MUUMIO
MIKA WALTARI
(Nuorena kuolleen egyptologin Karl-Henrik Höökin jälkeenjääneistä papereista.)
"Jo lapsena tunsin suurta vetovoimaa muinaisesineisiin ja näihin sisältyviin arvoituksiin. Osittain oli tämä taipumus perintöä isältäni, jolla oli verrattain laaja kokoelma jään-nöksiä muinaisilta ajoilta, mm. muutamia Egyptistä löy-dettyjä esineitä. Niiden ääressä saatoin pienenä, vielä edes ymmärtämättä niiden merkitystä, haaveilla tuntikausia. Silloin kohosi usein sieluuni vieraita mielikuvia, joilla ei ollut mitään kokemusperäisiä vaikutteita ympäristöstäni.
Isäni kuoli ollessani vielä varsin nuori ja jätti minul-le perinnöksi suuren omaisuuden. Hänen kuolemansa jälkeen sain oman mieleni mukaan järjestää opintoni. Muinais-Egypti kiehtoi mieltäni. Oltuani pari vuotta yli-
MIKA WALTARI: MUUMIO + 99
opistossa matkustin ulkomaille ja jatkoin opintojani Ber-liinissä ja Lontoossa.
Opin verrattain taitavaksi hieroglyfien tulkitsijaksi. Tein omin päin tutkimuksia British Museumissa ja niiden nojalla julkaisemani väitöskirja herätti jokseenkin suurta huomiota egyptologien piirissä. Esitin siinä muutamia ajatuksia, jotka aivan itsestään olivat johtuneet mieleeni ja jotka koskivat muinais-Egyptin elämää. Toiset vastus-tivat ankarasti niitä, mutta toiset pitivät niitä suorastaan uraauurtavina.
Kestettyäni ankaran polemiikin muutamissa tieteel-lisissä aikakauskirjoissa matkustin Egyptiin. Otin osaa kaivaustöihin Luxorissa ja osittain Medinet Abussa, mutta tuo kaikki oli tuttua ennestään eikä minua myöskään haluttanut olla toisten käskettävänä.
Etenkin kahdennentoista dynastian aika herätti mie-lenkiintoani. Sen alkupuoli, ensimmäisten Amenenhat-kuninkaiden aika, on verrattain hämärään vaipunut ja tutkimaton. Jouduin omin päin tekemään kaivauksia El-Amarnassa. Otaksumani mukaan piti minun Chut-Atenin raunioista Amenofis IV:n ajoilta löytää lähteitä jatkuvaa työtäni varten.
Löysinkin hieroglyfitauluja ja papyruskirjoituksia, jotka käsittelivät asiaani enemmän kuin edes olin uskaltanut toivoa. Niiden tutkiminen vaati kuitenkin aikaa. Palasin kotimaahan kahdeksi vuodeksi.
Eräs hämäräperäinen kalliokirjoitus, joka jo ennen oli löydetty ja tutkittu, antoi minulle paljon ajattelemisen aihetta. Otin siitä useita valokuvia ja kotimaassa sain kir-joituksen selvitetyksi, mutta tulkintani oli aivan erilainen kuin entinen. Kalliokirjoituksen ja muiden tulosteni mukaan kehittelin teoriaani. Jos se oli osoittautuva todek-
100
si, oli se omiaan valtavasti avartamaan näköpiiriämme eräissä ei ainoastaan vanhaa Egyptiä, vaan myös koko maailman vanhinta historiaa koskevissa kysymyksissä.
Sen todistamiseen ja selventämiseen vaadittiin kuiten-kin paljon työtä. Palasin jälleen muinaiseen Kemin maa-han, kuten egyptiläiset sitä itse nimittivät.
Ennen kuin jatkan kertomustani on minun selitettävä eräs asia, jottei joku tämän mukaan tekisi joitakin vääriä ja halventavia johtopäätöksiä.
Koko elämäni on kulunut siinä työssä, joka on into-himoni. En ole koskaan tuhlannut aikaani huvituksissa tai naisten seurassa. Naiset eivät ole herättäneet mielen-kiintoani. Tosin olen joskus kaivannut jonkinlaista ys-tävää ja toveria, mutta tämä kaipaus ei ole ollut aistillis-ta laatua. Toistan ja vakuutan vielä, etteivät seksuaaliset kysymykset ole millään tavoin koskaan askarruttaneet mielikuvitustani.
Hankin elintarpeita ja työkaluja pitempää oleskelua varten erämaassa. Ostin kameleja ja palkkasin muuta-mia kaivaustöissä ennen mukana olleita miehiä. Suun-tasimme kulkumme El-Amarnan ohi noin kymmenen kilometrin päähän sieltä ja pystytimme leirimme lähelle pientä, likaista fellah-kylää. Siellä aloitimme kaivaustyöt laskelmieni ja suunnitelmieni mukaan eräiden hiekka-kumpujen kohdalta.
Sortuneiden rakennusten ja pylväitten päälle kasau-tuneen hiekan poistaminen vaatii paljon työtä. Minun täytyi viettää melkein kolmen kuukauden kiduttava epä-tietoisuuden aika, ennen kuin löysimme pienimpiäkään merkkejä siitä, että olin osunut oikeaan.
Muistan mainiosti tuon päivän, jolloin ensimmäinen löytö tehtiin. Istuin silloin piippuani poltellen kylän pää-
MIKA WALTARI: MUUMIO + 101
miehen katoksessa. Minulla oli ollut kuumetta, olin otta-nut kaksi kiniinikapselia ja tunsin jonkinlaista heikkou-den tunnetta ja puristusta ohimoissani. Silloin kaivokselta páin juoksi muuan tyomiehistáni polttavassa auringon-paisteessa luokseni. Hiekka poliši hánen jaloissaan ja haněn hikiset, tomuiset kasvonsa kiilsivát. Luulin ensin, ettá joku onnettomuus oli tapahtxinut, ettá hiekka oli ruven-nut vierimáán kaivauskuoppiin, tai muuta sen tapaista.
Silloin náin ákkiá, ettá hán veti jotain perássáán. Selvi-si, ettá hán oli lóytányt kappaleen ohuesta, katkenneesta pylváástá, káárinyt sen likaiseen paitaansa ja vetáen sitá maata pitkin perássáán tuonut sen minulle. Hánen sil-mánsá kiiluivat ilosta, sillá olin luvannut varsin suuren palkinnon sille, joka ensimmáisená toisi hyviá tietoja.
Káteni vapisivat tarkastellessani pylváán kappaletta. Siihen oli ollut jotain kaiverrettuna, mutta vain kolmé hieroglyfimerkkiá oli sáilynyt: kotka, rihma solmuineen ja kási. Niistá ei voinut saada mitáán selváá ajatusta ko-koon. Tieteellisessá suhteessa oli palanen arvoton, mutta minulle se merkitsi selváá todistusta laskelmieni paik-kansapitávyydestá.
Seuraavina páiviná I5yd5t jatkuivat ja kahden viikon kuluessa olimme saaneet kaivetuksi esiin pienen temp-pelin rauniot. Seinissá oli paljon kaiverruksia. Erikoista huomiota heráttivát lukuisat kissankuvat, joiden alla oli aina lootuksen terálehti. Se arvattavasti merkitsi jotain nimeá.
Muutamasta graniittipaadesta lóysin kaiverruksen, joka táytti mieleni ilolla. Siiná oli vain lyhyt ilmoitus eli kuva siitá, ettá temppeli oli rakennettu Amenenhat II:n kolmantena hallitusvuonna sen pyramidin viereen, jonka rakkaus oli pystyttányt.
102
Aikamääräys tarkoitti siis 2200-lukua ennen Kristuk-sen syntymää. Suuriarvoisin oli tieto, että lähettyvillä oli-si pyramidi, luonnollisesti pieni, koska se oli kokonaan peittynyt hiekkaan. Tätä vahvisti myôs kylänpäämiehen lausunto. Hänen isoisänsä aikana oli kylän lähellä ollut vielä näkyvissä hiekkaan hautautuneen pyramidin huip-pu, mutta ankara hiekkamyrsky oli peittänyt sen myô-hemmin kokonaan.
Tämä pyramidi oli nähtävästi aikoinaan herättänyt huomiota, koska kirjoituksessa oli tuo erikoislaatuinen huomautus: 'jonka rakkaus on pystyttänyt.' Sita luulta-vasti tarkoittivat myôs lukuisat kissankuvat temppelissä, sillä ainakin Bubastisin maakunnassa oli kissa pyhä eläin, pyhitetty rakkauden jumalattarelle Bastille.
Tässä lôydôssä oli paljon uusia, ennen tuntemattomia piirteitä. Paloin innosta päästä pyramidia tutkimaan. Ai-noa pelkoni oli, että hautarosvot olisivat aikoinaan ryôs-täneet sen.
Alustavat tutkimukset tehtyäni ja annettuani suorittaa koekaivauksia huomasin, että ainoa mahdollinen paikka oli muuan suhteellisen mátala hiekkakumpu. Se oli noin puolen kilometrin päässä temppelin raunioista kaak-koon. Kylästä oli sinne kilometrin verran matkaa.
Aluksi oli tämä kaivaustyô helpompaa kuin edellinen. Jo muutaman päivän kuluttua osuimme pyramidin kyl-keen. Sitten alkoi tyôn vaikeampi osa, kun täytyi poistaa suunnattomia hiekkamääriä saadaksemme koko pyramidin paljaaksi.
Uurastimme muutamia viikkoja mitä ankarimmassa tyôssä, kunnes kävi ilmi, mikä mieletôn tyô olisi ollut saada koko pyramidi kaivetuksi esiin. Laskin sen alku-peräisen korkeuden esiintulleeseen osaan suhteellisesti
MIKA WALTARI: MUUMIO + 103
olevan noin neljäkymmentä metriä, ehkä hiukan päälle-kin. Meidän olisi täytynyt työskennellä vuosikausia keh-noilla työaseillamme, ennen kuin olisimme saaneet sen kokonaisuudessaan paljastetuksi. Ainoa mahdollisuus oli etsiä sisäänkäytävä. Mutta kaikki egyptologit tietävät, mitä vaikeuksia juuri sen löytämisessä piilee.
Pyramidi kohosi porrasmaisesti. Jokainen porras ulot-tui miehen rintaan asti. Muutamin paikoin oli vielä jälkiä sileiksi hiotuista graniittilevyistä, joilla se joskus oli ollut peitetty. Tuulet ja myrskysateet ja hiekan kosteus olivat rapauttaneet kivien pintaa pahasti.
Länsipuolelta paljastimme sitä aina keskiosaan asti. Tiesin, että sisäänmenoaukko jätetään tavallisesti länsi-puolelle, keskelle länsisivua. Mitään muurauksen tai au-kon jälkiä emme tavanneet, vaikka tutkin jokaisen kiven ja sauman tarkoin.
Mietiskellessäni eri ratkaisumahdollisuuksia kuljes-kelin välistä päiväkausia yksin erämaassa kaivauspaikan ympärillä. Kerran istuin kaukaisen, korkean hiekkakum-mun rinteellä leväten polttavassa hiekassa. Kaukana ku-vastui pyramidini esiinkaivettu osa terävänä varjona tai-vaanrantaa vasten. Työssä ponnistelevat miehet näyttivät sen rinteellä pieniltä, mustilta pisteiltä.
Katselin sitä huvikseni kenttäkiikarilla. Yht'äkkiä häm-mästyin, sillä pyramidin tummaa taustaa vasten kuvastui hiukan vaaleampana lootuksen terälehden kuva, saman-lainen kuin olin temppelin seinäpiirroksissa nähnyt. Luu-lin sitä ensin näköhäiriöksi, mutta se pysyi paikallaan. Saatoin erottaa, kuinka muutamin paikoin ääriviivat olivat himmentyneet kiven rapautumisen takia.
Jännityksestä hermostuneena painoin kohdan tarkoin muistiini ja piirsin sen paperille.
104
Juoksin koko matkan pyramidin luokse, mutta siellä tarkastaessani seinämää en ensi silmäyksellä huoman-nut mitään. Vasta hyvin pitkän tarkastelun jälkeen löy-sin kivissä noin neljän metrin laajuudella syvennyksiä ja kohonemia, jotka varmaan kaukaa katsoen näyttivät lootuksenlehden ääriviivoilta. Ennen olin luullut niitä vain rapautumisesta johtuneiksi. Nyt olin varma siitä, että ne olivat ihmiskäden työtä. Myöhemmin tulin huo-maamaan, että löytöni johtui pelkästä sattumasta. Lehden kuva näet näkyi vain määrätyltä pieneltä alalta ja mää-rättyjen valaistussuhteiden vallitessa noin puolen tunnin aikana päivässä.
Tiesin nyt löytäneeni sisäänkäytävän paikan. Mutta mi-ten saada se esiin? Erikoisia rakoja ei näkynyt, emmekä työkaluillamme voineet tavallisella tavalla saada kiviä irti. Lopuksi ei ollut muuta keinoa kuin porata kiviin reikiä. Muutamana päivänä me räjäytimme samalla kertaa kaksi sopivasti sijoitettua dynamiittipanosta lootuksen lehden tyven molemmin puolin.
Luulen, että ne olivat liian lujia, sillä pyramidi tuntui tärisevän perustuksiaan myöten. Suuri kuoppa oli syn-tynyt sen kylkeen ja vain hiukan jälkiä oli näkyvissä lootuksenlehden yläosasta. Muutamien kivien raosta pilkotti pimeys; kun lohkareet oli raivattu pois, oli edessämme pyramidien kyljessä matalan ja kapean sisäänkäytävän aukko.
Itse hautakammion löytäminen oli luonnollisesti vai-keata, mutta olin varma onnistumisestani. Siihen tarvit-tiin vain tarkkaa tutkimista ja ennen kaikkea varovaisuut-ta. Kaikki pyramidit näet ovat täynnä salaisia, vaanivan mykkiä väijytyksiä hautarosvojen varalta.
Seuraavana päivänä tunkeuduin pyramidiin pari soih-
MIKA WALTARI: MUUMIO + 105
dunkantajaa ja työmiestä mukanani. Olimme varustettuja köysillä ja pienillä tikapuilla mahdollisten onnettomuuk-sien varalta.
Ensimmäinen paha ennen tapahtui melkein heti. Emme olleet ehtineet vielä kulkea kymmentä metriä graniitti-paasilla päällystettyä ahdasta käytävää, kun edellä innois-saan varomattomasti rientänyt soihdunkantaja parkaisi ja hävisi. Meitä yhdistävä köysi, joka oli nahkavyöllä sidot-tu jokaisen ympärille, kiristyi peloittavasti tahtoen vetää meidät kaikki syvyyteen. Samalla tuntui sieraimissamme ummehtunut tuoksu. Siihen sekaantui hiukan myskin le-mua, joka herätti mielikuvan krokodiilistä.
Vedimme pudonneen miehen ylös. Muuan lattialaa-toista oli painunut toiselta syrjältään alas hänen astues-saan sen päälle. Hän oli pudonnut kuiluun, jonka pohjaa hän ei tuntenut ja josta nousi huumaava ummehtuneen tuoksu. Hänen oikea kätensä oli poissa. Hän oli pudot-tanut soihdun ja samassa oli käteen purrut äärettömällä voimalla suunnaton leukapari. Hän väitti varmasti tunte-neensa kylmät hampaat, vieläpä niljaiset ikenetkin niiden välissä. Kun olimme vetäneet hänet ylös, nousi paasi ää-nettömästi paikalleen. Sen jähmettyneet liikkeet vaikut-tivat eläviltä ja petomaisilta.
Merkitsimme tarkoin paikan liidulla ja heitimme vah-van lankun paaden yli. Sitten palasimme ulkoilmaan voi-dakseni sitoa soihdunkantajan kädentyngän.
Käsi oli poissa melkein kyynärpäätä myöten. Omituis-ta oli, ettei tyngästä juossut lainkaan verta. Siinä saattoi erottaa aivan kuin terävien piikkien jäljet ja sitä peitti ruskahtavan harmaa kalvo. Ymmärsin, että kysymyksessä oli joku taitava koneisto. Pistin haavaan mahdollisimman väkeviä antiseptisiä aineita, sillä pelkäsin myös myrkytys-
106
tä. Siinä olinkin oikeassa, sillä seuraavan päivänä kuoli soihdunkantaja kärsittyään sitä ennen mitä hirveimpiä tuskia.
Joka tapauksessa oli soihdunkantaja j o häntä sitoessani äärettömän kauhistunut ja väitti, että hänen kimppuunsa oli pimeydessä hyökännyt j oku elävä, hirveä peto. Minun täytyi tukkia hänen suunsa suurella rahasummalla, mutta muut olivat jo hänen puheensa kuulleet ja kieltäytyivät jyrkästi lähtemästä enää askeltakaan pyramidiin. Selitin heille asian oikean laidan, mutta he eivät sitä ymmärtä-neet eivätkä tahtoneet siihen uskoa. Heidän taikauskoi-nen mielensä oli kauhun ja kammon vallassa ja he väit-tivät, että pyramidi oli täynnä pahoja henkiä.
Vasta seuraavana aamuna onnistui minun taivuttaa kaksi älykkäämpää ja kehittyneempää apulaistani lähte-mään mukaani. Toinen heistä oli kopti, joka oli saanut vähän koulusivistystä ja jota kunnioitin hänen älykkäi-syytensä tähden. Toinen oli tavallinen nuori fellah, joka tarvitsi rahaa mennäkseen naimisiin.
Sisäänkäytävää myöten pääsimme pieneen kammioon, jonka seinistä löysin lootuksen terälehden kuvia kissan-kuvien alapuolella. Muuan seinä oli kokonaan omistettu valkealle härälle, Mnevikselle, joka aikoinaan oli pyhitetty auringonjumalalle Raalle. Siitä ei yleensä ole kirjallisuu-dessa paljon puhuttu, vaikka se oli ainakin yhtä arvokas kuin tunnettu musta härkä, Apis. Se oli erinomaisen tai-dokkaasti veistetty kiveen, parhainta muinais-egyptiläis-tä taidetta, mitä olen nähnyt. Otin siitä useita valokuvia magnesiumvalossa.
Kammiosta johti taidokkaasti tehty käytävä vinosti ylöspäin. Se päättyi kuitenkin äkkiä ja oli nähtävästi tar-koitettu ainoastaan johtamaan harhaan haudanryöstäjiä.
MIKA WALTARI: MUUMIO + 107
Todellinen käytävä oli melkein varmasti löydettävissä itse kammiossa.
Tutkimme ja koputtelimme lattian, seinien ja katon jo-kaista kohtaa. Mutta käytävän suu oli niin tarkoin peitet-ty, ettei mistään kuulunut kumahtavaa ääntä. Ei tuntunut olevan enää muuta keinoa kuin järjestelmällisesti ruveta irroittamaan kiviä, mikä olisi vaatinut paljon työtä.
Satuin kiinnittämään huomiota kammion muotoon. Se ei ollut neliskulmainen, vaan epäsäännöllisen nelikul-mion muotoinen. Olin aikaisemmin ihmetellyt tuota, sil-lä muinais-egyptiläiset harrastivat ennen kaikkea sään-nöllisiä kuvioita. Nyt käsitin, että juuri siinä saattoi piillä arvoituksen avain.
Ratkaisu olikin yksinkertaisempi kuin luulin. Ei tar-vinnut muuta kuin määrätä lävistäjien leikkauspiste. Se osui keskelle suurta paatta. Irrotettuamme sen suurella vaivalla näimme sen alia pyöreän laatan, jonka keskellä oli kivirengas.
Laatta oli hyvin raskas ja vuosituhansien kuluessa tart-tunut tiukasti paikoilleen. Työnnettyämme paljon sula-tettua rasvaa ja öljyä rakoihin saimme sen kolmisin nos-tetuksi ylös paikaltaan. Se oli hyvin paksu, pullontulpan muotoinen, ja alapintaan oli veistetty lootuksenlehden kuva.
Kiviportaat johtivat matalaan käytävään. Sen katosta oli putoillut kiviä tehden kulkumme vaikeaksi. Murtu-man jäljet olivat tuoreet, mistä päättelin, että dynamiitti-räjäytyksemme oli saattanut vahingoittaa pyramidin sisä-osia. Se huolestutti minua, ei niin paljon itseni tähden, vaan pelkäsin hautakammion vahingoittuneen. Aioin pitää meitä uhkaavan vaaran omana tietonani, jotta en säikyttäisi tovereitani. Kopti oli kuitenkin huomannut
108
asian samalla kertaa kuin minäkin, ja hän katseli pitkään minua. Hän ei sentään pelännyt
Käytävä päättyi matalaan, laajaan kammioon, joka las-kujeni mukaan oli pyramidin alaosassa jotakuinkin poh-jan keskivaiheilla. Siitä ei ollut pääsyä minnekään, joten jälleen oli etsittävä uusi käytävä.
Kammio sisälsi paljon arvokasta tutkittavaa. Huomat-tavin löytö oli lattiassa kiinni oleva miehenruumiin ko-koinen sfinksi. Se oli kokonaan puhdasta hopeaa ja ääret-tömän arvokas jo hopean painon vuoksi. Nyt olin varma, ettei kukaan haudanryöstäjä ollut ehtinyt ennen minua, sillä sfinksin he ainakin olisivat vieneet mukanaan.
Sfinksi oli ihmeen kaunis, nun kaunis, että se herätti hartauden tunnetta. Sillä oli kissan ruumis, joka oli makaavassa asennossa sirona ja solakkana, ja ihmeen si-ropiirteiset naisen kasvot, jotka olivat puoleksi ylöspäin käännetyt itää kohti. Silminä oli kaksi pyöreäpintaiseksi hiottua jalokiveä. Ne hohtivat soihtujen valossa hopeisten silmäluomien osaksi peittäminä aivan kuin uneksien ja kaivaten. Koko sfinksin asennossa ilmeni odotusta ja kasvojen piirteissä kaipuuta.
Merkitsevä oli myös seinäkirjoitus sfinksin takana. Sen sisällys oli outo ja haaveellinen enkä kyennyt sitä kokonaan selvittämään. Yläpuolella oli kuin otsakkeena valkea härkä, Mnevis, ja alla kissankuva ja lootuksen terälehti yhteen kietoutuneina.
Sisällys, mikäli sitä kykenen oikein tulkitsemaan, on köyhin sanoin seuraava, vaikka tulkinnassani en ole kyennyt antamaan muuta kuin heikon aavistuksen hie-roglyfien rikkaudesta ja monivivahteisuudesta:
"Varokoon hän, joka ryöstötarkoituksessa tulee häpäi-semään hautaa, minkä rakkaus on pystyttänyt. Hän on
MIKA WALTARI: MUUMIO + 109
kuoleva tuhatkertaisen kuoleman ja pahat henget hallit-sevat hänen sieluaan aikojen loppuun asti.
Mutta hän, j oka on syntynyt uudestaan bennulinnun siipien suhinassa, joka on löytänyt lootuksenlehden ja kätkenyt sen sydämeensä, hän tuntee sfinksin silmät ja aukaisee kuoleman ovet, ja Raan kultaisten torvien soi-dessa on loppu oleva alkua ihanampi. Sillä rakkaus ei kuole milloinkaan.'
Merkillisintä oli, että muutamista kirjoituksen katkel-mista huomasin pyramidin olevan naisen haudan. Sel-laista löytöä ei vielä kukaan ollut tehnyt. Kaikki tunnetut pyramidit ovat kuninkaiden tai hyvin ylhäisten miesten hautoja. Naiset oli tavalliseen tapaan haudattu jonnekin pyramidien lähettyville. Ainakaan ei ollut yksinomaan naista varten koskaan minun tietämäni mukaan pysty-tetty pyramidia.
Kirjoituksen merkitystä en ryhtynyt arvailemaan, vaikka sen fantastisuus jonkun verran askarrutti mie-likuvitustani. Ilmeisesti oli sen pohjana jonkinlainen ylösnousemuksen ajatus, sillä bennu on feniks-linnun egyptiläinen nimi. Sen sijaan ryhdyin pohtimaan hauta-kammion löytämistä.
Se on tavallisesti aivan keskellä pyramidia. Tämä kam-mio oli pyramidin alaosassa; luultavasti oli sisäänkäytävä löydettävissä katosta.
Katseeni osui sfinksiin. Miksi oli se niin vahvasti kiin-nitetty lattiaan? Tavallisesti esikammioista löydetyt esi-neet ovat irrallaan. Miksi sen katse oli kohdistettu mää-rättyyn suuntaan? Mieleeni osui lause kirjoituksessa: 'hän tuntee sfinksin silmäť. Lootuksenlehden olin jo löytänyt. Sfinksi tuijotti määrättyyn kohtaan itäseinän yläosassa. Siinä täytyi käytävän suun olla. Ja siinä se olikin.
110
Käytävän suuta verhoava paasi oli nähtävästi tahallaan asetettu verrattain höllälle. Innoissamme varomattomasti irrottaessamme sitä putosi se äkkiä murskaten tikapuum-me. Kuin ihmeen kautta säilyimme vahingoittumattomi-na. Fellah jäi puoleksi kiven alle, mutta selviytyi muu-tamin ruhjevammoin, jotka eivät estäneet häntä työstä.
Kun oli haettu uudet tikapuut, kiipesin ylös aukosta ja huomasin olevani haudan eteiskammiossa. Harvinaista kyllä oli se aivan tyhjä. Se oli neliskulmainen ja länsiseinä oli umpeenmuurattu, suuri paasi. Tämän päällä oli jälleen Mnevis, kissa ja lootuksenlehti omituisella tavalla yhteen sovitettuina, pyöreänä ornamenttikoristeena.
Meidän täytyi tuntikausia hakata sitkeätä laastia, jota oli sivelty rakojen päälle. Poistettuamme sen vasaroilla ja taltoilla huomasin kelloa katsoessani, että oli jo yö. Koska kumppanini olivat aivan uuvuksissa, päätin jättää haudan aukaisemisen seuraavaan päivään innostuksestani ja kiihtymyksestäni huolimatta.
Tunsimme kaikki lähtiessämme, kuinka ovenraoista tunki esikammioon hieno ryydintuoksu.
Astuessamme ulos pyramidista paistoivat tähdet aivan mustalla taivaankannella suurina ja raskaina. Ilma oli kuuma ja tukahuttava, täynnä värisevää tunnetta, joka sai kaikki aistit liikkeelle.
Kylässä pidettiin juhlaa, juotiin palmuviiniä ja nuoret tytöt tanssivat. Tähtien valossa kiilsivät fellahin silmät. Hänen hengityksensä kävi huohottavaksi. Myöskin kopti oli rauhaton ja hänen sieraimensa laajenivat ja värisivät.
'Elonkorjuun juhla', kuiskasi hän minulle. 'Kohta nou-see kuu. Täällä vietetään sitä vielä vanhaan tapaan.'
Vetäydyin telttaani, mutta en voinut saada unta. Mie-leni oli liian kiihdyksissä ajatellessani, mitä seuraavana
MIKA WALTARI: MUUMIO + 111
paivana tulisin nakemaan. Olin tuntevinani yha ryytien tuoksun sieraimissani.
Telttakankaan lavitse tunkivat eramaan takaa nousevan kuun sateet muuttaen pimeyden punertavaksi hamyksi. Erotin selvasti saviruukut, veistokset, kaarot ja kuvapat-saat, jotka olin tuottanut telttaani, jotteivat ne karsisi mi-taan vahinkoa. Ne herattivat eloon vanhoja mielikuvia, joita en edes tuntenut, mutta joiden oletin polveutuvan varhaisimmalta lapsuuskaudeltani.
Olin vaipunut syviin ajatuksiin, kun kopti hiipi varo-vaisesti telttaani. Hanen eleensa olivat kiihtyneet ja han kertoi, etta kylalla pidettiin neuvottelua minun estami-sekseni tyosta. Aanettoman yon lavitse kantautui korviini rumpujen ja huilujen aania ja kiihtyneen vakijoukon pu-heensorinaa. Fellah oli juorunnut, etta olimme jo melkein perilla. Kylalaiset olivat sita mielta, etta jos aukaisisimme haudan, lankeaisi meihin kohdistuva kirous myos heidan kylansa ylitse. He aikoivat nyt estaa minua aikeistani, ellei muuten, niin vakivallalla.
Koptin neuvosta otin muutamia astioita, joissa saily-tin spriita osaksi polttotarkoitukseen, osaksi esineiden puhdistukseen, muutamia lahjaesineita ja pussillisen pik-kurahoja jakaakseni ne kylalaisille. Kantaessamme niita juhlapaikkaa kohti kysyin koptilta, eiko han pelannyt ki-rousta. Han vain hymyili vastaukseksi ja hanta kohtaan tuntemani kiintymys yha vahvistui.
Istuin itse kylanpaamiehen vieraana ja annoin koptin jakaa lahjani. Herkasti innostuvat, koyhat fellahit unoh-tivat kaikki vihollisuusaikeensa melkein heti. Syntyi suurenmoinen orgia, jonka vertaista en milloinkaan ole nahnyt. Vaki sekoitti spriita palmuviiniinsa. Minun tay-tyi tavallani ottaa siihen osaa ja jouduin monien kanssa
112
tyhjentámáán palmuviinimaljoja, jotta en olisi heráttá-nyt epáluuloa.
Alkoholiin tottumaton ruumiini joutui pian sen val-taan. Olin lisáksi vásynyt, niin ettá kohta náin kaiken kuin ohuen harson lávitse. Mutta minua ei ruvennut lain-kaan unettamaan, sillá náytelmán kesytón suurenmoi-suus oli saanut minut valtoihinsa. Punainen kuu, hurja soitto, hikiset kasvot, villisti palavat silmát, tanssijattarien puolialastomat, káármemáisin liikkein taipuvat ruumiit - kaikki tuo sai aistini huumaantumaan. Nuori fellah katosi palmujen sysimustiin varjoihin ruskean tyttónsá kanssa. Kuulin koptin huohotuksen korvissani. Sielu-ni táytti nimetón, hiuduttava, suloisesti viiltává kaipaus, joka sai melkein kyynelet nousemaan silmiini.
Ajattelin pyramidia, jonka rakkaus oli pystyttányt, rakkaus, joka ei koskaan kuole. Luulin kuulleeni outoa suhinaa ilmassa. Viimeinen ajatukseni oli bennu-lintu vajotessani syváán tiedottomuuden ja unen váliseen hor-rokseen.
Herásin teltassani koptin ravistaessa olkapáátáni. Há-neen ei yóllinen orgia tuntunut vaikuttaneen. Oli vielá varhainen aamu, tunsin oloni raskaaksi ja páátáni lievásti sárkeván. Mutta muistaessani, miká tehtává minua odotti, tulin ákkiá aivan virkeáksi.
Kylvettyáni purossa, joka hávisi hiekkaan váhán mat-kan páássá kylástá, tunsin itseni kevyeksi ja onnelliseksi. Kuulas, autereinen erámaan aamu ja nukkuva kylá muo-dostivat ihmeen tenhoavan taulun, kun kahden láhdim-me kulkemaan pyramidia kohti. Kopti ei ollut heráttányt fellahia. Tástá olisi hánen mielestáán ollut vain vaivaa ja hán olisi juorunnut taas kaiken nákemánsá. Me saisimme kyllá kahdenkin kiven pois oviaukosta. Kopti huomautti
MIKA WALTARI: MUUMIO +113
kuitenkin jo edeltapain, ettei han tulisi mukaan hautaa tutkimaan. Se soti hanen uskonnollista vakaumustaan vastaan. Tama oli minusta vain mieluista; sainhan silloin paremmassa rauhassa tyoskennella.
Jalkeen kahdentoista oli kivi niin irrallaan, etta tar-vittiin vain vahan voimaa sen siirtamiseen syrjaan vi-vun avulla. Kopti poistui jattaen minulle kimpun soih-tuja. Han lupasi odottaa alemmassa kammiossa, kunnes palaisin.
Ankara rysahdys kiven pudotessa. Edessani oli ammot-tava musta oviaukko, josta virtasi hienon hienoa ryytien tuoksua. Taynna outoa aavistusta astuin kammioon pa-lava soihtu kummassakin kadessa. Eteeni aukeni pyorea huone, jonka keskella oli kiiltavaksi hiotusta, tummasta graniitista veistetty, suuri sarkofagi. Nahtavasti raskaan, tuoksujen kyllastaman ilman vaikutuksesta muuttuivat soihtujen punaiset liekit aavemaisen sinertaviksi.
Tarkastin kiireesti seinat. Ainoastaan arkun paanpuo-leisessa osassa oli seinapiirroksia, siinakin vain yksi aihe: suunnattoman suuri bennu-lintu siivet levallaan Mne-viksen, kissan ja lootuskukan ylapuolella. Piirros teki valtavan vaikutuksen minuun: se henki haltioitunutta, vapauttavaa ylosnousemususkoa, ymparillaan kehana rakkauden merkista sommiteltu ornamentti.
Ryhdyin kiihkein kasin aukaisemaan sarkofagia. Kan-si oli minulle liiankin raskas, mutta en millaan ehdol-la halunnut kutsua koptia avuksi. Ankaran ponnistelun jalkeen sain vihdoin kohotetuksi kantta vivun avulla ja lopuksi se luisui lattialle melkein aanettomasti.
Sytytin useampia soihtuja ja kiinnitin ne seinassa ole-viin kivirenkaisiin ihmetellen niiden sinertavaa valoa. Toi-nen arkku oli tummaa sykomoria, taynna kultaupotuksia
114
erilaisin ornamentein. Se aukeni helposti ja edessäni oli kolmas arkku, joka oli tehty puhtaasta kullasta. Sen kansi oli muovailtu naisen muotoiseksi lootuslehtikoristein. En ehtinyt paljonkaan katsoa šita, intoni oli liian suuri, mutta ohikiitävänä, erittelemättömänä kulki mieleni läpi tunne, että olin joskus ennen, kauan sitten, nähnyt sen.
Kiihkosta kuumeisena irrotin ja nostin pois raskaan kannen ihmetellen, kuinka keveästi se nousi. Intoni antoi minulle ennen tuntemattomat voimat. Vastaani lehahti tukahduttavan voimakas ryytien ja balsamin lemu, nun voimakas, että soihdut lepattivat aivan sinisinä ja sam-mumaisillaan. Epäselvästi näin liinasiteisiin kauttaaltaan kiedotun naisruumiin. Mutta vaistomaisesti tunsin, ettei se ollut nainen, vaan nuori tyttö.
Vapisevin käsin kiedoin auki lahonneet, liinaiset siteet. Sain ruumiin melkein kokonaan esiin ja totesin, että se oli ihmeen hyvin säilynyt balsamoinnin mestarinäyte. Kat-sahdin sen kasvoihin. Silloin jäykistyin paikalleni kuin salaman iskemänä ja tajuntani läpi kohisivat vuorotellen hämmästys, kauhu, ilo ja haltioitunut vapautumisen tunne, sillä siinä oli Hän. En tiedä, mitä ajattelin, sillä sielus-sani ei ollut ainoatakaan selvää ajatusta. Minä vain tiesin koko olemuksessani, ruumiini j okainen solu huusi vain sitä, valtimoni takoivat sitä, että tunsin hänet, että olin löytänyt hänet, että se oli Hän, Hän, Hän!---
Hän makasi siinä ikuisesti nuorena, ruskea ruumis vie-lä väristen aamutuulen viileätä tuoksua siltä ajalta, jolloin maailma oli vielä nuori. Himmeät emaljisilmät hohti-vat soihtujen sinisessä, lepattavassa valossa, suu hymyili ja rinnat kohosivat kuin lootuskukan terät iätinuorina, iätihurmaavina. En enää tuntenut itseäni; minä liu'uin ajassa taaksepäin, vuosituhansien halki. Kuulin kultaisten
MIKA WALTARI: MUUMIO +115
torvien toitahdukset auringonjumalan temppelin portail-ta, kun haněn tyttárensá nousi Niilin vilppaista laineis-ta ihanana kuin rakkauden jumalatar pyhien lootuksien keskeltá. Painoin otsani kiviseen lattiaan ikuisen nuo-ruuden edessá. Ja lehahtaen sammui viimeinen sininen soihtu---
Olin lepáávináni haněn rinnallaan rakkauden pyrami-din sisimmáisen kuningaskammion kultaisessa sarko-fagissa. Olin tuntevinani, miten hánen ruumiinsa vári-si nelján tuhannen vuoden hillitontá janoa. Oi, kuinka han oli kuuma ja kuinka hánen sydámensá jyskytti ohuen liinakankaan alla! Himmeát emaljisilmát hohtivat ja vartalo kiilui vihertáváá valoa. Uma oli tahmeana ryy-tien tuoksusta. Niin, nuo himmeát emaljisilmát hohtivat ja valkeat, terávát hampaat purivat olkapááháni pistáviá haavoja ohuen kankaan lávitse...
Seuraavana páiváná, puolenpáiván aikaa, herásin lei-rissá omassa teltassani. Kopti oli huolestuneena viipy-misestáni láhtenyt hakemaan minua ja lóytányt minut tajuttomana hautakammion lattialta, luultavasti tukeh-duttavan tuoksun huumaamana. Kiihkeistá kysymyksis-táni huolimatta ei hán suostunut kertomaan, mitá muuta hán oli náhnyt. Mutta olen varma ja vakuutettu asiastani. Suutelen olkapááni haavaa ja mieleni on onnellinen, kir-kastunut ja táynná vapautuksen tunnetta...
Olen kirjoittanut koko iltapáiván ja melkein koko yon siltá varalta, ettá minulle tapahtuisi joku onnettomuus. Tiedán, ettá jotain tapahtuu, mutta en pelkáá sitá, vaan odotan, sillá kuolema on vain porras...
Huomenaamuna aikaisin, kun bennu-lintu humisevin siivin alkaa idán taivaalta vuosituhatlentonsa, láhden ta-kaisin pyramidiin."
116
Muuan englantilainen tutkimusretkikunta löysi El-Amar-nan lähettyvillä sijaitsevasta, pienestä fellahkylästä, jonka asukkaat olivat tuntemattomasta syystä hylänneet, mätä-nemistilassa olevan, luultavasti kivilohkareiden murskaa-man ruumiin. Se todettiin tunnetun, nuoren egyptolo-gin Karl-Henrik Höökin ruumiiksi. Hänen vieressään oli kiireesti ja huonolla englanninkielellä täyteen töherretty paperilappu, joka sisälsi seuraavaa:
"Minä, koptilainen Ben-Hussim, vakuutan omantunto-ni ja jumalani kautta kertomukseni todeksi, jottei minua vääryydellä ruvettaisi etsimään ja vainoamaan.
Me tunkeuduimme yhdessä pyramidiin, mutta isäntäni tutki yksin hautakammiota. Rakastin häntä paljon ja le-vottomana hänen viipymisestään menin hakemaan häntä haudasta, vaikka se oli vastoin uskontoni määräyksiä. Löysin hänet tajuttomana lattialta, ympärillään lahon-neen liinakankaan palasia. Näin myös suuren sarkofa-gin varjon, mutta en tahtonut katsoa, mitä sen sisällä oli.
Kannoin isäntäni leiriin. Vasta seuraavana päivänä sain hänet tointumaan. Silloin huomasin, että hän oli saanut uudestaan aavikkokuumeen. Hänen otsansa poltti ja hän houraili naisista ja lootuksenkukista. Koko illan ja yön hän kielloistani huolimatta kirjoitti ja hänen silmissään oli paha kiilto, jonka vuoksi pelkäsin hänen sielunsa tilaa.
Aamulla hän lähti uudestaan pyramidiin varoituksis-tani huolimatta. Hän oli sairas ja kiviä oli ruvennut yhä enemmän putoilemaan alas käytävien katoista. Ellei hän kahdeksan tunnin kuluttua palaisi, käski hän minun tulla etsimään häntä.
Odotin viisi tuntia pyramidin vieressä polttavassa au-ringonpaisteessa ja sydämeni oli täynnä levottomuutta hänen tähtensä, sillä rakastin häntä. Kun hän ei siihen
MIKA WALTARI: MUUMIO +117
mennessá ollut palannut, láhdin kiellosta huolimatta haněn jálkeensá.
Lóysin hánet alemmasta kammiosta hopeisen sfink-sin vierestá suurten, katosta pudonneiden kivilohkarei-den puoleksi peittámáná. Vieritin kivet pois ja náin, ettá han oli lujasti pusertanut syliinsá ryppyisen, kuivettu-neen muumion, joka oli kauhea katsella. Sen nahka oli sárkynyt useasta kohden: keltaiset luut pistivát esiin ja páánahka hiuksineen oli tarttunut kattoaukon reunaan. Isantáni oli pahasti murskaantunut, mutta kasvot olivat sáilyneet ehjiná ja niissá oli riemun ja kaipauksen ilme, samanlainen kuin hopeisen sfinksin kasvoissa. Se kam-motti minua.
Hánessá oli vielá joitain elonmerkkejá. Tahdoin kantaa hánet pois, mutta han oli niin lujasti takertunut kiinni muumioon, etten voinut irrottaa sitá hanestá. Niin mi-nun táytyi suurella vaivalla kantaa heidát molemmat ulos, vaikka pelkásin muumiota, josta matkalla irtautui osia. Mutta rakkauteni oli pelkoani suurempi.
Kun olin saanut heidát ulos ja auringonsáteet sattuivat muumioon, raukeni se melkein heti harmaaksi tomuk-si, eiká siitá jáányt mitáán jáljelle. Vein isantáni kyláán, missá hoidin hántá muiden ollessa kauhun vallassa. Hán kuoli toisen páiván aamunkoitossa tulematta tajuihinsa ja aukaisematta silmiáán. Ja minun sydámeni itki paljon, sillá rakastin hántá."
Kilometrin páássá kylástá oli puoleksi esiinkaivettu py-ramidi, joka tutkittiin, mutta ei loydetty mitáán mainit-semisen arvoista. Sen sisáosa oli pahoin turmeltunut, ja joku liikkuva rosvojoukko oli luultavasti ehtinyt ryostáá siitá kaiken arvokkaan.
118
Ilmestynyt alunperin Waltarin salanimellä Kristián Korppi julkaistussa kauhunovellikokoelmassa Kuolleen silmät, Schildtl926.
MIKA WALTARI: MUUMIO + 11