuloa "naturalismiksi", Jossa parhaat vastineet löydetään silloin, kun ei käännetä. Samantyyppinen naturalis-mi on periaatteessa tuttu káántáján tavasta käyttää teemaltaan ja tyylil-táán vertailukelpoisiakohdekielisiä rinnakkaistekstejá ongelmanratkai-sunsa tueksi siellä, missä oma aktiivinen kielitaito tai tehláván vaatima erikoisalan asiamuntemus ei tunnu riittáván. Esimerkiksi Lauri Hirven-salo. ahkcra kauno- ja tietokirjallisuuden suomentaja, kaipasi vuonna 1943 hakuteoksia avuksi öljyn ja maailmanpolitiikan suhdetta käsitte-levän teoksen káantámiseen: "Kun minulla ei ole täällä 'Tietosanakirjaa' eikä muita hakuteoksia, täytyy tarkistus jättää syksyyn; Elfvingin 'Kasvi-oppikin' tulee paikoin hyvään tarpeeseen." (Kujamáki 2007:594.,) Nyky-kääntäjälle on tarjolla rinnakkaistekstejá káy tännössä rajatlomasti seka painettuina ettá elektronisena aineistona internetissá, Jossa kääntäjän on suhteellisen vaivatonta tutustua kulloisenkin erikoisalan terminolo-giaan, teksti lajíen konventioihin tai yksittáisten ilmausten käyttötapaan ja-taajuuteen, myös kontrastiivisesti eri kielia vertaillen. Internetin teks-timassoista on lisáksi mahdollista koota elektronísia yksikielisiá tai kak-sikielisiä, verrannollisia erikoisalojen korpuksia, joista kääntäjä voi et-siá kohdekieleen vakiintuneita termivastineita ja fraaseja seká parantaa siten käännöstensä laatua varsinkin vieraaseen kieleen kääntäessään. Korpuksia koottaessa on tärkeää varmistaa tekstien vertailukelpoisuus ja autenttisuus; tekstien on hyvá olla seká teemaltaan ettá käyttötilan-teeltaan vertailukelpoisia keskenáán, minka lisáksi niiden tulisi ollaalun peřin ko. kielellä kirjoitettuja (kääntämättömiä) tckstejä. (Ks. Bowker & Pearson 2002; Varantola 2003 jaWilkinson 2005.) Vertailukelpoísuuden ja autenttisuuden vaatimukset ovat keskeisiä myös terminologisessa tutkimuksessa. Käännöstieteen nákokulmasta kiinnostavaa on sanastotyössä käytettävä vertaileva metodi, Jossa 362 Pekka Ku-jamäki Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkija: kieltenvälinen vertailu käännöstieteessä 363 Vinayn ja Darbelnec'n ajatuskohdekiclisten vastineiden etsimisestäsys-icmati5oidaan käsitejärjestelmien tasolle. Kuten Sanastokeskus TSK:n amamassa niääritelmässä todetaan, terminologiseen työhön "kuuluu tietyn erifeoisalan käsitteitä ja niiden nimityksiä koskevan tiedon syste-maattinen kerääminen, analysointi, kuvaaminen ja esittäminen" (Ter-mtnolojjum sanasto 2006:31). Käytännön sanastotyöprojektin voisi tiivis-tää seuraavasti: Kun projektin aihe on määritelty ja rajattu, hankitaan erikoisalaa kuvaava relevantti ja laadullisesti pätevä dokumentaatio, josta etsitään alan termeja eli käsicteitä ja niiden nimityksiä sekä ma-teriaalia käsitteiden mäaritielyyn. Käsitteiden merkityspiirreanalyysin avulla luodaan käsitejärjestelmä, Jossa kuvataan käsitteiden keskinäiset (esim. hierarkkiset ylä- ja alakäsitteiden) suhteet. Systematisoinnin jäl-keen valmistetaan sanasto kaikkia erikoisalan tekstien tuottajia ja käyt-täjiä, esimerkiksi käämäjiä varten. (Änitz, Picht & Mayer 2004: 216-22?; Suonuuti 2006:34-36-) Kaksikielisen sanastotyön tavoitteena on tuottaa vertailevaa tietoa erikoisalan käsitteistäkahdessa kielessa jaet-siä yhdenmukaisia käsitteitä ja niiden nimityksiä.Terminologisen työn keskeinen periaateon.että käsitteet ovat ymmärrettävissä vain omisla järjestelmistään käsin. Siten kaksikielisessä sanastotyössä käsitejärjes-telmät luodaan ensin kummassakin kielessa erikseen, ja vasta Sitten voidaan vertailla käsitejärjestelmiä ja käsitteiden sisältöjä keskenään. {Vertailuasetelma muistuttaa siten kontrastiivisen kielentutkimuksen perusperiaatetta, että ennen vertailua vertailtavien kielten ilmiöt on kuvaitava iisenäisesti ja toisistaan riippumatta: ks. Marja Järvemaus-tan artikkeli tässä niceessä.) Vertailu tuo esiin ekvivalentteja termeja, joissa käsitteiden kaikki merkityspiirteet ovat yhteisiä, toisiaan osittain vastaavia käsitteitä tai aukkoja käsitejärjestelmässä, jolloin vastineen-muodostuksessa joudutaan turvautumaan sitaatti- ja käännöslainoi-hin, lainaluomuksün tai selittäviin vastineisiin (Arntz, Picht & Mayer 2004:152-157). Seuraava pintapuolinen esimerkki Saksan ja Suomen työvoimatilastoinnista selventää sanastotyön vertailevaa metodia (ks. myös eint. 158-160). Saksalaisessa työllis>7Stilastoinnissa (ks. DESTATIS) esiintyy työlli-syyleen tai työttömyyteen liittyvinä termeinä Erwerbspersonrn, Erwerbstätige, Erwerbslose ja (Registrierte) Arbeitslose. Näistä ensin mainittu nimeää lyöikäistä väestöä kokonaisuudessaan kuvaavan käsitteen, kun taas tois-ta termiä käytetään työllistettyjen tilastoinnissa. Tilastoinnin kannalta tärkeäksi osoittautuu erottelu käsitteiden Erwerbslose ja (Registrierte) Arbeitslose välillä. Erwerbslose tarkoittaa henkilöä, joka on ilman työ-suhdetta mutta joka kuitenkin etsii sitä, riippumaua siitä, onko hän il-moittautunut työvoimatoimistossa työttömäksi; kyseessä on nimen-omaan Saksan tilastokeskuksen käyttämä, työvoimaorganisaatio lLO:n standardien mukainen käsite. Käsitteellä (Registrierte) Arbeitslose vii-tataan sen sijaan henkilöön, joka on ilman pitkäaikaista työsuhdetta ja joka on ilmoittautunut työvoimatoimistoon työnhakijaksi hakien vähin-tään 15 viikkotunnin työpaikkaa. Käsitettä käyttää muun muassa Saksan työ-ja sosiaaliministeriö omissa tilastoinneissaan erotuksena käsitteestä Nicht gemeldete Arbeitslose, joka viittaa niihin työtlömiin, jotka eivät ole syystä tai toisesta ilmoittautuneet työnhakijoiksi (ks. BMAS). Käsitteiden määrirelmät tuottavat käyttäjien mukaan eriteltynä kaksi hierarkkista käsitejärjestelmää: Enwerbupefsonen "tyoiksiset henkilöt' Erwerbstätige Erwerbslose 'työtä tekevüt' 'työtä vailla olevat' SAKSAN TILASTOKESKUS Erwerbspersonen 'työlkälset henkilöt' Erwerbstätige 'työtä tekevat' [Registrierte] Arbeitslose 'työttömäksi ilm. työnhakl|at' SAKSAN TYÖ- M SOSIAALIMINISTERIÖ Nicht gemeldete 'el -työnhakijoiksi Ilm.' Kuvfo x. Käsitejärjestelmät saksataisen työllisyystflastoinnin keskeisistä kasitteistä. 364 Pekka Kujamaki Vertaileva kääntäjä-, vertaileva tutkija; kieltenvälinen vertailu käännöstieteessä 365 Suoirtalaisessa tilastoinnissa esiintyvät termit tyoikäiľien väesto, lyävoimn, lyältínm ja ryotän, Näisiä kaksi ensimmäistä ovat käytossä synonyymi-5inä viitaten kaikkien is-74-vuotiaiden henkilôiden joukkoon. Suomen Tilastokeskuksen määritelmán mukaan tyôllisiä ovat ne tyôikäi-sen väestón henkilôt, jotka ovat tilastointihetkeHä ansiotyóssä. eivät siis tyottómá'nä tyonhakijana lai varusmies- tai siviilipalveluksessa. Tyôt-tomälle tilastokeskus antaa peráti kolmé määritelmää, taustalla olevan käyttotarkoituksen ja käyttajän mukaan. Ensimmäinen määritelmä liit-tyy tulonjakotilastointiin ja jää tässä käsittelyn ulkopuolelle. Tilastokes-kus itse käyttáä määri telmáä kolmé, joka viittaasisällôllisesti edellä mai-nittuun lLO:n stardardiin, kun taas määritelmássä kaksi tyóttomään tyovoimaan luetaan tyoministerión tyônbakijarekisteristäsaaduttiedot 15-74-vuotiaista tyonhakijoista. Támä määritelmä on tyó- ja elinkeino-ministeridn käytossä. Lisäksi Suomen Tilastokeskuksen sanastosta loytyy käsite piilotyoton, jolla tarkoitetaan henkildä, joka on syystätai toisesta luopunut aktiivisesta tyonhausta. (Ks. Suomen Tilastokeskus.) Käsitteet voidaan esittää seuraavanlaisissa käsitejärjestelmissá: tyoikäinen väesto; tyävoima tyôllŕnen tyótón [määritelmä 3] SUOMEN TILASTOKESKUS tyoikäinen väesto; tyovol ma TVÔ- JA EUNKEINOMINISTERIÔ tyo'IIinen y / tyoton [mSäriteimä 2] plilotyäton Kuvio 1. Käsitejärjestelmät suomalaisen tyollisyystilastoinnín käsitteistä. Kásitejárjestelmien vertailu osoittaa selviá vastaavuuksia ja eroja. Erois-ta keskeisin on tássa tapauksessa havaittu termín tyotón monimerki-tyksisyys. Tassa esimerkissá kasitteiden ja kásitejárjestelmien vertailua yksinkertaistaa niiden taustalla oleva kansainválinen tyóvoimatilas-toinnin standardointi. Aivan toisenlaisen mittakaavan kásitejárjestelmien ja yksittáisten kasitteiden merkityspiirteiden vertailu saa silloin, kun kásitejárjestelmát, kuten koulujárjestelmát ja oikeusjárjestykset, ovat esimerkiksi kulttuurihistoriallisista tai poliittisista syistá eriyty-neet voimakkaasti. Hyván esimerkin vertailun kompleksisuudesta antaa Tuija Kinnusen váitoskirjatutkimus maakaaren tulkinnasta erityi-sesti siiná csiintyvien oikeuskásitteiden káántámisen nákókulmasta (Kinnunen 2006). 2.2. KSantajan tehtáva on tuottaa ekvivalentteja kohdetekste/a Edella havainnollistettu merkityspiirteiden (vertaileva) analyysi tuli osaksi kaannosteoreettista tuskimusta viimetstaan Eugene A. Nidan (1964) kaannosteoreettisten pohdintojen myota. Nida jakoi kaannospro-sessin kolmeen vaiheeseen eli lahdetekstin analyysiin (analysis), siirtoon (transfer) ja kohdetekstin muotoiluun (restructuring). Analyysin tarkoituk-sena on Nidan mukaan selvittaa lahdetekstin kieliopilliset ja semanttiset piirteet. Semanttisen analyysin Nida jakoi sanojen ja ilmausten denotaa-tioanalyysiin eli merkitysten komponenttianalyysin ja sivumerkitysten konnotaatioanalyysiin. (Ks. Vehmas-Leluo 1999: 62-68.) Analyysin on tarkoitus tuottaa tietoa merkityskomponenteista, joiden avulla kaan-tajan on mahdollista loytaa kaannokseensa lahin luonteva kohdekielen vastine lahdekieliselle ilmaukselle. eli Nidan omin sanoin: "translating jis] reproducing in the receptor language the closest natural equivalent of the source-language message" (Nida 1989:95). Kuten esimerkiksi Veh-mas-Lehto (1999:56) ja Pym (2010: 9) ovat todenneet, Nidan "lahimman luontevan vastineen" etsinnassa on tuttuja katkuja Vinayn ja Darbelnet'n periaatteista, mutta Nida toi kaannosteoreettisiin pohdintoihin mukaan 366 PEKKA KUJAMÄKI Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkija: kieltenvälinen vertaitli käannostieteessä 367 nuděn muuttujan. tekstin vastaanottajan. Káántáján tavoitteena oli Ni-dan mukaan jasemaa tekstin merkitykset uudelleen kulloinkin tarkoi-tetulle kohderyhmálle sopivimpaan muotoon ("[...] language which is most appropriate/or the audience which he intends to reach". Nida 1989: 82, kursivointi PK). Tekstin culee alia ymmárrettávaá ja vaikuttavaa, ja taman kommunikatiivisen tavoitteen saavuttamiseksi kaannettácssa voidaan poiketa lahdetekstin kieleliisesta muodosta ja merkityksesta. Nida toi náin kaannosteoriaan dynaamisen ekvivalenssin kásitteen, jonkamyota káánnóksen arvoa mitattiin káánnóksen vastaanottajan reaktioilla: dy-naaminen ekvivalenssi toteutuu, kun káánnóksen vastaanottajan reak-tiot ovat samanlaisia kuin lahdetekstin vastaanottajan. Nidan ajatukset antavat valineita paitsi káantajálle myds valmiis-ta káánnóksistá kiinnostuneelle káántámisen tutkijalle lahdetekstien ja kaannosten analyysiin. Merkitysten komponenttianalyysi on yksi valine leksikon. sanaliittojen ja muiden pienempien ilmausten kaan-nósmenetelmien analyysiin. Sita vastoin káánnóksen dynaamisen ekvivalenssin arviointi voi tuottaa metodologisia vaikeuksia. Seuraava esimerkki on Aleksis Kiven Seitscmiin veljeteen saksankielisesta káán-nóshistoriasta (vrt. Kujamáki 1998). Tekstikatkelma on kohdasta, jossa lukolan veljekset ihmettelevát Juhanin kerettiláista erotteluapienten ja suurten syntien val illá: (1) (Timo) Hán tahtoisi kiusata meitä Turkkilaisten uskoon. Mutta etpä järkähdytä minua; sillä minä olen vissi ja luja. vissi ja luja kuin kirveen silma. (AK1919:116) (Timo) Es sieht mir gerade danach aus. als ob er uns auf irgendeinen orientalischen Glauben einschwören möchte. Aber bei mir kannst du damit nicht landen; denn ich bin standhaft wie wrildiuf Luther auf dem Reichstag zu Worms. (AK/EFS1989: 81, kursivointi PK) 'Minusta näyttää siltá kuin haluaisi hän houkutella meitä johonkin itämaiseen uskoon. Mutta minun kanssani on turha yrittää:sillä olen luja kuinaikoinaan Luther Wormsin valtiopäivillä.' Ilman erityistä lähdekielisen ilmauksen ja kohdekielisen vastineen tarkkaa merkityskomponenttien analyysiakin káy melko nopeasti ilmi.kuinka kääntäjä Erhard Fritz Schieferon pyrkinyt kuvaamaan Ti-mon tahdonlujuutta Kiven alkuperäisestä ilmauksesta vahvasti poik-keavalla ilmauksella. Kun lisäksi Schieferin käännöksessä on runsaas-ti muitakin tämän tyyppisiä ratkaisuja. syntyy kokonaisvaikuielma kääntäjän pyrkimyksestä dynaamiseen ekvivalenssiin eli ilmausten vaikutusten samankaltaisuuteen, jota on kuitenkin hankala mitata ilman kohdelukijan konkreettisia mielipiteitä. Schieferin ratkaisujen vaikutusta puntaroidessa huomiota olisi kiinnitettävä moniin arvioin-tia hankaloittaviin kysymyksiin: Mika on se lähdetekstin vaikutus. jo-hon kohdetekstin vaikutusta tulisi verrata? Onkose August Ahlqvistin pöyristynyt reaktio Kiven kielecn ja henkilöhahmoihin vai nykyluki-jan ihmetys vieraalta kuulostavien vertausten ja metaforien äärellä? Vai olisiko vaikutusta tarkasteltava koko tekstin lasolla? Tällöin voisi esittää esimerkiksi kysymyksen, ihmetyttääkö kohdekielistä lukijaa lainkaan se, että romaanin tässä vaiheessa lukutaidoton Jukolan Timo osaa käyttää Saksan uskonpuhdistukseen liittyviä vjittauksia omasta arkikokemuksesta kasvavien vertausten sijaan. Ilmeisistä ongeltnistaan huolimatta Nidan dynaamista ekvivalens-sia korostavan käännosteorian merkitys on ennen muuia siinä, että se kiinnitti huomiota käännösten funktioon kommunikaiiivtsina yk-sikköinä ja antoi aiempaa enemmän näkyvyyttä kääntäjälle käännös-ongelmien ratkaisijana. Näitä ajatuksia vietiin sittemmin eteenpäin ns. funktionaalisissa ekvivalenssiteorioissa, joissa keskiöön nousivat lähdetekstin käyttötarkoitus tai yksittäisen ilmauksen funktio lähde-tekstissä (kuten esim. ilmauksen luja kuin kirveen silmä funktio Timon luonteen määrittäjänä). Kuten Vehmas-Lehto (1999; 70) toteaa. funk-tionaalinen ekvivalenssi "tarkoittaa. että lähtötekstin ja käännöksen funktiot ovat samat tai ainakin lähellä toisiaan. Käännöksen funktio mukautuu siistältöin lähtötekstin funktioon." Teorian taustaltalöytyy Karl Bühlerin (1934) klasstnen kielen funktioiden jako kolmeen perus- 36S perka kujamäki vertaileva kääntäjä. vertaileva tutkija: kieltenvälinen vertailu käännöstieteessä 369 fiinktioon (esittämincn. ilmaiseminen ja vetoaminen), jota käyteuiin tekstien funktioiden ja sitä kamta myös kääntäjän tehtävän määritte-lyyn. Ensimmäisenä jaon otti käyttöön Katharina Reil? (1971), joka ja-koi käännettävät tekstit niiden keskeisien tekstifunktioiden perusteella sisältö-, muoto- ja vetoomuspainotteisiin tekstityyppeihin: myöhem-mässä habilitaatiotutkimuksessaan Reißkäytti niistä nimityksiä infor-niatiiviset.ekspressiivisetjaoperatiiviset tekstit (ks. Reil? 1976). Näiden oheen Reil? (1971:49) nosti vielä neljännen, tekstiä ja auditiivista aineis-toa yhdistävän tekstityypin. jota hän kutsui silloin audiomediaalisek-si tekstityypiksi. mutta tähän kategoriaan voisi nykyään lukea myös ns. monimediaaliset tekstit (audiovisuaalinen aineisto. hypertekstit). Otsikkonsa perusteella Reißin ensimmäisen teoksen päätarkoitukse-na oli liahmottaa käännöskritiikin mahdollisuuksia ja rajoja, mutta käytännössä teksti oli kuitenkin kirjoitettu nun, että käännöskriitikon rehtävä määriteltiin käantajän tehtävän näkökulmasta. Joka tapauk-sessa käännoksen ja lähdetekstin vertailuun annettiin ensi kerran sys-temaattinen vätineistö. ReiK itse tiivisti laajan katsauksensa käännöskritiikin tehtävästä seuraavasti: asianmukainen käännöskritiikki arvioi käännösprosessin lopputulosta kolmen kategorian - tekstityypin, kielen ja pragmatii-kan - näkökulmasta (Reil? 1971: 89). Ensimmäisen kategorian eli teks-tityyppien osalta ohjeet ovat selvät: Sisältöpainotteisen tekstityypin yhteydessä kriitikon (kuten esim. käännoksiä lähdetekstiin vertaile-van tutkijan) on aTVioitava kääntäjän suoritusta ennen muuta sisäl-lön muuttumattomuuden (Invarianz auf der Inhaltsebene, Reil? 1971: 37) valossa. Muotopainotteisten tekstien arvioinnissa taas keskeistä on muodoii samankaltaisuus eli lähdetekstin kirjoittajan esteettisen il-maisutavan kunnioittaminen iformale Analogie, emt.: 42). Vetoomuspai-notteisten tekstien arvioinnissa päähuomio tulisi kohdistua kysymyk-seen, missä määrin käännös onnistuu välittämään saman vaikutuksen kuin lähdeteksti, jolloin suuretkin poikkeukset lähdetekstin muodos-ta voivat ol!a tarpeellisia (Invarianz des Effekts, emt.: 47-49; vrt. dynaa- minen ekvivalenssi edellä). Audiomediaalisten tekstien osalta käännöskritiikin on tarkkailtava ennen muuta sitä. kuinka kääntäjän on onnistunut huomioida käännösratkaisuissaan viestintäkanavan eri-tyisvaatimukset (esim. radiokuunnetman edellyttämät puhutun teks-tin prosodiset piirteet). Toiseksi, kielen kategorian alla Reiß ohjeistaa käännöskriitikkoa vertailemaan käännoksen ja lähdetekstin semanttisia.leksikaalisia, kie-liopillisia ja tyylipiirteitä. joita on kuitenkin painotettava tekstityypin ja erityisesti tekstilajin ominaispiirteiden mukaan (mts. 58-68). Analyy-sin kolmas, pragmaattinen kategória tuo käännösten arviointiin lopul-ta kysymyksen, missä määrin kääntäjä on onnistunut eläytymään lähdetekstin kuvaamaan tilameeseen, aikaan ja paikkaan ja välittämään myös käännoksen lukijalle lähdetekstin kirjoittajan ja sen lukijan vä-lisen suhteen sekä tekstiin kirjautuneen kirjoittajapersoonan, impli-katuurit ja lukijaroolin. Näidenkin arvioinnissa tekstityyppi määrittää yksittäisen tekijän painoarvon (mts. 69-88). Reißin kategorioita mukaillen voisi esimerkissä (1) siteeratun ot-teen Seitseman vclj'elisen saksannoksesta analysoida vaikkapa seuraavasti: Schieferin saksannos suhtautuu melko välinpitämättömästi vaatimuk-seen muodon samankaltaisuudesta, joka näkyy (tässäkin esimerkissä) monin tavoin. Käännös on Kiven tekstiä redundantimpi ja puhekieli-sempi sekä sisältää runsaasti kulttuurisia adaptaatioita, joilla otetaan etäisyyttä sähen diskurssiin ja kokemusmaailmaan. josta Aleksis Kivi on tekstinsä 1800-luvun jälkipuoliskolla ammentanut. Samalla adap-taatiot muuttavat myös romaanihenkilön persoonaa. Vieraan sijaan kohdetekstiin tuodaan omaa, arkaaisen tilalle modernia. Joitakin vuosia myöhemmin Juliane House (1977) jäsensi oman mal-linsa käännösten laadun arviointiin. Tässäkin normatiivisessa mallässa keskeinen tavoite on funktionaalinen vastaavuus lande- ja kohdeteks-tin välillä, mutta tekstityyppien sijaan käännoksiä arvioidaan ennen muuta lähdetekstin käyttötilanteen ulottuvuuksien (esim. maantie-teellinen alkuperä. yhteiskuntaluokka. ajallinen ulottuvuus, viestintä- 370 Pekka Kujamäm Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkija: kieltenväiinen vertailu käannöstieteessä 371 kanava jnc.) ja niiden tuottaman teksluaalisen profiilin näkokulmis-ta. Niiden kriteerien perusteella käännökset ovat jaettavissa kahteen tyyppiin, avoirniin käännöksiin ja piilokäännöksiin. Avoin käännös (overt translation) on silla tavoin avoimesti käännöksenä esiintyvä teks-ti. että se tuo esiin lähdetekstin ajallisen, maantieteellisen ja kulttuuri-historiallisen synty- ja käyttötilanteen. Avoimen käännöksen äärellä myös käännöksen lukijalle käy ilmi hänen oma roolinsa tekstin tois-sijaisena vastaanoitajana. Esimerkkejä avoimia käännöksiä vaativis-ta lähdeteksteistä ovat kaunokirjalliset teokset ja historialliset puheet. Piilokäännöksen (covcn translation), esimerkiksi matkaesitteen lukija on puolestaan kohdetekstin ensisijainen vastaanottaja. ja lähdetekstin al-kuperäinen käyttötilanne ja kohderyhmä jäävät häneltä piiloon. Lahde- ja kohdeteksreillä on vertailukelpoiset käyttötarkoitukset ja niillä tavoitellaail lähde- ja kohdekielisten yhteisöjen vertailukelpoisia vas-taanottajia. (House 1977:189.194; House päivittianalyysimallinsa pari-kymmentävuotta myöhemmin.ks. House 1997. Yhteenvedon Housen analyysimenetelmästä ovat tehneet Tirkkonen-Condit 1981 ja Vehmas-Lehto 1999:81-84.) 2.3. Kääntäjän tehtävä on tuottaa tarkoituksenmukaisid kohdetekstejä Sekä Housen ettá Reißin ajattelun keskiössä on siis funktionaalinen ekvivalenssi, joka määritetään lähdetekstin funktion tai käyttötilanteen kriteerein. Kumpikin tutkija kuitenkin viittaa myös mahdolli-suuteen. että kohdetekstille onkin määritetty lähdetekstin funktiosta poikkeava funktio, mtitta molemmat myös tietoisesti rajaavat ne eri-tyistapauksina malliensa ulkopuolelle. Housen terminologiassa täl-laiset kohdetekstit ovat joko avoimia tai piiloversioita (overt ja covert versions), siis kohdetekstejä, jotka on avoimesti käännetty lähdeteks-tistä poikkeavaan käyttötarkoitukseen tai joissa kääntäjä on vienyt tekstien kulttuurisen adaptaation "liian pitkälle" (House 1977:89,200). Reiß puolestaan käsittelee tapaukset, joissa kohdetekstt on saanut läh-detekstistä poikkeavan funktion ja lukijakunnan, versioina, joiden käännöskriittinen analyysi on varsinaisia käännöksiä huomattavasti yksinkertaisempaa: kriitikon tehtäväksi jää vain ja ainoastaan sen ar-viointi, täyttääkö kyseinen versio kohdekielisen tekstifunktionsa vai ei (Reiß 1971: 90-91), Siirtymä funktionaalisista ekvivalenssiteorioista funktionaali-siin käännösteorioihin käänsi asetelman päälaelleen: käämämisen (ja käännösten arvioinnin) kriteerit miäritettiin nyt kohdetekstin tarkoi-luksen mukaan. Pioneerina toimi Hans ). Vermeer (1978). Hän määrit-tcli käämämisen ja tulkkauksen toiminnaksi, jonka tärkein määrittävä tekijä on tarkoitus eli skopos (tästä ko. käännösteorian nimitys "skopos-teoria"). Hyvän käännöksen kriteeriksi nousi adekvaattisuus. se, kuin-ka hyvin käännös täyttää sille asetetun tarkoituksen (Reiß & Vermeer 1984:139). Vermeer määritteli kääntämisen informaatiotarjoukseksi informaatiotarjouksesta, eli lähdekielisen ja -kulttuurisen informaatio-tarjouksen (1. vastaanottajan tulkinnalle jakäytölle avoimen lähdetekstin) muotoilemista uudeksi informaatiotarjoukseksi (1. vastaanottajan tulkinnalle ja käytölle avoimeksi kohdetekstiksi) uudelle kohdekielisel-le ja -kulttuuriselle vastaanottajalle (mts. 76). Lähdetekstiltä riistettiin sen siihenastinen valta-asema käännösteoreettisissa rnalleissa. Käännöksen vastaanottajaan kiinnitetiiin entistä enemmän huomiota. Hans G. Honig ja Paul Kussmaul (1982: 62) korostivat, että kääntäjän tulisi arvioida käännöksen (oletetun) lukijan ymmärtämisen edellytyksiä ja taustatietojasekä-käännöksen funktion mukaisesti-lisätä puuttuvaa tai poistaa turhaa informaatiota käännöksessään (notweni%fr Grad der Differenzierung, Honig & Kussmaul 1982: 62). Päätöksenteon pohjana olisi näin käännöksen funktion lisáksi lähdetekstin ja kohdetekstien vastaanottajien taustatietojen vertailu, joka väistämättä tuottaa eroja käännöksen ja lähdetekstin välille. Tamän paradigman keskeinen lähtökohta oli toisin sanoen. että käännöksiä voidaan tuottaa eri tavoin eri käytrötarkoituksiin, lähde- 372 PiKKA KUJAMÄKI Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkija: kieltenvälinen vertailu käännöstieteessä 373 tekstin funktiosta riippumatta; kohde- ja lahdetekstien funktioiden sa-manlaisuus on vain yksi mahdollinen suhde näiden kahden tekstin valuta. Huomion painopiste siiriyi siis käännösviestinnän tarkoitukseen ja tekstin vastaanottajaan, ja samalla alkoi korostua kääntäjän asema nioniktelisen viestinnän asiantuntijana. Eritytsen korostetusti tämä ttilee esiin Justa Holz-Mänttärin (1984) translatorisen toiminnan teo-riassa, Jossa kääntäjä sijoittuu yhtenä asiantuntijana osaksi laajempaa viestinnällista ja toiminnallista verkostoa ja Jossa asiantuntijakääntäjän on kyettävä atialysoimaan viestinnän tarve ja valitsemaan sen toteut-tamiseen parhaiten sopivat keinot. Holz-Mänttärin analyysimenetelmä pohjautuu n5. Lasswellin kaavaan eli kysymyssarjaan feufca, mite, rm'l-loin. missfl. rmfai, niiltin larfeoůufeířeii ja miien, jota hän täydensi toimin-taa ja tilannetta tarkentavilla kysymyksillä Kuta tehee tilantffssB x mitä? tai Mitä lopahtuu/i lilaiitfessii x? Analyysin pohjalta kääntäjä voi päätyä hyvin monimuotoisiin "translatorisiin tekstioperaatioihin" (ks. Holz-Mänitäri 1984: 126-147 Methodik transiatorischcr Trxtopfraticmen), joissa lähdetekstin stsältö voidaan esimerkiksi joutua korvaamaan uudella, kääntäjän hankkimalla aineistolla. Funktionaalisen käännösteorian edustajat eivät kuitenkaan olle« täysin yhtä mieltä Vermeerin ja Holz-Mänttärin kanssakääntäjän uudesta päätäntävallasta tai käännösteorian käsitteellisestä laajentami-sesta myös sellaiseen translatoriseen toimintaan, Jossa ei ole lähdeteks-tiä välttämättä mukana lainkaan. Esimerkiksi Christiane Nord (198S: 31) pitäytyi tiukasti "omassa kulttuurissamme vallitsevaan" käsitykseen kääniämisestä lähtötekstistä juontuvana prosessina ja korosti lisäksi maäritelmässään kääntäjän lojaaliusvelvoitetta sekä kohdetekstin vas-taanottajaa että lähdetekstin kirjoittajaa kohtaan. Kohdetekstin vas-taanottaja odottaa saavansa tekstin. joka täyttää käyttötarkoituksen-sa, ja lähdetekstin kirjoittaja odottaa, ainakin silloin kun hän esiintyy myös käännöksessä omalla nimellään (vrt. Housen kategória "avoin käännös" edellä). että hänen kirjoittajaintentiotaan kunnioitetaan (mts. 32). Käännöksen tarkoituksen rinnalle Nord asettaa näin lojaaliuden eettisen kategorian. Näkemyseroista huolimatta on kiinnostavaa ha-vaita, että Nordin esittämä tekstianalyysimalli perustuu samaan Lasswellin kaavaan kuin Holz-Mänttärin malli. Samalla se vie eteenpäin ja selkeyttää sekäReißin (vrt. edellä) analyysimallissaan esittelemää että muita tekstifunktion, kielen ja pragmatiikan kategorioita yhdisteleviä malleja (ks. esim. Koller 1979:211-214). Myös tästä näkökulmasta tar-kasteltuna Nordin omaksuma näkemys kääntämisestä asettuu selväs-ti funktionaalisten ekvivalenssiteorioiden ja translatorisen toiminnan teorian väliin. Nordin mallissa kääntäjän tekstianalyysi joka tapauk-sessa jakaantuu kahteen osaan, tekstinulkoisiin jatekstinsisäisiin teki-jöihin (lexlexteme vs. tcxtiriterne Faktoren, mts. 41)- j°tka konkretisoituvat seuraaviin kysymyksiin: KUKA {tekstin tuottaja/lähettäjä) lähettää tekstin MIH1N PYRKIEN (lähettäjän intemio) KENELLE (vastaanottaja) MITÄ KANAVAA/V1ESTINTÄVÄL1NETTÄ käyttäcn M1SSÁ (paikka) MILLOIN (aika) M1KSI (viestintätarve) MILLAISESSA FUNKTIOSSA? (edellisten kysymysten lopputulema) MISTÄ (teema) teksti kertoo MITÄ (tekstin sisältö) MITÄ EI (presuppositiot) MISSÄ JÄRIESTYKSESSÄ (tekstin rakenne) MITÄ NON VERBA AL1SIA KEINOJA SANOIA (sanasto) ja LAUSEITA (syntaksi) käyttäen MIHIN SÄVYYN (prosodia) MILLA1SIN VAIKUTUKS1N (kaikkien tekstin sisäisten ja ulkoisten tekijöiden yhteissumma) 374 PEKKA Ku.lAMÄKI Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkija: kieltenvälinen vertailu käännostleteessä 375 Kysymyksien ympärille Nord (1988: 42-164) jäsentää perusteellisen kuvauksen siiiä, kuinka lähdetckstit tulisi analysoida erinen kääntä-mistä tekstien täsmällisten funkt ioiden määrittämiseksi. Mailin nä-kökulma kaäntämisen funktioihin tulee siis vahvasti lähdetekstistä. Metodologisesti kuviteltavissa olisi myös toinen vaihtochto: edettäi-siin kohdekielisten tekstien analyysistä lähdetekstien analyysiin. jon-ka jälkeen tuloksia vertailemalla voi paikantaa sekä vastaavuuksia että eroja näiden kahden välillä. Kysymykset ovat nimittäin sikälikin kiinnostavia. että ne näyttävät käyttökelpoisilta työvälineiltä kään-nösten ja lähdetekstien vertailevassa tutkimuksessa. Jossa tutkijalla on lähes aina enemmän aikaa kysymysrepertuaarin soveltamiseen kuin työelämän todellisuuden puristuksissa työskentelevällä atnmat-tikääntäjällä. Lassvvell-kaavan sovellusta voidaan käyttää myös sanas-tütyöprojekteissa etsittäessä tarvittavaa vertailukelpoista erikoisalan dokumentaatiota (vrt. edellä). Havainnollistan käyttotapaa seuraa-valla esimerkillä. Tatu Schmidt (2011) analysoi saksan kielen ja kaäntämisen pro gradu -tutkielmassaan suomalaisten hirsitalovalmistajien saksankielisiä verkkosivustoja, joilla talolehtaat pyrkivät hankkimaan asiakkaita saksankielisiltä markkinoilta. Schmidtin keskeinen tutkimuskysymys on, missä määrin talovalmistajien käännetyt verkkosivustot noudat-tavat kohdekulttuurin eli saksankielisten maiden verkkomainonnan ja -markkinoinnin konventioita. Tätä tarkoitusta varten Schmidt teki ensimmäisessä vaiheessa laajan analyysin saksalaisten, itävaltalaisten ja sveitsiläisten hirsitalovalmistajien verkkosivustojen ulkoasuista, si-sälloistä, rakenteista ja tekstuaalisista piirteistä. Nordin mallissa teks-tin ulkoisiin tekijöihin liittyvät kysymykset ovat tärkeitä jo valittaessa analysoitavia tekstejä. Niiden avulla varmistetaan. että aineisto on vertailukelpoista sivustojen lähettäjän (hirsitalovalmistajat). heidän inten-tionsa (esim. saada uusia asiakkaita), vastaanottajien (tuleval raken-nuttajat), viestinnän kanavan.paikan jaajan (internetissä tällä hetkellä tarjolla olevaaineisto), viestinnän syyn (asiakkaiden informointi) sekä tekstien (informatiivisen) funktion osalta. Aineiston huolellisen valin-nan jälkeen siitä voitiin analysoida verkkosivustoillakäsíteltävät teemat ja sisällot, tietojen ja sivustojen jäsennys, nonverbaalisten elementtien kuten värien.kuvien ja animaatioiden käytto, sanaston (esim. adjektii-vien) ja syntaksin piirteitä jaesimerkiksi tekstiin kirjoitettua vuorovai-kutusta. Támän jälkeen. toisessa vaiheessa. samat kysymykset käytiin lapí suomalaisten yritysten saksankielisestä aineistosta, jonka jälkeen, kolmannessa vaiheessa, tuloksia voitiin verrata keskenään. Näin vertailu muistuttaa melko paljon kaksikielisen sanastotyôn vertailumetodia, mutta käsitejärjestelmien sijaan vertailu perus-tuu viestinnän pragmaattisten ja sisällôllisten tckijóidcn analyysiin. Schmidtin toteuttama vertailu tuo Ílmi esimerkiksi, että varsinkin suurten suomalaisten hirsitalovalmistajien verkkosivustot vastaavat pitkälti saksankielisten sivustojen ulkoasua, sisältóä ja konventioita, kun taas pienempien valmistajien sivustoilla esiintyy sekä yksittäisiä konventiorikkeitä että epäidiomaattisia kielellisiä rakenteita. Lisäksi käy ilmi, että saksankielisten maiden hirsitalovalmistajal tuovat suo-malaisia enemmän esiin yritystään ja yritysfilosofiaansa, kun taas suomalaisten tekstien pääroolissa ovat tyypillisesti yritysten tuotteet. Lopulta Schmidt jatkoi analyysia vielä neljänteen vaiheeseen vertaa-malla saksannoksia ja suomalaisia versioita ja kysymällä, onko kohdekulttuurin konventioista poikkeamisen taustalla tiukasti lahdetekstin sisällossä pitäytyT.'ä käännoskäsitys, jolloin voi jäädä huomaamatta, että esimerkiksi eri maiden lainsäädäntojen ja kansallisten sertifioin-tijärjestelmien erot saattavat vaatia isojakin poikkeamia lähdetekstistä. Tämä voi puolestaan antaa analysoijalle viitteitä siitä, minkälainen rooli kääntäjälle on määriietty verkkosivujen tuotantoprosessissa (vrt. Holz-Mänttäri 1984). (Lähde- ja kohdetekstin välistä vertailua kieltenvälisen vaikutuksen tutkimisen osamenetelmänä käsitellään Leena Kolehmaisen artikkelissa tässä niteessä.) 376 Pekka Kujamäki Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkija: kieltenvälinen vertailu käannostieteessä 377 3 Mitä kääntäjä on tehnyt? Edellisissä luvuissa kuvattujen erilaistcn ekvivalenssiín ja käännösten funkťionaalisuuteen perustuvien käännösteorioiden vahvuus on rüden runsas käsitteellinen välineistö, jonka avulla kääntäjä voi tehda kielten- ja kulttuurienvälisiä vertailuja päätöksentekonsa tueksi ja ylipäätäänarvioidaomaa toimintaansakääntäjänä. Myös käännösten tutkijalle sama välineistö on, kuten jäljempänä nähdään, hyödyksi käännösstrategioiden ja käännösten keskinäisten sekä käännösten ja lähdetekstien välisten erojen kuvauksessa. Sen sijaan erilaisten ek-vivalenssä- ja adekvaattivaatimusten sovellettavuus vaikuttaa kuitenkin usein varsin ongelmalliselta, myös valmiiden, empiirisinä faktoi-na olemassa olevien käännösten kuvauksessa. Kärjistäen voisi sanoa, että kuvaukset tapaavat nostaa esiin nun paljon poikkeamia eri ek-vivalenssivaateista, että havaintojen valossa käännoksiä voisi lähes poikkeuksetta luonnehtia epäkäännöksiksi.versioiksi, mukaelmiksi tai uudelleenrunoelmiksi. Tämä näkyy melko usein myös käännös-teoreettisten julkaisujen tavassa käyttää empiiristä aineistoa varoit-tavina esimerkkeinä ohjeistavien argumenttien tukena. ja kuitenkin analysoitavat tekstit ovat yleensä juuri käännöksinä käyttöön otet-tuja, ja sellaisina ne on myös julkaistu kyseisessä vastaanottavassa kulttuurissa. Gideon Toury tarjosi tähän ongelmaan ratkaisua näkökulmanvaih-doksella: ekvivalenssi on kaikkia tietyssä kuktuurissa käännöksiksi hy-väksyttäjä tekstejä määrittävä piirre, ja tutkijan tehtävänä on kuvata, millainen vastaavuus kohde- ja lähdetekstien välille on kulloinkin to-teutunut (Toury 1980:39-65; Toury 1995: 86; ks. myös Hermans 1991: 157). Syntyi uusi tutkimuksellinen paradigma, jonka tutkimustehtäväk-si tuli kuvata käännoksiä sellaisina kuin ne ovat sen sijaan, että pres-kriptiivisesti määnteltäisun kääntäjän tehtäväa Tutkimuksenkesklöün tulivat erityisesti kaunokirjallisuuden käännökset, mikä näkyi myös viitekehyksen keskeisessä käsitteistössä. Uusi tutkimusnäkökulma tukeutui ajatukseen kirjallisuudesta jär-jestelmänä, systeeminä (Tynjanov 1971), joka on jatkuvan muutoksen kohteena. Kaunokirjalliset teokset ovat sidoksissa toisiinsa ja tekstien ulkopuolisiin tekijöihin (kirjallisuuden portinvartijat, kustantajat, po-liittiset järjestelmät, ideologiat). ja nämä sidokset määrittävät kaunokir-jallisten tekstien kulttuurisen merkityksen järjestelmän keskiössä tai reunalla. Systeemin rakenne on kuitenkin koko ajan liikkeessä joko sen omien tai systeeminulkopuolellatulevientekijöiden.esimerkiksi juuri käännösten vaikutuksesta. Itamar Even-Zohar (1978) otti teoriassaan huomioon käännösten merkityksen ja toi tieteelliseen keskusteluun käsityksen kirjallisuudesta avoimena ja dynaamisena polysysteemi-nä. Se koostuu useista, sisältöjään ja keskinäisiä suhteitaan jatkuvas-ti määrittävistä osista - esimerkiksi lastenkirjallisuus, viihde. lyriikka -ja siitä käsin määrittyvät myös käännöskirjallisuuden kulttuurinen merkitys, sisältö ja muoto. Kohdekulttuurin polysysteemin avoimuus (uudistumisen tarve) tai sulkeutuneisuus (itseriittoisuus) näkyvät paitsi käännettävien tekstien valinnassa myös itse käännöksissä. (Even-Zohar 1978; 120; Toury 1985:19-) Toury tiivisti uuden lähtökohdan toteamalla provokatiivisesti, että käännökset ovat kohdekulttuurisia faktoja (translations are facts of target cultures, Toury 1995; 29) ja että ne ovat kuvattavissa ja selitettävissä vain suhteessa siihen kulttuuriin, josta niiden valintaa ja kääntämistä nor-mittavat tekijät (constraints) ovat peräisin (mts. 14). Uusi paradigma sai attribuutin kohde(teksti)painotteinen, minkä vuoksi sitä arvosteltiin lähdetekstin ja muiden lähdekielisten oheistekstien merkityksen vä-heksymisestä yhtenä keskeisenä käännoksen piirteitä selittävänä tekijä-nä (ks. Frank 1989). Toury itse kuitenkin torjui kritiikin toteamalla, että kohde(teksti)painotteisuustarkoittaa metodista lähtökohtaa: tutkimus aloitetaan kohdeteksteistä tai siitä kohdekulttuurisia, Jossa ne on tuo-tettu, mutta analyysin ei kuitenkaan tarvitse päättyä siihen (Toury 1995: 36). Jo oletus. että käännökset voivat muokata kohdekulttuurin poly-systeemiä. sisältää ajatuksen, että muutoksia voivat aiheuttaa esimer- 378 Pékka Kujamaki Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkija: kieltenväiinen vertailu käännöstieteessä 379 kiksi käantäjän käännökseen valitsemat lähdetekstiä imitoivat ratkai-sut.joillamurretaan jokin kohdekulttuurin kirjallisessajärjestelmässä sillä hetkellä vallitseva standardi. Liisa Tiittulan ja Pirkko Nuolijärven (2007) inukaan esimerkiksi slangituli Suomen kirjallisuuden kieleen kahden käännöksen kautra, jotka teki yksi silloisen suomalaisen kir-jallisuusjärjestelmän näkyvimmistä toimijoista. Pentii Saarikoski. En-simmäinen käännös oli suomenruotsalaisen Anders eleven novelli-kokoelma Kutufeiviä. Jossa sekä lähdetekstin kirjoittaja ectä suomemaja pyrkivät jäljittelemään Heisingin puhekieltä. Kiinnostavampaa kuiten-kin on, että ilmiön yhteydessa muistetaan erityisesti Saarikosken Siep-pari ruispellossa -suomennos. Suomennoksen puhekielisyyden ei voi sa-noa kumpuavan Salingerin lähdetekstiscä; pikemminkin suomentaja kchittelee edelleen käännöksessään omaa käantäjän puumerkkiään idio5ynkrasiaksi. (Ks.Tiittula &Nuolijärvi 2007:392-394.) Saarikosken käännösten vertailu sen ajan kaunokirjallisuuteen siis riittää osoitta-maan uuden ilmaisutavan tulon kohdekieliseen kirjalliseen järjestel-mään: sen syiden valottamiseksi tarvitaan kuitenkin tietoa myös läh-deteksteista. Muun muassa tästä syystä Göttingenissä toteutettu, laaja saksalaista käännöshistoriaa tutkiva projekti otti hieman varovaisem-rnan karnan deskriptiivisen tutkimuksen kohdepainotteisuuteen Göttingen tutkimusryhmän oman "transfer'-mallin eduksi, jolla pyrittiin jäljittämään kääntämisen roolia tekstien, ideoiden ja ilmaisutapojen liikkeessä lähde- ja kohdekulttuurien välillä. Kuvauksessa käännöksiä tarkastellaan sekä niiden lähdetekstejä että kohdekulttuurin käännös-kulttuuria ja kirjallista traditiota vasten. (Ks. esim. Frank 1987 ja 1989; "käännöskulttuurin" eri käsitesisällöistä ja käyttöyhteyksistä Kujamäki 2010b ja 2013). Näkökulmaeroista huolimatta peruslähtokohta on yhteinen. Käännöksiä ei voi ymmärtää ottamatta huomioon käännöksen sosiokult-tuurista ympäristöä. Deskriptiivinen perusmetodi on sinänsä selkeä: verrataan (saman tai useamman eri lähdetekstin) käännöksiä toisiinsa. käännöksiä kohdekulttuurin omiin saman lajityypin teksteihin. muille kiel alle tehtyihin käännöksiin tai perinteisesti käännöksiä niiden läh-deteksteihin. kootaan havaintoja yhtäläisyyksistä, eroista (esim. mer-kityksen muutoksista; trattslation sfti/ts.ks. Catford 1989; Toury 1995:11) ja käännösstrategioista seká organisoidaan havainnot ja luokittelut jär-keviksi kokonaisuuksiksi (vrt. Pym 2010: 66). Touryn (1995:174) mukám tutkimuksen seuraava vaihe on kontekstualisointi - vaihe. Jossa analyysin havainnoille haetaan selityksiä kohdekulttuurin kääntämis-tä määrittävistä tekijöistä eli normeista. Touryn lähtökohtana on, että tiettynä aikana tietyn kulttuurin konkreettisissa käännöksissä (käantäjän performanssissa) kaikki kohdekielen potentiaaliset käännöstavat (käännöskulttuurin repertuaari tai käännöskulttuurin kompetenssi) eivät ole samanarvoisesti esillä, vaan käännöksissä on pikemminkin havailtavissa selviä säännönmukaisuuksia. Säännönmukaisuudel viit-taavat Touryn mukaan siihen, että kohdekulttuurissa on normeja. jotka tavalla tai toisella jäsentävät käantäjän ongelmanratkaisua ja kään-nösstrategioiden käyttöä. Toiset toimintatavat ovat soplvampia tai parempia kuin toiset. (Toury 1980: 63-65; Delabastita 1991; 142.) Toisin sanoen käännösten analyysille voidaan määritellä kolme tasoa: periaatteessa tarjolla olevien käännösratkaisujen taso (systee-mien taso), tietyssä tilanteessa ja kulttuurissa havaittavien todellisten käännösratkaisujen taso (performanssin taso) ja suositeltujen tai vaa-dittujen käännösratkaisujen taso (normin taso). (Ks. Delabastita 2008: 234.)Touryn (1995:55) mukaan normit jäsentävät yhteisönyleisiäarvo-ja ja ideoita tietyissä tilanteissa noudatettaviksi toimintaohjeiksi. jotka määrittävät suositellun ja kielletyn kuten myös siedetyn ja sallitun toi-minnan rajat. Kääntämiseen soveltaen ajatuksenaon. että normit määrittävät. mitkätekstit ovat tai eivät ole käännettävissä ja kuinka niitä tulisi (tai ei saisi) kääntää (De Geest 1992: 38). Normit liitryvät siis sekä käännettävien tekstien valintaan että varsinaiseen kääntämiseen sitä ohjaavina ammatillisina normeina ja lukijan odotuksina (Toury 1995: 95; Chesterman 1997; normin käsitteestä kriittisesti ks. Schaffner 1999), Normeihin liittyy kuitenkin se olenna'men metodologinen hankaluus, 380 pekka Kujamäki Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkija: kieltenvälinen vertailu käannöstieteessä 381 että niihin on hyvin vaikea päästä käsiksi. Useimmissa tapauksissa ai-noa viittaus vallitsevista normeista on töydettävissä vain käännösten profiilista itsestään. ja ilman eksplisiittisiä normilausumia (kustannus-toimittajan korjauksissa tai muissa viiteteksteissä, kirjallisuuskritiikissä jne.) ne jäävät lähinnä normiolettamuksiksi, implisiittisiksi normeiksi. Pym (2010: 66) jakaa deskriptiiviset analyysimenetelmät kahteen karkeaan luokkaan: top down -analyysissa kuljetaan suuremmista ko-konaisuuksista pienempiin analyysin yksikköihin. Liikkeelle voidaan lähteä esimerkiksi kohdekulttuurin kääntämistä ja käännösten kult-tuurista merkitystä koskevasta diskurssista, ja jos havaitaan, että ko. kohdekulttuurissa on selvästi käännöksiä vieroksuva ilmapiiri, voidaan tutkia seuraavassa vaiheessa, minkä verran ja minkä lajityypin kirjallisuutta kohdekulttuuriin on ylipäätään kelpuutettu. Táman jäl-keen voidaan siirtyä valikoitujen käännösten ja lähdetekstien analyy-siin ja selvittää, onko tänä aikana tuotettujen käännösten piirteissä jotain sellaista, jolla ne poikkeavat käännöskirjallisuudelle avoimen kohdekulttuurin käännöksistä. Bottom up -analyysi alkaa päinvastoin pienemmistä ykstköistä (kuten kulttuurisidonnaisista rcaalianimityk-sistä, idiomeista. lausekkeista tai lauseista) ja etenee Sitten kohti laa-jcmpia kokonaisuuksia, joista voi löytyä selityksiä analyysin alkuvai-heen havainnoille kääntäjien ratkaisuista. (Ks. myös Toury 1995:36-39.) Lahestymistavoille yhteistä on vertailun merkitys: vertailu on metodi, jolla tehdään havaintoja käännösten ja muiden kohdekielisten tekstien ja/tai käännösten ja niiden lähdetekstien valisestä suhteesta {translation relatiosliips, Toury 1995: 85) - vastaavuuksista ja ennen muuta eroista -ja näin voidaan päästä käsiksi kääntämiseen liittyviin kausaalisuuksiin. Deskriptiivisiä tutkimusasetelmia ja niiden sisäkämiä vertailuja voisi havainnollistaa seuraavilla esimerkeillä (yksiryiskohtaisempia laustoja ks. Kujamaki 1998 ja 2001). Lähtökohtana on halu selvittää Aleksis Kiven Seitserrum veljckscrt saksankielistä käännöshistoriaa. Ro-niaani on käännetty saksan kielelle kokonaisuudessaan - laskutavasta rüppuen - noin yhdeksän kertaa: ensimmäinen käännösnäyte ilmestyi vuonna 1901, viimeisimmät saksannosten painokset lienevät vuodelta 1997. "Laskutavasta rüppuen" ja "noin" siksi, että määrä tarkentuu sen mukaisesti, miten määrittelemme kohdekielen ja -kulttuurin tai koh-detekstissä olevien muutosten määrän, jonka myötä uudet painokset ovatkin saman kääntäjän eri käännöksiä. Toisin sanoen voidaan kysyä. kuuluuko esimerkiksi H. U. Schwaarin berninsaksaksi (i ds BÜrnniütsch, AK/HUSJ988) tehty käännös analysoitavien saksankielisten käännösten joukkoon tai ovatko ensimmäisen kahdensaksannoksen entisessä DDR:ssa julkaistut painokset käännöksen erillisiksi lucttavia lattoksia. Näin periaatteessa jo aineistoa valittaessa ja rajattaessa tekstien alus-tava vertailu on tarpeen. Lisäksi romaanin runoja (Laulu ormasta ja Sy-dämeni laulu) ja muita tekstikatkelmia on käännetty useita kertoja, ja analysoitavaksi on tarjolla myös yksi romaanikäännöksen luvun ensimmäinen versio (vuodetta 1901) tai Manfred Peter Heinin analyytti-nen tiivistelmä (feommentiertrrRomiinaii/rij?. Hein 1984), Jo materiaalin määrä tarjoaa useita erilaisia mahdollisuuksia ver-tailuihin: 1. Verrataan yhden kääntäjän nimissäjulkaistuja nimikkeitä keskenään. Vertailu voi tuottaatuloksen,että eri painosten välillä on huomattavia eroja. Analyysi kertoo ehkä käännöksen lyhentyneen tai pidentyneen tai osoittaa eroja yksittäisten käännösongelmien ratkaisussa. Ana-lyysiin voiliittää lähdetekstin. johon edellisessä vaiheessa havaittuja eroja vertailemalla voidaan tutkia esimerkiksi, ovatko käännökseen tehdyt muutokset tai kääntäjien muuttuneet strategiat vieneel tekstiä kauemniaksi Kiven romaanista vai lähemmäksi sitä. 2. Verrataan tiettynä ajanjaksona - esimerkiksi sotien välisenä aikana -julkaistuja nimikkeitä keskenään. Vaiheet ja tavoitteet voivat olla periaatteessa kuten edellä, muuttujana on vain kääntäjien määrä. 3. Verrataan runojen tai tekstiotteiden muissa kokoomateoksissa julkaistuja käännöksiä keskenään ja/tai vastaavien rornaaneissa ilmestynei-den tekstiotteiden käännöksiin. jälleen vaiheet voivat olla edellisen 382 Pekka Kujamaki Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkija: kieltenvälinen vertailu käännöstieteessä 383 kaltaisia, mutta tavoitteena voisi myös ollaselvittää funktionaalisen käännösteorian käsitteistöstä lähtien sitä.eroavatkoerityyppisiin jul-kaisuihin (kokoromaani vs. runokokoelma vs. temaattinen kokooma-teos, esimerkiksi Humor der Nationen,'kansojen huumoria') valmistetut käännökset toisistaan. Tekstiotteita voidaan verrata myös samassa kokoomateoksessa julkaistuihin muihin eri kielistä tehtyihin saman tai eri kääntäjän tekemiin käännöksiin. 4. Verrataankaikkien kääntäjien erikäännösversioitakeskenään. Ennen analyysin syventämistä on jokaisen kääntäjän versioanalysoštava (kuten 1. vertailutehtävä edellä) uusien käännösversioiden erottamisek-si uusista painqksisia. Tämän jälkeen vertailuasetelmavoijakautua useisiin eri vaiheisiin ja alkaa - tutkimuksen keskeisten tavoitteiden mukaan - joko kohdetekstien keskinäisestä vertailusta tai lähde- ja kohdetekstien tarkastelusta rinnakkain. Seuraavassa tarkastellaan tällaistaasetelmaa hieman lähemmin. Kun analysoitavaksi valikoituu yhdeksän romaanikäännöstä ja niiden lähdeteksti (tai lähdetekstit: tähän palataan jäljempänä), onvertailtava materiaali nun valtava, että se edellyttää rajausta, Periaatteessa tarjolla on ainakin kaksi rajausmahdollisuutta ja näkökulmaa aineistoon: En-simmäisessä vaihtoehdossa tutkittavaksi valitaan vastaavat tekstiotteet kaikista käännöksistä jä lähdetekstistä ja analysoidaan otteet mahdol-lisimman yksityiskohtaisesti. Analyysissa voisi soveltaa esimerkiksi aiemmin esiteltyä ReiGin käännöskriittistä analyysimallia. Toinen vaih-toehto on valita jokin kielellinen yksikkö, Jota voi perustellusti pitää tavalla tai toisella edustavana koko romaanille, ja analysoida sitä läpi tekstin. Koska Seitsemm veljeksin romaani on kanonisoitu Suomessa suo-malaisuuden, suomalaisten ja Suomen verrattomaksi kuvaukseksi ja koska samaapiirrettä on toistettu myös saksankielisessäreseptiossa (ks. Hein 1984), voisi näkökulmaksi esimerkiksi etsiä ilmauksia, joissa täl-laiset kuvaukset kielentyvät Kiven tekstissä. Tässä tapauksessa havain-noinnin kohteeksi tarjoutuisivat kulttuurisidonnaiset reaaliat "esine- maailmasta aina sosiaalisiin hierarkioihin" (Juva 2005: 17; ks. myös Bodo 2009: 78-81) ja reaalianimitysten saksankieliset käännösTatkai-sut yhdeksässä romaanikäännöksessä. Havainnoitavan yksikön mää-rivtelyn jälkeen analysoidaan havaintojoukkoon tulleiden reaalianimitysten käännökset ja jaetaan niissä käytetyt käännösmenetelmät eri luokkiin, tässä tapauksessa a) sitaattilainoihin: PuukJto > das Puultko, b) käännöslainoihin:Sonnimäfei > Stifrrtugel'Sonnimäki', c) selittäviin käännöksiin: Metsola > das Reich des Waldes 'Metsän valta-kunta', d) suoriin analogioihin: ahrrn > der Vielfraß (vrt. Vinay ja Darbelnet: suora käännös), e) hyperonyymisiin käännöksiin: virsut > Schuhe 'kengät', f) saman loogtsen kategorian vieruskäsitteiden käyttöön eli kohypony-misiin käännöksiin: varis> R0be'korppi', jr/IiimdlitWd > Bratwurst, g) assosioiviin käännöksiin: kuin järeät metsäsahrat > wie die Panzer beim Frühjahrsmanöver 'kuin panssarit kevätharjoituksissa', ja h) poistoihin. ('Reaalioiden' ja 'reaalianimitysten' määrittelystä ja käännösten luokit-telusta ks. esim. Bödeker & Freese 1987; Florin 1993; Markstein 1998: Vermeer 8t Witte 1990:137: Kujamäki 2004.)' Tässä vaiheessa koossa on suuri joukko kuvauksia käytetyistä kään-nösmenetelmistä. joita voidaan yhdistellä esimerkiksi sen mukaan, pyritäänkö niillä mahdollisimman lähelle lähdetekstin ilmaisua ja sen sisältöä (a-c), etäännytäänkö siitä (e-h) vai liikutaanko pikemminkin ns. neutraalilla alucclla (d). Kuvauksia yhdistelemällä voidaan luoda karkeita käännösprofiileja, jotka (potentiaalisesti) vahvistaval yksityis-kohtaisen analyysin aikana syntynyttä vaikutelmaa käännösten eroista. Profiilien avulla voidaan myös kuvara esimerkiksi käännöksessä näky-villä olevaa kääntäjän perusvalintaa vieraannuttavan ja kotouttavan 3S4 pekka kujamäki Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkľja: kieltenvälinen vertailu käännöstieteessä 3SS käannösstrategian välillä: Pyrkiikö kääntäjä tuomaan mahdollisim-man paljon lähdekulttuuria tekstiinsä (käännösmenetelmät a-c) vai pikemminkin välttämään sitä lisäämällä käannökseen kohdekulttuu-rille tuttua sisältöä {käännösmenetelmät e-h; käännösstrategioiden määrittelyjen ja niiden valisten rajanvetojen ongelmat on tässä ohitettu esityksen yksinkertaistamisen nimissä). Profiilit -siis käännösmenetelmät koottuna kolmeen luokkaan prosenteiksi muutettuina-vpivat silloin näyttää esimerkiksi tältä: Taulukko 1. Seitsemän veljeksen saksankielisten käännösten profiilit {%) kolmeen pääkategoriaan koottujen käännösmenetelmien valossa (ks. Kujamäki 1998: 97-106) Käannös a-c d e-h AK/GS1921 30 52 18 AK/GS-AKiggo 32 S4 Í4 AK/HHBiQü 20 29 51 AK/RÖ1942 1-9 n 32 AK/RÖ1962 42 47 11 AK/ES19ŤO 33 44 23 AK/)Gi96t 15 V 58 AK/EFS1989 40 36 24 Mitä profiileista voi nähdä? Esimerkiksi sen, että Gustav Schmidtin käännös (AK/GS1921) ja sen myöhempi, Andreas F. Kelletatin päivit-tämä painos (AK/GS-AK1980) eroavat vähemmän toisistaan kuin Rita Öhquistin kahdenkymmenen vuoden välein tekemät kaksi käännöstä (AK/RÖ1942 ja AK/RÖ1962}. Vksittäisten kategorioiden (pystysarak-keiden) sisällä vaihteluvali eri käännösten välillä on suuri, esimerkiksi kotouttavien, mukaan lukien poisjättojä sisältävien ratkaisujen määrä vaihtelec 11 ja 58 prosentin välillä. Lukujen perusteella Rita Öhquistin myöhempi käännös näyttäisi olevan joukon lähdetekstiuskollisin. kun taas Haidi Hahm-Bläfieldin (AK/HHB1935) ja Josef Guggenmosin (AK/JG1961) käännökset kilpailevat vapaimman käännöksen tittelistä. Kaiken kaikkiaan luvut kuitenkin peittävät alleen paljon mielenkiin-toista. Profiilien täsmentäminen vaatiikin palaamista takaisin käännösmenetelmien luokitteluun ja jopa yksittäisten käännösratkaisujen analysointiin, jotta käännösten keskinäinen vertailu tuottaa konkreet-tisempia havaintoja. Esimerkiksi Rica Öhquistin käännösten erotvoisi käännösmenetelmien osalta tiivistää siten.että myöhemmän käännöksen poisjättöjen vähäinen määrä korreloituu sitaattilainojen huomat-tavana kasvuna, Yksityiskohiainen käännöksen ja lähdetekstin välinen sekä käännösten keskinäinen vertailu on myös siinä mielessä tärkeää, että se voi tuottaa havaintoja ns. "kääntäjän työpöydästä" eli siitä aineistosta, jonka avulla kääntäjä on työnsä tehnyt. Siten vertailu tuottaa myös ensimmäisiä selityksiä kääntäjän ratkaisuille. jopa käännösten profiilien erityispiirteille. Esimerkiksi "käännösvirheet" tai muut kääntäjän persoonalliset ratkaisut voivat myöhemmissä käännöksissä toistues-saan kertoa tutkijalle, että lähdetekstin lisäksi kääntäjän työpöydällä on ollut romaanin aiempia käännösversioita. Käännöksissä voi myös erottua vahva temaattinen, rmiiden kääntäjien ratkaisuista poikkeava painotus esimerkiksi alaviitteiden käytössä. Jolle voi löytyä selitys ai-kaisemmasta, Per Áke Laurénin ruotsinkielisestä käännöksestä (AK/ PÁL1940). Ja luonnollisesti käännösratkaisujen vertailu voi tuoda tie-toa kääntäjien käyttämistä sanakirjoista ja muista selittävistä lähteis-tä mutta myös lähdetekstin eri versioista; käännöksen ja lähdetekstin vertailussa on aina syytä muistaa, että myös lähdetekstien versiot voivat olla erilaisia (näin esimerkiksi Seitsemän veljeisen lyhennetty versio Kiven Valiruiisa teoksissa vuodelta 1877/1878 ja E. A. Saarimaan toimitta-missa Koomiss« teoksissa vuodelta 1919). Kun käännösten kuvaus ja keskinäinen vertailu on riittävän tarkka, voidaan siirtyä kysymyksestä Miten Seitsemati vtljes'.ä cm saksanncitu? ky-symyksiin Milssi romaani on salcsarmettu lällä tavoin? tai Mistä safcsanritisten 386 Pekka Kujamäki Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkija: kieltenvaiinen vertailu käännöstieteessä 387 erilais« profülitjofmirai? Alkaa kaännösten kontekstualisointi eli niiden sijoittammen siihen ajalliseen ja paikalliseen kontekstiin. Jossa jajohon ne on tuotettu. Kiinnostavaa aineistoa ovat tässä vaiheessa käännosten kansien välissä oievat peritekstit (esipuheet, jälkisanat, viitteet), tie-dot käännö5kulttuurin kirjallisista traditioista, muut käännösanalyysit, kustantajien, kirjallisuuskriitikkojen ;ai muiden portinvarttjoiden do-kumentit tai kääntäjän kirjeenvaihto, josta voidaan etsiä eksplisiitti-siä normilausumia kaännösten analyysistä kumpuavien implisiittisten normioletusten rinnalle. Varsinaineti kieltenvälinen vertailu on tehnyt rehtävänsä. 4 Lopuksi Artikkelin alussa káäntäminen määriteltiin vertailuun perustuvaksi on-gefmanratkaisuksi, Jossa sekä käännösongelmien tunnistaminen että niiden ratkaiseminen edellyttävät kääntäjältä jatkuvaa vertailua työ-kielten ja -kulttuurien välillä ja kont rastiivisen kieli- ja kulttuuritiedon soveltamista. Käännöstieteellisessä tutkimuksessa tähän kääntäjien yhtä hyvin kuin tulkkien ongelmanratkaisuun on avattu sekä preskrip-tiivisiä että deskriptiivisiä näkökulmia. Preskriptiivisesti suuntautunut käännöstiede on pyrkinyt tuomaan esiin kääntäjän ja tulkin tekemän vertailun metodeja ja ulottuvuuksia pienemmistä leksikaalisista yksi-köistä tekstien, tekstilajien ja tekstityyppien kautta aina diskursseihin ja työkulttuureihin asti. Lisäksi se on pohtinut erilaisista, usein kielitie-teellisistä lähtökohdista (kontrastiivinen kielentutkimus, terminológia, ammattikielten tutkimus, teksiilingvistiikka) kaäntämisen edellytyksiä ja luonnostellut lukuisia normatiivisia viitekehyksiä sekä kaäntämisen tavoitteen tai "ideaalin" määrittelyyn että käännöksen laadun arvioin-liin eli käännöskritiikkiin. Keskiössä on ollut ekvivalenssin käsite, jol-la on ilmaistu lähde- ja kohdetekstin välistä vastaavuutta mutta jonka sisaltö on vaihdellut kaännösteorioiden kulloistenkin taustasitoumus-ten mukana. Vertailun rooli kaäntämisen tutkijan työkaluna on joka lapauksessa kiistaton: ilman vertailua on vaikea tuottaa konkreettista tietoa kaäntämisen mahdollisuuksista ja rajoista tai arvioida käännöksen tavoitteen loteutumista analyysin taustallakulloinkin vaikuttavaa ekvivalenssikäsitystä vasten. Vertailun rooli ei oleyhtään vähäisempi silloin, kun tutkijalla on deskriptiivinen näkökulma kääntäjien ja tulkkien ongelmanratkaisuun. Huomio kiinnittyy käännöksiin ongelmanratkaisun ilmenty-minä, lopputuloksina, ja vertailun tuottama tieto on kuvauksia kääntäjän käannösmenetelmistä ja käännöksen ja lahdetekstin välisestä suhteesta. Deskriptiivisessä valmiiden kaännösten tutkimuksessa vertailun ei kuitenkaan tarvitse rajoittua kaännösten ja lahdetekstin välille, vaan kiinnostavia havaintoja käännöskulttuurien ja -traditioi-den tutkiniukscen voivat tuottaa myös vertailut saman lahdetekstin useiden eri kaännösten välillä tai kaännösten ja kohdekielen omien ("kääntämättömien") tekstien välillä. Näkökulmasta ja vertailuasetel-masta riippumatta vertailun merkityson joka lapauksessa yhteinen: se on yksi tutkimuksen vaihe, josta edeiään havaintojen kontekstuali-sointiinjaetsilään vastaustakysymykseen, miksi kääntäjä on toiminut nun kuin on toiminut. Preskriptiiviset ja deskriptiiviset näkökulmat pidettiin tässä esityk-sessäomissa luvuissaan. Karsinointi ei kuitenkaan tarkoita sitä. ettei lä-hestymistavoilla ole mitään tekemistätoistensakanssa. Todellisuudes-sa preskriptiiviset käännösteoriat tarvitsevat todellisten kaännösten kuvauksia malliensa koetteluun ja empiiriseksi tueksi siinä missä deskriptiivinen tutkimus tarvitsee ekvivalenssiin ja kaännösten funktio-naalisuuteen perustuvien kaännösteorioiden käsitteellistä välineistöä sekä kaännösten keskinäisten että kaännösten ja lähdetekstien välisten suhteiden kuvaukseen. Viime kädessä molempia näkökulmiayhdistää vertailukäännöstieteellisen tutkimuksen keskeisenä metodina. 3S8 pekk.a Kujamäki Vertaileva kääntaja, vertaileva tutkija: kieltenvälinen vertailu käannostieteessä 383 Víitteet Suomenkiclisessá kaannosticteellisessä tulkimuksessa term í IIa raialia kasitelläün mělko vakii.mi.mee«; ti kulituurispesifisten esineiden ja asioiden nimiryirfti kaännös-onytiImLa. va-ikka tarkkaan uttaen termilla víitataankin nitnenomaan referentteihin. Esimerkiksi ssksan kielessa tehdáan selkea ero termcilla Realien {referentů) ja ReťtJi-mhpukhnungefí (kuUtuurispesifisten tarkoitteiden nímityksetl Englanninkielisessa tulkimuksessa käytössä un suomen tapaan vairr yksi termi, culture-specific items. Kun analysoidaan tekstien kulituurispesifisyytta casta näkökulmasta. on hyvá muistaa, että analyysin kohieena ovat nimenomaan nimitykset ja niiden kaannokset.lámán seikeyttámiseksi mikääti ei esta <;iJ05imasta myös suotnen kielessa termipafia re(iů-licit]a rtcialimimilyhet. Lähteet AK*877/i.878=Kivi. Aleksis 1877/187S: Vßlitat leoteet. Helsinki: Suomalaisen Kir-jallisuuden Seura. AK1919 = Kivi. Aleksis 1919: Kootut teotset. Julkaissut E. A. Saarimaa. I. Osa. Kcr-tomuksia: Seitsem an veljestäja Kotojakahleet. Helsinki: Suomalaisen Kir-jallisuuden Seura. AK/EFS19S9 ~ Kivi, Aleksis 1989; Die sieben Brüder. Aus dem Finnischen Übertragen von Erhard Fritz Schiefer auf der Basis der Translationstheorie von Katharina Reiß/Hans J. Vermeer. München: Congregatio Ob-Ugrica. AK/ES1950 - Kivi. Aleksis 1950: Die sieben Brüder. Roman. Übersetzung aus dem Finnischen von Edzard Schaper. Nachwort von V. A. Koskenniemi. Zürich; Manesse. AK/GS192. ■= Kivi, Aleksis 1921: Die sieben Brüder. Roman. Die Übertragung aus dem Finnischen besorgte Dr. Gustav Schmidt, Helsingfors. Dresden & Leipzig: Heinrich Minden. AK/GS-AK1980 = Kivi, Alexis 1980: Die sieben Brüder. Roman. Aus dem Finnischen von Gustav Schmidt, durchgesehen, von Andreas F. Kelletat. Mit einem Nachwort von Manfred Peter Hein und einer Nachbemerkung von Andreas F. Kelletat. Stuttgart: Klett-Cotta & Helsinki: Qiava. AK/HHB1935 = Kivi, Aleksis 1935: Die sieben Brüder. Erzählung, mit 10 Abbildungen nach Zeichnungen von Akseli Gallen-Kallela. Aus dem Finnischen ins Deutsche übertragen von Haidi Hahm-Bläfield. Berlin: Holle & Co. AK/HUSi988 - Kivi, Aleksis 1988: Diesibe Brüeder. E Gschicht us Finnland ids Baämdütsch übersetzt von H. Li. Schwaar. Bern: Viktoria. AK/JG1961, = Kivi, Aleksis 19&1; Die sieben Brüder. Übertragung aus dem Finni- schen und Bearbeitung von Josef Guggenmos. Illustration von Dietrich Kirsch. Stuttgart: Schwabenverlag. AK/PÄLi940 = Kivi, Aleksis 1940: Sju broder. Roman. Bemyndigad översättning fran finskan av Per Äke Lauren. Stockholm: Wahlström & Widsrrand. AK/RÖitj42 - Kivi, Aleksis 1942: Die sieben Brüder. Aus dem Finnischen von Rita Öhquist, Mit 10 Abbildungen nach Zeichnungen von Akseli Gallen-Kallela. Berlin: Holle & Co. AK/RÖ1962 = Kivi, Aleksis 1962: Die sieben Brüder. Vollständige Ausgabe. Aus dem Finnischen übertragen von Rita Öhquist und mit einem Nachwort versehen von Tito Colliander. München: Winkler. Arntz, Reiner - Picht. Heribert - Mayer, Felix 2004: Einführung in die Terminologiearbeit. 5., verbesserte Auflage. Hildesheim: Georg Olms. BMAS = Bundesministerium für Arbeit und Soziales. - http://www.bmas.de/ DE/Starrseite/start.htrnl 20.12.2011. Bodo, Zsuzsanna 2009: Kulttuuri kaäntamisen haasteena. - Anna Idström & Sachiko Sosa (toim.J. Kielissd feutttuurien ääni s. 70-83. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Bowker, Lynne - Pearson. Jennifer 2002: Working with Specialized Language: a practi-cälguide to using corpora. London & New York: Roudedge. Biihler, Karl 19 Sprachtheorie. Die Darsteltungsjunfetion der Sprache. Stuttgart & New York: Gustav Fischer. Bödeker, Birgit - Freese, Katrin 1987: Die Übersetzung von Realicnbezeichungen bei literarischen Texten: Eine Prototypologie. -TextconTtxi 2/5 s. 137-165. Catford, John C. 1989; Translation shifts. - Andrew Chesterman (toim.), Readings in Translation Theory 5.70-79. Helsinki: Finn Lectura. Chesterman, Andrew 1997: Mernes of Translation. The Spread of ideas in Translation Theory: Amsterdam & Philadelphia: John Benjamins. Chesterman, Andrew 1998: Contrdsfive Functional Analysis. Amsterdam & Philadelphia: John Benjamins. Chesterman, Andrew 2006: Interpreting the Meaning of Translation. - Mickael Suominen ym. {toim.), A Man of Measure. Festschrift in Honour of Fred Karlssoti on Iiis 60th Birthday s. 3-11. Turku: The Linguistic Association of Finland. De Geest, Dirk 1992: The Notion of'System': its Theoretical Importance and its Methodological Implications Tora Functionalist Translation Theory. -Harald Kittel (toim.). Die literarische Übersetzung. Stand und Perspektiven ihrer Erforschung s. J2-45. Berlin: Erich Schmidt. Delabastita, Dirk 1991: A False Opposition in Translation Studies: Theoretical versus/and Historical Approaches. - Target 3:2 5,137-152. Delabastita, Dirk 2008: Status, Origin, Features: Translation and Beyond. -Anthony Pym. Miriam Shlesinger & Daniel Simeoni (toim.). Bryond Descrip- 39a PE.KKA KUJAMÄtÜ Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkija: kieltenvälinen vertailu käännöstieteessä" 391 iPt Translation Studies s. 233-246. Amsterdam & Philadelphia: John Benjamins. DESTAT1S - Statistisches Bundesami Deutschland, Iuip://www.destatis.de/ jctspeed/portal/cms/ 20.»2.2011. F.ven-Zohar Itamar 1978: The Position of Translated Literature within the Literature Polysystem. - James S. Holmes. Jose Lambert & Raymond van den Brocck (toin 1.). Literature and Translation. New Perspectives in Literary Studies with a Basic Bibliography of Books on Transiatioti Studies s. 117-127. Leuven: Acco Florin. Sider 199}: Realia in Translation, - Palma Zlateva (toim,), Translation as Social Action. Russian and Bulgarian Perspectives, Chapter introductions by André Lefcvere s. 122-128. London & New York: Routledge. Frank, Armin Paul 1987: Einleitung. - Brigitte Schultze (toim.), Die literarische Übersetzung. Fafísíiidien zu. ihrer Kulturgeschuhte s. iv-xvii. Berlin: Erich Schmidt. Frank, Armin Paul 1989: Translation as System' and Übersetzungskultur. On Histories and Systems in the Study of Literary Translation. - New Comparison 8 s. 81-98. Goethe. Johann Wolfgang von 15165: Vaiitut teokstt I. Faust, mokmnwt out. Helsinki: Otava. Halver>on. Sandra 2008: Translations as Institutional Facts: An Ontology for Assumed Translation". - Anthony Pym, Miriam Shlesinger & Daniel Simeoni (toim,). Beyond Descriptive Translation Studies s. 343-3Ó2. Amsterdam & Philadelphia: John Benjamins. Hein. Manfred Peter 19S4: Die Kanonisierung eines Romans: Alexis Kivis 'Sieben Bruder' 1870-1980. Keuruu: Otava & Stuttgart: Klett-Cotta. Hermans. Theo i99i:Translational Norms and Correct Translations. - Kitty van Lcuven-Zwart & Tom Naaijkens (toim.), Translation Studies: Tlie State of An s. 155-169- Amsterdam: Rodopi. Holmes. James S. 1988: Translated! Papers on Literary Translation Studies. Amsterdam: Rodopi. Holz-Manttari. Just a 1984: Translate risches Handeln, Theorie und Methode. Helsinki: Suomalainen Tiedeakatemia. House. Juliane 1977: A Model for Translation Quality Assessment. Tübingen: Gunter Narr. House. Juliane 1997: Translation Quality Assessment. A Model Revisited, Tubingen: Gunter Narr. Honig. Hans G.- Kußmaul. Paul 1982: Strategie der Übersetzung. Ein Lehr- und Arbeitsbuch. Tubingen: Gunter Narr. jakobsen. Amt Lykke 1999; Logging target text production with Translog. -Gydc Hansen (toim.). Probing the Process in Translation. Methods and results s. 9-20. Copenhagen: Samfundslitteratur. Juva. Kersti2005: Kotimaani ompisuomi. -Kristiina Rikman (toim.), Svom. huom.: feirjoitufesic teddntdmisestä5.10- 27. Helsinki: WSOY. Jääskelainen. Riitta 1999: TAPPING THE PROCESS: An Explorative Study of the Cognitive and Affective Factors invalid in Translating. Joensuu: Joensuun yliopisto. Kinnunen, Tuija 2006: Kuan no's oikeudenkayntiaineistona. LafeiteJutien tulkinta oikeus-kdsitteiden kaanta'misen ndfcöfeuimasta. Tampere: Tampere University Press. Koller. Werner 1979: Einführung in die Ubersetzungsmssenscha/t. Heidelberg: Quelle & Meyer. Koller. Werner 2004: £infuhntng in die Übersetzungswissenschaft. 7., aktualisierte Auflage. Wiebelsheim: Quelle & Meyer. Koster, Gees 2011: Comparative approaches to translation. - Yves Gambicr & Luc van Doorslaer (toim.), Handbook 0/Translation Studies II s. 31—35. Amsterdam & Philadelphia: John Benjamins. Kujamaki, Pekka lyyK: Deutsche Stimme« der Sieben Bruder, Ideologie, Poetik und Funktionen literarischer Übersetzung. Frankfurt: Peter Lang. Kujamaki, Pekka 2001: Finnish cornel in German skies. Translation, retransla-tion and norms. - Target 13:1 s. 45-70« Kujamaki, Pekka 2004: Übersetzung von Realienbezeichungen in literarischen Texten. - Harald Kittel ym. (toim.). übersetzung-Trarisi'S. VAKKl-symposiumi XXIX. Vaasa 13.-14.2.2009. Vaasa: Vaasan yliopisto, 392 Pekka Kujamaki Vertaileva kääntäjä, vertaileva tutkija: kieltenvälinen vertailu käännöstieteessä 393 Liimaiainen. Annikki 2010: Alks Liebe und Gute! Wunsch- und Anlassformeln im deutsch-finnischen Konirast. - Leena Kolehmainen, Hartmut E. H. Lenk & Annikki Liimatainen (loim.). Inßnitt Kontrastive Hypothesen. Beitrüge des Festsym-pasiums zum 60. Geburtstag von !rma Hyvä'rinen s. 165-183. Frankfurt: Peter Lang. Markstein, Elisabeth 1998: Realia. - Mary Snell-Hornby. Hans G- Honig, Paul KuRmaul & Peter A. Schmitt (toim.). Handbuch Transition s. 288-291. Tübingen: Stauffenburg. Nida. Eugene A. 1964. Toward a dienet of translating. Leiden: Brill. Nida. Eugene A. 1989- Science of translation. - Andrew Chesrerman (toim.), Ridings in Translation Theory s. 80-98. Helsinki: Finn Lectura. Nord. Christiane 1988: Textanalyse und Übersetzen. Theoretische Grundlagen. Methode und didaktische Anwendung einer uber^tSungsrelevantenTexranalyse. Heidelberg: Julius Groos. Pym. Anthony 2004: Propositions on Cross-cultural Communication and Translation. - Target 16 (i) s. 1-28. Pym. Anthony 2010: Exploring Translation Theories. London & New York: Rout-ledge. RciK Katharina 1971:Möglichkeiten und Grenzender Ubersetzungskritik. Miinchen: Max Hueber. Reiß. Katharina 1976; Tcxtrvp und Übersetzungsmethode. Dir operative Text. Kronberg/ Ts.; Scriptor. RciR. Katharina- Vermeer, Hans 1.1984: Grundlegung einer allgemeinen Traitslari- omtheorie. Tübingen: Max Niemeyer. Schmidt, Tatu 2011: Deutschsprachige Websites finnischer ßlocfehausherstcller. Übersct- zungen im Vergleich mit deutschsprachigen V^rgIdL.'hslextän und finnischen Original- texten. Progradu -tutkielma. Ita-Suomen yliopiston filosofinen tiedekunta. Schaffner. Christina (toim.) 1999: Translation and Norms. Clevedon: Multilingual Matters. Sncll-Hornby, Mary 20o6:The Turns o/Translan'on Studies. New paradigms or shifting viewpoints? Amsterdam & Philadelphia: John Benjamins. Suomen Tilastokeskus. Käsitteet ja määritelmät. http://www.stat.fi/nieta/kas/ index.html 16.6.2013.. Suonuuti. Heidi 20 oft: Sana stofyön opas. SuomennosSirpa Suhonen. Helsinki: Sanastokeskus TSK. Terminologiün sanasto 2006: Helsinki: Sanastokeskus TSK (TSK 16). - http:// wmv.isk.fi/1iedosto1/pdfrrern1inologianSanasto.pdf17.! 2.2011. Tiittula, Liisa - Nuolijärvi, Pirkko 2007: Puhuttu ktelikaunokirjallisuuden suo-mennoksissa.- H. K. Riikoncn, Urpo Kovala, Pekka Kujamäki & Outi Palo-poski (toim.). Suomennosfeir/allisui^cM historiii Ii, s. 387-400. Helsinki: Suoma-laiscn Kirjallisuuden Seura. Tirkkonen-Condit, Sonja 1981: Asiatekstien käännösten tckstuaalisista arvostc-tukriteercista. - Tuoitio Lahdelma (toim.). Käaniäjä - käännös - lukija. Kädn-täjoseminaari fyvaskylässa i-5.?.i$8o. Jyväskylä: Jyväskylan yliopisto. Tirkkonen-Condit, Sonja 1992: The Interaction of World Knowledge and Linguistic Knowledge in the Processes of Translation. - Barbara Lewan-dowska-Tomaszczyk & Marcel Theten (toim.). Translation and Meaning. Ii s. 4JJ-440. Maastricht: Rijkshogeschool Maastricht, Faculty of Translation and Interpreting. Toury, Gideon 1980: In Sedreh 0/ a Theory o/Tran station. Tel Aviv: The Porter Institute for Poetics and Semiotics. Tel Aviv University. Toury. Gideon 1985: A Rationale for Descriptive Translation Studies. - Theo Hermans (toim.), The Manipulation of Literatures. 16-41. London St Sydney: Croom Helm. Toüry, Gideon 1995: Descriptive Translation Studies and beyond. Amsterdam & Philadelphia: lohn Benjamins. Tvnjanov, |urij 1971: Über die literarische Evolution.-Jurtj Striedter (toim.), Russischer Formalismus - Texte zur allgemeinen Literaturtheorie und zur Tlieorie der Prosa s. 433-446. München: Wilhelm Fink Varantola. Krista 2003: Translators and Disposable Corpora. - Federico Zanettin. Silvia Bernardini & Dominic Stewart (toim.). Corpora in Translator Education s. 55-70. Manchester: St Jerome. Vehmas-Lehto, Inkeri 1999: Kopiointia vai kommunikointia?JoMaivs feaännösteoriaan. Helsinki: Finn Lectura. Vermeer. Hans). 1978: Ein Rahmen für eine allgemeine Translationstheorie. - Lebende Sprachen 13 s. gg-102. Vermeer, Hans J. - Witte, Heidrun 1990: Mögen Sic Zistrosen? - TextconText- Beihe/t 3. Heidelberg: Julius Groos. Vinay. Jean-Paul - Darbelnet. Jean 1958: Styiistique componeV du francais et de I anglais Paris: Didier. Vinay. Jean-Paul - Darbelnet, Jean 1989: Translation procedures. - Andrew Ches-ternian