Koiran kuolema Tu LEE K E SÄ j uma Jan kcsä sitten i sä os ta a Tu o ma alle polkupyorän kun Tu o mas tule e n i in isoksi että osaa itse ajaa eiká ta rvi pidättää,.. sitten Tuomas saa sen poj rit Tu o mas saa pyörän si t ten hän on nun ontiellinen siitä is ä men i káymään kirkolla sosiaalihuollossa isä meni töihin isä mice Lllalla isä tulee illalla sosiaalisihtceri sanoo isälle: kyllä sinun pitáisi tietáä ettei kun-nan kassassa ole.-. mita ei ole, ei voi antaa.*, isä tu lee illalla isä tulee... Tuomas odottaa isäa nun jännitryneenä, isä on nun suuri ettei muut rniehet läheskaän; isällä on pitkär. kädet ja karvai-nen rinta, kenelläkään muulla ei ole nun voimakas isä kuin meil-lä... nun voimaküs ja suuri isä.,* koivunlehti on hiirenkorvalla isä tulee sitten illalla * ♦ . voi kun se ilta tu Lisi äkkiä (lumi on sulanut maasta. Kaikkialla löyhkäsi vthreä kukkiva kesä: se tili tuhssa nyt!) Lumi oli sulanut maasta ja tnaan kosteus oli suurimmalta osaltaan jo haihtunut taivaaseen, Jossa kaikki sukulai-set. as u i vat. Nyt oli kesiin ens i mmä i,s ten päivien aika. Asumaraken-nuksen tervahuopakatto oli laiky llksen vaalea eiká" juuri lainkaan märkä - ikään kuin sita pitkää ja pimeáä talvea ei olisi ollut ole- KoiKAN KUOT.BMA 222 massakaan. Aurinko oli saanut kaiken näyrtämään toisenlaiselta. Ja sittun oli vielä keväinen ahava joka raastoi kosteuden joka iki-senpisaran ja maran läiskän olemattomiin. Mutta ladon seinustalla oli olkipahna jonka päällä sekarotuinen koira loikoi päiväkaudet -se oli sisuksikaan märkä. Sc oli mätä ja lastut ja oljet lahellä maan-pintaa oli vat palaneet ja mädänneet loaksi. Mikään ei kuivata sei-laista pahnaa. Kirpeä lemu nousee siitä pitkin auringonpaahreista ladonseinää ylös. Koira makaa liikahtamatta paikallaan. Sen turkki an sotkuinen, pörröllään, nun kuin minkä tahansa sairaan koiran -lian ja syöpäläisten citollinen pesä. Turre on sairas. mutta kun isä rulee olisipa mukavaa! Sitten isä parantaa Turren Kun pikku-Tuomas, seitsemänvuotias vakavanaamainen poika toi aamulla soppakupin Turrelle, nousi koira kangistuneille takajaloiU leen ja lipoi hieman kielellään perunoita ja kastiketta, mutta sc söi syönnöksensä vain kohteliaisuuden vuoksi. Heti kun pikku-Tuomas oli mennyt, laahautui koira kuoppaansa pahnan keskelle, kä-pertyi siihcn, makasi lükkumattomana, puolitorkuksissa ja antoi auringon paahtaa sairauden huolimattomaksi jättämää turkkia. Tutren siltnät olivat sairauden sumentamat; sairaus loisti punaisena kültona valkuaisisra ja raäme valui kuonolle. Tuomas kaivoi kepil-lään pahnaa nun että mätä mustanlikainen takku tuli esiin. Sitten hän lnkautteli kepillä koiran ateriaa: höyry punnersi esiin kastik-keen hyyryneen pinnan alta. Kyllä Turre paranee... isä tulce huomenna. Isä parantaa Turren, Hanoi pikku-Tuomas. Hän raaputri koiraa korvan takaa. Turre vingahti, työnsi turvonneen kielensä suusta, nuolaisi pojan kättä, ja häpesi sitten heti käytöstään. Alä nuole, älä... sinä ölet limainen kuin mikü... noh noh... Pikku-Tuomas haki reppunsa portailta ja ineni kouluun. Koira jäi yksin. Vaikka mökissä jo valvottiinkin ja ikkunaverhot heilahtivat joskus, ei vielä tultu ulos - oli vielä nun varhainen. Aurinko kiipesi hitaas-ti pitkin hailakkaa taivaankantta kohti eteläistä lak i korke u tta an. Jostain lensi ohrapellon laitaan aamuvirkku hatakka etsimään ja nonkkailemaan valkoisia, lihavia ohranjyviä, jotka olivat jääneet pinnalle aestyksen jäljiltä. Heti kun harakka huomasi koiran ruo-kakupin Jossa tukeva aamtainen turhaan odotti syöjään-sä, heräsi sen turhamainen röyhkeä luonto. Se kekkalehti ilvehtien kohti koiraa, tuli likemmäksi ja likemmäksi: ärsy teilen ja kiusaten se hyppi aivan koiran kuonon viereen, mutta kun se näki että koira oli sairas se istui kupin viereile ja nokki suuhunsa vielä hieman lämminrä niokaa. Turren kupeet värisivät sen hengit.täessä - muu-ten se oli aivan hiljaa. Puolenpäivän jälkeen vaimo haki mokakupin pois. Hatakka ei ollut siitä paljoakaan maistanut. SilmilläänTurre seurasi naisen Iii-kante ita; ruoka tyhjennettiin pellon pientareelle roskien kaato-paikkaan. Sitten aurinko kääntyi vyörymään alaspäin länr.tä kohti. Kello oli kohta kaksi. Pikku-Tuomas mateli koulusta kotiin, viipyi kauan sisällä, syödcn ja lukien läksyjään - sitten Tuomas tuli ulos, kädessään muren hyvää pullaa jonka äiti oli antanut Turrea varten. Pulla oli valkoista ja tuoretta. Tuomas käveli hitaasti: suu mutusti pullaa ja jytynen pieneni huomattavasti lyhyen matkan aikana. Siinä Turrelle. Saat syodä. Äiti antoi... äiti käski antaa Turrel-le... äiti sanoi ettei Turrenkaan tarvit.se nälässä... sitten... Pikku-Tuomas työnsi pullankämyrän Turren huulten väliin; koira otti sen suuhunsa, mutta ei purrut; pudotti sitten pullan etu-käpaliensä väliin. Se painoi kuononsa alas ja katsoi häpeissään pikku-Tuomasta. Poika otti pullan, pani sen uudelleen koiran suu-hun. Taas Turre tipautti sen pidettyäan sitä Kerken suussa. Ladon harmaata seinaä vasten pommitti kärpänen kuin hädissään. Jos et syö nun minä syön pullasi, uhkasi Tuomas. Syö nyt, kiltri tyttö. Ota... ota, sanoi hän niinkuin oli kuullut isänkin sanován. Hän kynsi koiran lakkuista karvaa ja raaputti Turren korvan-taustaa, mutta koira ci sittenkään huolinut makupalaa. Kun pulla oli heitetty pois, lähti Tuomas asioilleen. Koira jäi KoiRAN KtJÜLEMA taas yksin. Se uikutti hiljaa Tuomaan jälkeen, mutta Tuomas kull