Lähilukeminen ennen ja nyt: Ruumiillisia, ympäristöllisiä poliittisia näkökulmia
Kaisa Kortehallio Er Anna Ovasha
ARTIKKELIT
irjallisuudentutkimuksen sisalla kaydaan yllattavankin vahan jr keskustelua siita, mita lahilukeminen on. Se on "yksinkertai-sesti sita, mita me teemme" eli tarkkaa huomion kiinnitta-— mista kaunokirjallisten tekstien kerronnallisiin ja poeettisiin rakenteisiin ja kieleen.1
Lahilukiessaan lukija tutkii tekstissa rakentuvaa aanta ja nakokulmaa, tarinan ajallista kulkua, kerronta- tai puhetilannetta, kuvaustapaa, metaforia, kielta ja ilmaisutyylia. Han pohtii esimerkiksi: Kuka tekstissa puhuu? Kenen nakokulmasta tapahtumat tai asiat kerrotaan? Miksi ne kerrotaan tassa jarjes-tyksessa? Mika jaa kertomatta? Millaisen suhteen kertoja luo yleisoonsa? Enta kutsutaanko lukijaa tulemaan lahelle vai tyonnetaanko hanta pois? Millaisia metaforia ja kuvia tekstissa kaytetaan? Miten siina kuvataan hahmoja ja ympa-ristoja? Millaista tekstin kieli on? Millaisia suhteita se luo toisiin teksteihin? Mita lajia se edustaa? Lukija pyrkii virittymaan kohti tekstia: havaitsemaan sen, mika muuten jaisi havaitsematta kayttamalla apunaan paitsi kirjallista ja kulttuurista tietamystaan, myos henkilokohtaisia kokemuksiaan ja tunteitaan.
Kirjallisuudentutkimuksen menetelmana lahilukeminen tarjoaa vastauksia kysymykseen, miten tarkastella kaunokirjallisuutta tieteellisesti ja kriittisesti: Miten tasapainoilla oman subjektiivisen nakokulman ja tutkimuksen objektii-visuusvaateen valilla? Enta miten erottaa toisistaan henkilokohtaiset reaktiot ja esteettisten ja kirjallisten elementtien luomat vaikutukset?
Lahilukeminen liitetaan etenkin amerikkalaiseen uuskriittiseen kirjallisuudentutkimuksen suuntaukseen, joka kehittyi 1940-luvun alusta lahtien. Taman kytkoksen vuoksi lahilukemista kuvataan usein lukemisen tapana, joka pyrkii mahdollisimman kriittiseen ja objektiiviseen kaunokirjallisen tekstin tulkintaan.2 Uuskriitikoiden tavoitteena oli keskittya tekstiin itseensa irral-laan tekijan oletetuista tarkoituksista tai yhteiskunnallisesta kontekstista seka minimoida lukijan subjektiiviset ja tunteelliset reaktiot. Lukemistavat, jotka nojaavat tekijoiden intentioihin tai lukijan henkilokohtaisiin vaikutelmiin sai-vat nimet "intentioharha" ja "affektioharha", ja tallainen suhtautuminen teksteihin pyrittiin karsimaan lukemisesta kirjallisuuden opetuksessa (ks. Wimsatt & Beardsley 1946; 1949). Myohemmin uuskriittista lahilukemista on pidetty epapoliittisena, ja sen menestys Yhdysvalloissa ja muualla yliopistomaailmassa on nahty jopa eskapistisena reaktiona kylman sodan aikaisiin jannitteisiin (ks. esim. Eagleton 2011,43-44).
"Kovaa" uuskriittista lahilukua kuitenkin edelsi ja sen rinnalla toimi joukko kirjallisuudentutkijoita ja -opettajia, jotka korostivat tarkan tekstianalyysin lisaksi myos lukemisen ruumiillisia ulottuvuuksia ja yhteiskunnallista kytkey-tyneisyytta. Ajattelijat kuten I. A. Richards, Virginia Woolf ja Louise Rosenblatt hahmottelivat tahoillaan kuvauksia tekstin ja lukijan valisesta vuorovaikutuk-sesta. Naista nakokulmista katsottuna lahilukeminen on kriittista ja reflek-toivaa, mutta samalla luovaa, ruumiillista, affektiivista, sosiaalista ja intersub-jektiivista toimintaa.
AVAIN VOL 17 NRO 3 (2020)
53
Viime vuosina lähilukemisen rinnalle on syntynyt lähikäsitteitä ja menetel-miä, jotka kuvaavat monin eri tavoin tarkkaa huomion kiinnittämistä tekstiin ja sen rakenteisiin. Näitä ovat esimerkiksi "immersiivinen" tai "uppoutuva lukeminen", "mikrolukeminen", "syvä lukeminen" (deep reading), "pintalukemi-nen" (surface reading), "huomioiva lukeminen", "hidas lukeminen", "kriittinen lukeminen" ja"sitoutunut lukeminen" (engaged reading) (ks. esim. Federico 2015, 10, 27). Eri käsitteissä näkyy nun ikään tasapainoilu "affektiivisen" ja "kriitti-sen" sekä "subjektiivisen" ja "objektiivisen" välillä. Osa korostaa uppoutumista tekstiin, osa kriittisen etäisyyden ottamista.3 Lähilukemisen ruumiillisuutta ja yhteiskunnallisuutta korostavilla teoreetikoilla kuitenkin molemmat ovat aina osa lukemisen käytäntöä.
Pohdimme tässä katsauksessa lähilukemisen ruumiillisia, ympäristöllisiä ja poliittisia ulottuvuuksia sekä lähilukemisen käytäntöjen sovellusmahdolli-suuksia kirjallisuudentutkimuksessa ja sen ulkopuolella. Kartoitamme aluksi lähilukemisen vähemmälle huomiolle jäänyttä historiaa, Jossa lähilukua hahmotetaan ennen kaikkea vuorovaikutuksena tekstin ja lukijan välillä ja sen kehittämisenä. Tämä "vaihtoehtoinen" história kulkee tulkinnassamme Richardsista ja Woolfista Rosenblattin kautta feministiseen kertomuksentutki-mukseen jauusformalistisiin näkökulmiin sekä tuoreisiin mielen ruumiillisuu-desta ammentaviin teorioihin ja niiden sovelluksiin. Uuskriittinen näkökulma lähilukemiseen on siis vain yksi muiden rinnalla. Tässä artikkelissa käsitellyt ajattelijat huomioivat lähilukemisen käytännöissään aina sen, että todelliset lukijat ovat ruumiillisia olentoja, jotka lukevat tietyssä materiaalisessa ympäris-tössä ja tietyssä sosio-kulttuurisessa ja poliittisessa tilanteessa.
Artikkelin jälkimmäisessä osassa annamme esimerkkejä tuoreista lähilukemisen sovelluksista: pohdimme, miten lähilukemista on käytetty menetelmänä lääketieteellisessä humanismissa ja ympäristöhumanistisessa tutkimuksessa (medical humanities; environmental humanities), erityisesti kerronnallisessa lääketieteessä sekä posthumanistisessa ja ekokriittisessä tutkimuksessa. Pohdimme myös lähilukemista digitaalisen humanismin aika-kaudella (digital humanities). Lopuksi hahmottelemme lähilukemisen yhteis-kunnallisia mahdollisuuksia.4
Lähilukemisen "toinen" história
I. A. Richards ja luhijoiden reaktiot
Käsitteenä "lähilukeminen" (close reading) paikannetaan yleensä Richardsin Practical Criticism -teokseen (1929). Siinä Richards kuvaa kokeiluja, joissa hän antoi yliopisto-opiskelijoilleen tehtäväksi tulkita runoja ilman vihjeitä niiden konteksteista.5 Tavoitteena oli, että opiskelijat tarkentaisivat huomionsa teks-
54
ARTIKKELIT
teihin itseensä: että he virittyisivät kohti tekstien yksityiskohtia ja rakenteita ja perustaisivat tulkintansa niihin sen sijaan, että yrittäisivät hahmottaa, miten tekstit heijastelevat esimerkiksi kirjoittajiensa elämäntapahtumia.
Richardsilta ja hänen kokeistaan on jäänyt elämään kolme tärkeää ideaa, jotka edelleen määrittävät lähilukemisen käytäntöjä. Ensinnäkään me emme voi tietää kirjailijan ajatuksia tai kokemnksia, eikä tekstin merkitystä voida palauttaa tekijän intentioon. Toiseksi kaunokirjalliset tekstit luovat kokemuk-sellista, ruumiillista tietoa tai ajattelua, jota ei voi esittää esimerkiksi väite-lauseen muodossa. Kolmanneksi Richards havaitsi, että on tärkeää ymmärtää lukijoiden "perusreaktioita" (stock responses) eli erilaisia kulttuurisia tulkintake-hyksiä ja lukutapoja, joiden kautta lukijat lähestyvät tekstejä. Näihin kehyksiin Richards pääsi käsiksi kokeensa avulla: hänelle selvisi, että lukijat heijastivat erilaisia kulttuurisidonnaisia, sosiaalisia ja poliittisia tulkintamalleja tekstei-hin sen sijaan, että he olisivat kiinnittäneet huomiota tekstien elementteihin ja tapoihin luoda merkityksiä. Richardsin "käytännöllisen kritiikin" sivistyk-sellisenä tavoitteena olikin ohjata lukijaa kohtaamaan kaunokirjallinen teos herkkyydellä ja mietiskellen, vailla ennakko-oletuksia, ja siten kehittää lukijan esteettistä kokemusta.
Virginia Woolf ja lukemisen ruumiillisuus
Toinen nykyisiinkin lukemisen teorioihin paljon vaikuttanut ajattelija on Virginia Woolf, joka käsitteli kirjoituksissaan toistuvasti lukukokemuksen ruumiil-lisuutta ja lukemisen tilannesidonnaisuutta. Esseessä "Reading" (n. 1919) Woolf kuvaa, miten lukija on yhtä aikaa uppoutunut teoksen maailmaan ja fyysisesti läsnä todellisessa ympäristössään: kirja on osa lukijan fyysistä todellisuutta, ja kaksi maailmaa - fiktiivinen ja todellinen - kietoutuvat yhteen. Hän korostaa erityisesti kirjaesineen materiaalisuutta jaympäristöstäkumpuavien aistikoke-musten merkitystä lukijan ja teoksen kohtaamisessa.6
Muutamaa vuotta myöhemmässä esseessä "Miten kirjaa tulee lukea?" (1925) Woolf puolestaan kehottaa lukijoita Richardsin tavoin ensin luopumaan kai-kista ennakko-odotuksista ja uppoutumaan teokseen. Hän kuvaa lukemisen kahta tasoa; ensin muodostuu ruumiillinen vuorovaikutus tekstin kanssa, Sitten luetun reflektio ja kokemuksen syventyminen:
Ensimmäinen vaihe, eli vaikutelmien vastaanottaminen ymmärtäen ne mahdollisimman syvästi, on vain puolet lukemista; mikäli kirjasta aikoo saada kaiken sen tarjoaman mielihyvän, lukemista on täydennettävä vielä toisella vaiheella. On langetettava tuomio moninaisille vaikutelmille, tun-nistettava ohikiitävistä muodoista vahvat ja kestävät. Mutta ei suin päin. Pölyn on annettava laskeutua, ristiriitojen ja kysymysten asettua; on kävel-
AVAIN VOL 17 NRO 3 (ZOZO)
55
tävä, puhuttava, nypittävä ruusujen kuihtuneet terälehdet ja nukahdettava. Yhtäkkiä sitten omia aikojaan, sillä nun luonto hoitaa nämä siirtymät, kirja palaa, mutta nyt toisella lailla. Se leijuu mielen pinnalle kokonaisena. (Woolf 2013, 243)
Woolfin kuvaukset lukemisesta voi ymmärtää metaforisina, mutta niillä on myös konkreettinen merkitys: esimerkiksi ruumiillisen mielen teoriat, joihin palaamme hetken kuluttua, korostavat lukemiseen liittyviä fyysisiä ja tilalli-sia kokemuksia ja toimintaa. Lähilukemisen historiaa hiljattain kartoittanut Annette Federico (2015, 9) lähtee myös liikkeelle Woolfin esseestä määritelles-sään lähilukemista. Hänen mukaansa lähilukeminen on lukemista koskevan itsetietoisuuden parantamista, Jossa syvennetään kriittistä ymmärrystä sekä teoksesta että lukemisen kokemuksesta.
Louise Rosenblatt ja hirjalliset hohemuhset
Richardsin ja Woolfin rinnalla keskeinen lukemisen ruumiillisuutta, tilantei-suutta ja poliittisuutta sekä lukukokemuksen kehittämistä pohtinut ajattelija on Rosenblatt, joka teoksessaan Literature as Exploration (1938) hahmottelee uraauurtavalla tavalla lukijan ja tekstin välistä vuorovaikutusta erityisesti kir-jallisuuden opetuksen näkökulmasta.
Rosenblatt kuvaa kirjallisia kokemuksia (literary experiences), jotka muodos-tuvat tekstin ja lukijan välisessä yhteistoiminnassa: "Jokainen lukija on ainut-laatuinen", hän tuo vuorovaikutukseen tekstin kanssa "persoonallisuutensa piirteet, muistot menneistä tapahtumista, nykyhetken tarpeet ja kiinnostuksen kohteet, tietyn hetkellisen mielialan tai tunnelman ja tietyn fyysisen tilanteen" (Rosenblatt 1995, xix, 30).7 Rosenblatt painottaa, ettei kukaan toinen ihminen voi lukea esimerkiksi runoa "toisen puolesta", sillä teos syntyy lukukokemuk-sessa: "Jottaylipäänsäolisi olemassa runo eikä vain kirjoitettu toteamus, lukijan täytyy kokea, hänen täytyy 'elää' sen lävitse, mitä lukiessa syntyy" (mts. 33).8 Koska kaunokirjallinen teksti kutsuu tuntemaan, kuvittelemaan ja pohtimaan omia esteettisiä piirteitään, kirjallisuus ei ole "välitettävää informaatiota", vaan "kokemuksia, joita voidaan reflektoida" (mts. 292).9
Kirjallisuuden opetuksen - käytännössä lähilukemisen opetuksen - tarkoi-tuksena on Rosenblattin mukaan ennen kaikkea kehittää lukijoiden kirjallisia kokemuksia ja ylläpitää lukijoiden luovaa ja aktiivista toimintaa: "Opettajan tehtävä on vaalia hedelmällistä vuorovaikutusta [~] yksittäisen lukijan ja yksittäisen kaunokirjallisen tekstin välillä" (mts. 26).10 Tavoitteena on siirtyä ensimmäisistä ruumiillisista reaktioista kohti oman lukukokemuksen poh-dintaa ja ymmärrystä. Woolfin tavoin Rosenblatt painottaa, että käsitys teos-ten esteettisistä piirteistä ja tekijän käyttämien tekniikoiden tunnistaminen rikastuttaa lukukokemusta ja lukemisesta saatavaa nautintoa (mts. 43, 47).
56
ARTIKKELIT
Lahilukemisen merhitystd horostavatajattelijat huitenhin muistuttavat, ettei hirjallisuuden tai luhemisen itsessddn ajatella olevan henhilohohtaisen tai yhteishunnallisen muutohsen lahde. Tarvitaan taitavaa luhemistaja sen oppimista.
Kyky vastata tekstin rytmeihin, sointiin ja kuviin tukee taitoa olla vuorovaiku-tuksessa tekstin kanssa alyllisesti ja tunteellisesti, mika puolestaan voi auttaa hahmottamaan omien kokemusten lisaksi myos ymparoivaa todellisuutta (mts. 48-49, 101). Pelkka kaunokirjallisten rakenteiden tai tekniikoiden tuntemus ei silti yksin riita: "Ymmarrys kaunokirjallisista muodoista jaa tyhjaksi ilman inhimillisyytta" (mts. Si).11
Rosenblatt korostaa siis seka tekstin tarkkaa lukemista etta oman luku-kokemuksen reflektiota. Lukija ei ole kone, joka etsii tekstista informaatiota, vaan ruumiillinen olento, joka reagoi tekstiin omista lahtokohdistaan. Tassa Rosenblatt eroaa radikaalisti niista teoreetikoista, jotka pyrkivat kohdistamaan huomion puhtaasti teksteihin. Kertomuksentutkija Wayne C. Booth (1995, ix) huomauttaakin, etta Rosenblattin teoksen keskeinen ja aivan liian vahalle huo-miolle jaanyt oivallus oli huomion kaantaminen luhijoiden lahilukemiseen (close reading of readers).
Richardsin ajatuksia laajentaen Rosenblatt pitaa erityisen tarkeana, etta lukijattulisivattietoisiksitiedostamattomistatulkintakehyksistaan, lukutavois-taan ja ennakko-oletuksistaan, joiden kautta erilaiset kulttuuriset jayhteiskun-nalliset rakenteet heijastuvat teksteihin. Kirjallisuus vaikuttaa "tunteellisella tasolla", "samaan tapaan kuin ihmiset ja tilanteet vaikuttavat elamassa", mutta juuri siksi, etta kirjalliset kokemukset ovat kuvitteellisia, niita "voidaan reflek-toida huolellisemmin" (Rosenblatt 1995,181).12 Taidokas lukeminen mahdollis-taa "itsekriittiset kirjalliset kokemukset" (self-critical literary experience) ja uusia ajattelun ja tuntemisen tapoja (mts. 101, 297). Rosenblattille kyky kriittiseen lukemiseen on lopulta olennainen osa kaikkea kasvatusta ja jopa demokraatti-sen yhteiskunnan perusta: "Demokratia vaatii, etta kansalaiset ovat kykenevia tekemaan omat henkilokohtaiset ja sosiaaliset valintansa. Siksi heidan pitaisi olla tunteellisesti ja alyllisesti tietoisia erilaisista mahdollisuuksista, joiden valilla valita" (mts. 184).13
AVAIN VOL 17 NRO 3 (2020)
57
Rosenblatt meni edellá kásitellyistá ajattelijoista ehká pisimmálle hahmo-tellessaan lukemisen henkilókohtaisia ja yhteiskunnallisia merkityksiá. Kaikkia kolmea yhdistáá kuitenkin ajatus kirjallisuuden lukemisen kokonaisvaltaisuu-desta seká siitá, ettá lukeminen vaatii paitsi virittymistá kohti tekstiá, myós lukiessa syntyvien kokemusten ja vastaanoton tapojen pohdintaa. Richardsin, Woolfin ja Rosenblattin hahmottelemat ideat toistuvat monissa 1900-luvun jálkipuoliskon teorioissa lukemisesta. Erityisesti lukijoiden kokemuksia tar-kastelevassa fenomenologisessa kirjallisuudentutkimuksessa ja reseptiotut-kimuksessa (esim. Georges Poulet, Wolfgang Iser), jálkistrukturalistisissa ja dekonstruktiivisissa nákókulmissa lukemiseen (esim. Roland Barthes, Paul de Man) seká tekstin ja lukijan vuorovaikutusta tutkivassa retorisessa kertomus-teoriassa (esim. Booth) jatkettiin seuraavien vuosikymmenten aikana náiden ajatusten kehittelyá - huolimatta siitá, ettá samaan aikaan "alkuperáinen" láhi-lukemisen kásite liitettiin yhá enemmán uuskriitikoiden lukemistapaan, joka korosti tekstien sisáisiá rakenteita ja kiinnitti hyvin váhán huomiota ympárói-váán yhteiskuntaan tai lukijoiden kokemuksiin.14
Nykyteorioita lukemisesta
Uusformalistinen jafeministinen láhilukeminen
Viime vuosina etenkin uusformalistiset kirjallisuudentutkijat ovat palanneet láhilukemiseen menetelmáná ja painottaneet ymmárrystá seká tekstien esteet-tisistá rakenteista ettá erilaisista poliittisista rakenteista (tai "muodoista"), joita tekstit kuljettavat mukanaan ja joita lukijat heijastavat teksteihin (esim. Levinson 2007; Levine 201S; Olson & Copland 2016; ks. myós Ovaska 2020, 44). Jo ennen náitá uusformalistisia nákókulmia feministiset tutkijat tarkensivat huomion siihen, miten yhteiskunnalliset rakenteet muovaavat tekstejá ja miten tavat tulkita ovat tiiviisti sidoksissayhteiskunnallisiin káytántóihin ja toiminta-tapoihin (esim. Lanser 1986; Warhol 2003, 25).
Uusformalismia ja feminististá narratologiaa yhdistáá tekstien rakenteiden ja lukemisen tapojen kriittinen analyysi. Molemmissa keskitytáán teksteihin ja lukijan ja tekstin váliseen vuorovaikutukseen kuitenkaan unohtamatta ympá-róiváá todellisuutta ja lukemisen kytkeytymistá yhteiskuntaan. Láhilukeminen on tállóin sen pohtimista, miten erilaiset poliittiset rakenteet ja muodot nákyvát teksteissá ja miten erilaiset tulkintakehykset tai -kaavat heijastavat ja osaltaan tuottavat poliittisia rakenteita.
Esimerkiksi Robyn Warhol (2003) on Rosenblattin tavoin painottanut, ettá lukemisen aikana ilmenevát tuntemukset, tunteet ja tulkinnat ovat usein seká teoksen muodon ettá vastaanoton totunnaisten tapojen muovaamia, ja ettá esimerkiksi totunnaisia sukupuolitettujatunnerakenteita toisinnetaan juuri náitá kaavoja lápi elámállá. Láhilukeminen voi olla menetelmá, jonka avulla tállaista
58
ARTIKKELIT
dynamiikkaa puretaan. Itsensá feministisesti orientoituneksi lukijaksi esitte-levá Warhol huomaa kyynelehtivánsá stereotyyppisen romantiikkaviihteen áárellá vastoin tahtoaan ja tietoaan. Juuri támán kokemuksen ristiriitaisuus ja epámukavuus saa hánet pohtimaan tarkemmin tunteellisen vastaanoton kaavamaista muotoutumista. Han korostaa, ettá ilman tuntemista ja kokemuk-sellisuutta myós romantiikkaviihteen rakenteen analyysi jáisi vajaaksi.
Feministisen teorian piirissá onkin syntynyt nákókulmia, joissa painottuu lukemiseen sisáltyvá luovuus, ruumiillisuus ja affektiivisuus ja joissa kásitel-láán samalla kriittisesti vaateita etáisyyden ottamisesta teksteihin. Etenkin Eve Kosofsky Sedgwick (1997) on pohtinut tekstien rakenteita purkavan poliittisen láhilukemisen ongelmia. Han nimeáá "paranoidiksi" lukemisen tavan, joka on "epáileváá" ja"ennakoivaa": lukemisen odotetaan paljastavan teksteistá piileviá normatiivisia ja sortavia rakenteita, kuten rasismia, naisvihaa tai homofobiaa. Han huomauttaa, ettá maailmassa, jossa sorto ja epaoikeudenmukaisuus ovat rakenteellisia, kaikki muunlainen lukeminen voi vaikuttaa auttamattoman naiivilta (mts. 125). Paranoidin, epáileván lukemisen riskiná on kuitenkin kyynistyminen ja lukemisen herkkyyden menettáminen. Rinnalle Sedgwick kehittáá ajatusta "reparatiivisesta" lukemisesta, joka on avointa tekstien mahdollisuuksille ja joka kestáá epavarmuutta ja mahdollistaa luovuuden ja yllátyksellisyyden. Pyrkimyksena on tarkentaa huomio tekstin ja lukijan vuoro-vaikutukseen ennemmin kuin "paljastaa" tekstin piileviá ongelmia. Tállainen láhilukeminen on kriittistá, mutta samalla affektiivista, tekstien rakenteisiin pureutuvaa mutta tekstin ja lukijan válistá suhdetta vaalivaa.15
Ruumiillinen mielija lukeminen
Monet edellá kuvatuista ajatuksista voi tunnistaa myós támánhetkisistá ruu-miillisen ja enaktiivisen mielen teorioihin nojaavista lukemiskásityksistá, joita kehitetáán ja sovelletaan kognitiivisessa kertomuksentutkimuksessa. Náiden tuoreiden nákókulmien perusajatus on, ettá kokemukset syntyvát ruumiillisen olion (kuten lukevan ihmisen) ja ympáristón (kuten tekstin) válisessá vuoro-vaikutuksessa, toisin sanoin toiminnallisesti (enactive). Esimerkiksi Marco Caracciolo (2014) on paljolti Rosenblattin tapaan hahmotellut, miten "kerto-musláhtóisiin kokemuksiin" (story-driven experiences) kertyy merkityksiá lukijan kokemustaustasta eli esimerkiksi niistá havainnoista, muistoista ja tiedosta, jotka lukija tuo mukanaan kohtaamiseensa tekstin kanssa. Siiná missá uusfor-malistiset ja feministiset kriitikot keskittyvát erityisesti tekstien ja lukutapojen válittámiin poliittisiin rakenteisiin, ruumiillisen mielen teoriaa hyódyntávát tutkijat korostavat ruumiillisten lukijoiden vuorovaikutusta teoksen ja luku-tilanteen materiaalisten ja kokemuksellisten ympáristójen kanssa.
Esimerkiksi Anežka Kuzmičová (2016) on tarkastellut paikan ja aistikoke-muksen rooliatodellisissalukutilanteissa. Hánen mukaansalukupaikan piirteet
AVAIN VOL 17 NRO 3 (2020)
59
voivat toimia "ymparistollisina lavasteina" luettavan kertomuksen kokemiselle ja mahdollisesti lisata lukemisen nautintoa. Lukutilanteen nautinnollisuus riip-puu osaltaan myos tekstin ja paikan yhteensopivuudesta: kovin kompleksista teosta voi olla vaikea lukea halyisessa tai epamiellyttavassa ymparistossa (vaik-kapa taydessa junassa), kun taas muodoltaan yksinkertaisempi teos voi auttaa lukijaa etaannyttamaan tietoisuuttaan halysta. Kuzmicovan katsaus materiaali-sen lukemisympariston vaikutuksesta lukukokemukseen taydentaa Woolfinkin ajatuksia siita, miten teoksesta tulee lukiessa osa ymparistoa.
Myos Merja Polvinen (2017) on kasitellyt lukemista kaytantona, joka vaatii ruumiillistatoimintaajatietynlaisiahavainnon lajeja. Polviselle etenkin fiktiivi-set kertomukset ovat tuotoksia, jotka ohjaavat lukijaa pysymaan tietoisena ker-tomusten keinotekoisuudesta ja esteettisista piirteista - itse asiassa Polvinen vaittaa, ettei fiktion kokeminen ole edes mahdollista ilman tallaista tietoisuutta. Mielenfilosofi Alva Noe (2014), jonka teorioita Polvinenkin soveltaa, esittaa Omituisia tydkaluja -teoksessaan, etta siina missa muut tyokalut on tehty hel-pottamaan jotain tiettya toimintaa, taideteokset ovat "omituisia tyokaluja": ne eivat helpota mitaan vaan pikemminkin pysayttavat toiminnan (kuten vaikkapa automatisoituneen lukemisen). Nain tehdessaan ne ohjaavat tiedostamaan, miten kokemuksemme ja tapamme ovat muovautuneet, ja samalla muovaavat niita itse. (Ks. myos Kortekallio 2020, 83,142.)
Edella esitellyt kirjallisuudentutkijat ovat korostaneet, etta vuorovaikutus teoksen kanssa vaatii taitoja, jotka kytkeytyvat seka materiaalisiin etta kult-tuurisiin konteksteihin kuten lukemisen fyysiseen ymparistoon, yhteiskunnal-liseen ja poliittiseen tilanteeseen seka teoksen esteettisiin rakenteisiin kuten kerrontatilanteeseen tai lajityyppiin. Kuten Jane Gallop (2007, 183) kirjoittaa, lahilukeminen on taito, jollaon arvoakirjallisuudentutkimuksen lisaksi monilla eri aloilla ja monien eri alojen opiskelijoille. Pohdimme seuraavaksi viime-aikaisia lahilukemisen sovelluksia erityisesti monitieteisessa laaketieteellisessa ja ymparistohumanistisessa tutkimuksessa ja opetuksessa ja hahmottelemme lahilukemisen roolia digitaalisena aikana.
Lahilukemisen nykysovelluksia
Kerronnallinen laaketiedeja lahilukeminen: kohti toista
Kirjallisuudentutkija ja laakari Rita Charon on soveltanut lahilukemista ker-ronnallisen laaketieteen opetusmenetelmana.16 Han nakee kyvyssa tarkkaan lukemiseen mahdollisuuden kehittaa laaketieteellista koulutusta ja tutkimusta ja auttaa laakareita ottamaan paremmin huomioon yksiloiden kokemukset ja elamantilanteiden ainutkertaisuuden. Charon esittaa, etta lahilukemisen perustaidot ovat sovellettavissa kaikkeen vuorovaikutukseen: kyky virittya kohti toista ja tunnistaa toisen nakokulma, taito hahmottaa yksilon kokemus-
60
ARTIKKELIT
Posthumanistisessa hontehstissa luhemisen hohemus nayttaytyy luonteeltaan avoimenaja kehittyvana, vahittaisia muodonmuutohsia mahdollistavana.
ten sidoksisuus aikaan ja paikkaan, kyky nahda ilmioiden syy-seuraussuhteita, havaita muutoksia ja tunnistaa erilaisia ilmaisutyyleja, viittauksia, aukkoja, metaforia ja symboleita ovat keskeinen osa myos laakarin tai muun terveyden-huollon ammattilaisen ja potilaan kohtaamista. Kerronnallisen laaketieteen oletus onkin, etta jos terveydenhuollon ammattilaiset oppivat kiinnittamaan tarkkaa huomiota toisten kertomuksiin, niiden yksityiskohtiin ja piirteisiin seka suhtautumaan kriittisesti ja reflektoivasti omiin tapoihinsa reagoida toisten tarinoihin, myos parempi, valittava ja huomioiva hoito tulee mahdol-liseksi. Paamaarana on kehittaa kaunokirjallisten teosten lahilukemisen avulla "kerronnallista kompetenssia": ymmarrysta siita, miten kertomukset toimivat, kykya tunnistaa ja omaksua toisten ihmisten tarinoita ja tulla liikutetuksi toi-mintaan. (Charon 2006, vii, 4,107; 2016.)
Kirjallisuuden luomat kokemusmaailmat voivat auttaa hahmottamaan erilaisia nakokulmia, tilanteita ja tapoja olla maailmassa. Kuten Charon (2006, 21) kirjoittaa, terveiden ja sairaiden valilla on kuilu: sairaus luo kokemus-maailman, joka on monin tavoin erilainen kuin terveena, ja sairauden ja kivun kokemuksia on usein vaikea ilmaista sanoin. Sairauskertomuksia tutkinut Ann Jurecic (2012,44) huomauttaa, etta keskeisin ongelma ei ole kuitenkaan, miten esimerkiksi kivun kokemuksia voidaan kaantaa sanoiksi, vaan se, pystymmeko kohtaamaan toisten kertomuksia: kuuntelemmeko me ja mita me kuulemme? Millaisten kehysten lapi luemme toisten tarinoita?
Kirjallisuus ja sen lahilukeminen ohjaavat pohtimaan mahdollisuuksia ymmartaa toisten kokemuksia. Emme voi koskaan tietaa, milta esimerkiksi toisen olennon kokema kipu tuntuu, mutta toisen kokemus voidaan silti havaita ja tunnistaa. Kaunokirjalliset ja elamakerr alii set kertomukset, runot ja naytelmat ja myos potilaiden vastaanotoilla kertomat tarinat luovat kokemuk-sellista tietoa, joka on radikaalisti erilaista kuin esimerkiksi laaketieteellinen tieto sairauksista, niiden syista ja hoitokeinoista. Kuten Rosenblatt (1995, 292) muistuttaa, kirjallisuudessa ja kertomuksissa ei rakennu valitettavaa infor-
AVAIN VOL 17 NRO 3 (2020)
61
maatiota vaan kokemuksia, joita voidaan reflektoida. Samalla erityisesti kau-nokirjallisuuteen kuuluvan monimerkityksisyyden ymmartaminen voi tarjota kyvyn kasitella ja sietaa myos laaketieteelliseen tietoon vaajaamatta sisaltyvaa epavarmuutta, eri tulkintavaihtoehtoja ja erilaisia vaihtoehtoisia tapoja toimia (esimerkiksi vaihtoehtoisia diagnooseja tai hoitolinjoja). Se voi myos auttaa tunnistamaan monimutkaisia rakenteita ja prosesseja: reflektoimaan erilaisia materiaalisia, sosiaalisia ja poliittisia tilanteita ja niiden yhteisvaikutuksia, esimerkiksi rakenteellista epatasa-arvoa ja syrjintaa, jotka vaikuttavat laaketie-teenkin kaytannoissa. (Ks. myos Charon 2016,172-74; 2006, 231.)
Rosenblattin tavoin Charon korostaa, miten tarkeaa on kyeta tarkastele-maan omia lukutapojaan ja miten taitava vuorovaikutus kaunokirjallisten teks-tien ja todellisten kertomusten kanssa voi samalla tarjota vaylan uusille tavoille hahmottaa todellisuutta ja omia tulkintojaan siita. Tekstien ja tarinoiden kanssa vuorovaikutuksessa syntyvien kokemusten pohtiminen mahdollistaa omien ennakkoluulojen ja esimerkiksi etuoikeuksien havaitsemisen. Toisen kokemusmaailman, nakokulman ja tilanteen tunnistaminen voi auttaa myos ymmartamaan, miten omat valinnat vaikuttavat toisiin (ks. myos Rosenblatt 1995, 176). Lisaksi Charon (2016, 176) painottaa kirjallisuuden lahilukemiseen olennaisesti kuuluvan intersubjektiivisuuden merkitysta: lahilukeminen on toimintaa, jossa lukija on vuorovaikutuksessa tekstin, tekstin taustalle kuvitel-lun kirjailijan ja toisten lukijoiden kanssa. Kun oma lukukokemus kaannetaan sanoiksi - analyysiksi tai tulkinnaksi, joka jaetaan toisten lukijoiden kanssa suullisesti tai tekstin muodossa - se mahdollistaa kollektiivisia muutoksia.
Ekokriittinen ja posthumanistinen lukeminen: kohti limittyneisyytta
Ekologisen kriisin keskella lukemista on kasitelty myos suhteessa ei-inhimil-lisiin ymparistoihin. Laajasti ymparistohumanistisiksi ymmarrettavat lahes-tymistavat ovat hyodyntaneet lahilukemisen taidollisia herkkyyksia erityisesti ihmisen ekologisen kytkeytyneisyyden ymmartamisessa - ja samalla tunnista-neet inhimillisen ymmarryksen rajoja. Lahilukemista hyodyntaville ymparisto-humanisteille on selvaa, etta vaikka ihmiset - lukijat - ovat aina materiaalisten ja ekologisten ymparistojensa luomuksia, materiaalisuutta ja ekologisuutta ei voida ajatella ilman kulttuurisia nakokulmia. (Ks. esim. Weik von Mossner 2017; Lummaa 2019.)
Ekokriittisessa kirjallisuudentutkimuksessa on viime vuosina herannyt uutta kiinnostusta tekstin muodon analyysiin (esim. Lehtimaki 2013; James 201S; Weik von Mossner 2017). Erin Jamesin (2015) ekonarratologisessa lahes-tymistavassa fiktiiviset kertomukset mallintavat ymparistollisia kokemuksia ja toimivat siten siltana erilaisten kokemuksen tapojen - esimerkiksi englantilai-sen ja nigerialaisen kertojan - valilla. Ekonarratologinen lahestymistapa eroaa muusta narratologisesta keskustelusta siina, etta ei-inhimillinen ymparisto
62
ARTIKKELIT
ymmärretään kaikkea kertomista jäsentäväksi olosuhteeksi, joka vaikuttaa muun muassakäsityksiin siitä, millaisiatapahtumia, olioitaja syy-seuraus-suh-teita ympäristössä voidaan pitää mahdollisina ja uskottavina - siis käsityksiin "luonnollisuudesta". Jamesin ajattelu ammentaakin jo edellä esitellystä kog-nitiivisesta kertomuksentutkimuksesta. Jamesin mukaan ekonarratologinen lähilukeminen voi auttaa ymmärtämään koettujen ympäristöjen välisiä eroja ja toimia siten osanaympäristöpoliittista dialogia.
Kun James keskittyy inhimillisiin näkökulmiin, Serenella Iovinon ja Serpil Oppermaninteoreettisestatyöstäponnistavamateriaalinenekokritiikkiesittää, että kirjallisuus voi välittää myös ei-inhimillisiä merkityksiä. Materiaalisessa ekokritiikissä hahmotellaan aineen käsitteellistä ja käytännöllistä toimijuutta. Inhimillinen mielikuvituskin ymmärretään materiaalisesti muotoutuneena ilmiönä, johon vaikuttavat erilaiset ei-inhimilliset toimijuudet ja suhteet, kuten evoluutio ja elinympäristöt. Iovino ja Opperman (2012, 83) lukevatkin esiin sekä inhimillisiä merkityksiä että niitä ei-inhimillisiä muotoja ja voimia, jotka "ker-tovat tarinoitaan" ihmisten kirjoittamien tekstien "läpi".17 Lähilukemisen taitoa sovelletaan näin entistä laajempaan kenttään: inhimillisten ja ei-inhimillisten merkitysten yhteismuotoutumiseen. Kerronnallisen lääketieteen tapaan kyse on etenkin merkityksellisten suhteiden tunnistamisesta ja kuuntelevan asen-teen harjoittamisesta.
Kirjallisiin kokemuksiin voi kuulua ympäristöllisiä ja inhimillisen ylittäviä ruumiillisia kokemuksia, joita lähilukemisen metodi voi auttaa tarkentamaan ja jäsentelemään. Kun tarkastellaan itsereflektiivisesti lukemiskokemuksen muotoutumista tekstin "kognitiivisessa ympäristössä", voidaan myös hie-man helpommin kiinnittää huomiota muiden kokemusten muotoutumiseen muissaympäristöissä. Lukemisen limittyminen ympäristöön ja ei-inhimillisiin toimijuuksiin tarjoutuu siis malliksi kokemuksen limittyneisyydelle yleensä. Kuten posthumanistista lukemista teoretisoineet tutkijat ovat korostaneet, tällainen limittyneisyys tuo kokemuksen ja analyysin piiriin sekä inhimillisen ymmärryksen rajoja että niitä ei-inhimillisiä voimia, jotka ovat läsnä myös luke-misessa ja kirjoittamisessa. Karoliina Lummaa (2019, So) onkin luonnehtinut posthumanistista lukemista "ei-inhimillisten voimien esiinmanaamiseksi" (ks. myös Herbrechter 2013; Kortekallio 2020).
Posthumanistisessa kontekstissa lukemisen kokemus näyttäytyy luonteel-taan avoimena ja kehittyvänä, vähittäisiä muodonmuutoksia mahdollistavana. Tässä posthumanistinen näkemys yhdistyy feministiseen teoriaan, Jossa sub-jektiuden ymmärretään muotoutuvan ruumiillisen, yhteiskunnallisten raken-teiden ja normien rajoittaman toiminnan ja toistojen kautta (ks. esim. Butler 1990). Kriittinen lukija joutuu kohtaamaan ongelmallisia ja kivuliaitakin kult-tuurisia ja teknologisia rakenteita, esimerkiksi kyseenalaistamaan ihmiskerto-jan valta-aseman. Tällainen kokemuksellinen ja kriittinen lukeminen on per-formatiivista toimintaa, Jossa ei ole kysymys uusien ajattelun tai subjektiuden muotojen välittömästä haltuunotosta vaan siitä, "kuinka toimia siinä ansassa,
AVAIN VOL 17 NRO 3 (2020)
63
johon on väistämättä joutunut" (Butler & Kotz 1995, 264; ks. myös Armstrong 2011; Kortekallio 2020,31-35,41-59).
Digitaalinen luheminen: lähi, hyper, hone ja etä
Lukemisen limittyminen ympäristöön ja ei-inhimillisiin toimijuuksiin tulee esiin myös vuorovaikutuksessa digitaalisten aineistojen kanssa. Digitaalinen kulttuuri, kuten sosiaalinen media, nähdään usein uhkana lukutaidolle ja eri-tyisesti kyvylle lähilukea kirjallisia ja visuaalisia tekstejä (ks. esim. Wolf 2019), mutta sitä voidaan myös ymmärtää ruumiillisia ja ympäristöllisiä lukemiskä-sityksiä soveltaen. Digitaaliset teknologiat voivat kutsua lähilukemaan tai syn-nyttää lukemisen tapoja, jotka elävät lähilukemisen rinnalla.
Esimerkiksi N. Katherine Hayles (2010) on pohtinut lähilukemisen suhdetta digiaikana kehittyviin lukemisen tapoihin: hyperlukemiseen, jota määrittää nopea liikkuminen erilaisten aineistojen välillä (esimerkiksi verkossa tai eri sovellusten välillä) ja konelukemiseen, Jossa tietokone lukee ihmisen puolesta laajoja aineistoja ja luo yhteyksiä niiden välille. Franco Morettin (2000; 2013) etälukemisen (distant reading) menetelmä hyödyntää nun ikään konelukemista: sen avulla voidaan saadatietoa esimerkiksi eri kirjallisuudenlajien leviämisestä, kertojarakenteista, juonikaavoista tai teosten pituuksista eri aikoina. Hän kiinnittää huomiota siihen, miten lähilukeminen kohdistuu usein kapeaan länsimaiseen kirjallisuuden kaanoniin, jonka perusteella päädytään tekemään turhan laajoja päätelmiäkirjallisuudesta. Etälukeminen tuo näkyväksi suuressa aineistossa ilmeneviä rakenteita ja korjaa siten lähilukemisen rajoitteita.
Olennaista on, etteivät lähi-, hyper-, kone- tai etälukeminen ole välttämättä toisiaan poissulkevia tai toisensa kumoavia lukijan ja tekstin vuorovaikutuksen muotoja. Painettujen tekstien ja digitaalisten aineistojen lukeminen vaativat erilaisia luku- ja tekstitaitoja ja toisaalta ne myös mahdollistavat erilaisia toi-mia: vaikkapa äänikirjojen kuunteleminen mahdollistaa fyysisen liikkumisen erilaisissa ympäristöissä, ja sosiaalisen median tarjoamat vuorovaikutuksen muodot voivat tukea kirjallisuuden klassikoiden lähilukemista, kuten Hayles (2010, 76) ehdottaa. Digitaalisten aineistojen kohtaaminen voi auttaa huomi-oimaan paremmin myös sitä, miten painettujenkin aineistojen lukemiseen osallistuu ei-inhimillisiä toimijuuksia (ks. myös Piippo & Roine 2020).
Lopuksi: Lähilukeminen ja muutos
Edellä esiteltyjä ajattelijoita yhdistää näkemys siitä, että lähilukeminen on luovaa kriittistä toimintaa. Lähilukemisessa yhdistyvät subjektiivisuus ja objektiivisuus, affektiivisuus ja reflektiivisyys, kriittisyys ja herkkyys, etäisyy-den ottaminen ja virittyminen kohti tekstiä ja omaa lukukokemusta. Lisäksi
64
ARTIKKELIT
lahilukeminen on vaajaamatta intersubjektiivista ja ymparistollista (ekologista ja limittyvaa): tekstin kautta syntyy yhteys toisiin lukijoihin ja kirjailijaan, ja vuorovaikutuksessaan tekstin kanssa lukija on osa moninaisia ei-inhimillisia verkostoja. Tasta syysta lahilukeminen voi luoda kollektiivisia muutoksia.
Taitavan lukemisen oppiminen onkin lukemisen ruumiillisuutta, poliit-tisuutta, ymparistollisyytta ja intersubjektiivisuutta korostavilla ajattelijoilla perustava henkilokohtaisen ja yhteiskunnallisen muutoksen keino. Viime vuosina seka kirjallisuusteoreetikot etta monet empiirista tutkimusta tekevat ovat painottaneet kirjallisuuden vaikutuksia lukijoihin, erityisesti lukijoiden kasityksiin toisista ihmisista ja olioista, itsesta ja maailmasta. Tutkijoiden hypoteeseissa kirjallisuuden lukeminen mahdollistaa ensinnakin ymmarryk-sen toisten kokemuksista ja eri nakokulmien eroista. Tata on kuvattu esimer-kiksi sosiaalisen tiedon, nakokulman vaihtamisen ja kerronnallisen empatian kasitteilla (Felski 2008; Meretoja 2018; Keen 2007) ja testattu myos empiirisissa tutkimuksissa (esim. Kuzmicova et al. 2017). Toiseksi, lahilukemisen tarjoamaa itsereflektiota ja ymmarrysta omista kokemuksista ja reaktioista on puolestaan tarkasteltu esimerkiksi kokemusten tunnistamisen ja itseymmarryksen kasit-teiden avulla (Felski 2008; Meretoja 2018), ja empiirisesti on tutkittu esimerkiksi muutoksia lukijoiden persoonallisuudessa ja kasityksissa itsesta (esim. Sikoraym. 2011).
Erityisesti lahilukemista pohtineet tutkijat nostavat esiin myos kolmannen lukemisen mahdollisen vaikutuksen. Kuten olemme kuvanneet, lahilukeminen voi mahdollistaa subjektiivisten ja objektiivisten tietamisen tapojen yhdistami-sen ja auttaa ymmartamaan tilanteiden ja tapahtumien monimerkityksisyytta. Tietamisen ja siihen monesti liitettavan varmuuden vaateen sijaan tarkeaa on asioiden ja ilmioiden avoin kohtaaminen: epavarmuuden ja tietamattomyyden hyvaksyminen (Sedgwick 1997; Charon 2006; Jurecic 2012, 62-63,128) seka eri-laisten mahdollisuuksien tunnistaminen ja kyky kuvitella niita - "mahdollisen taju" (Meretoja 2018; ks. myos Rosenblatt 1995,184).
Lahilukemisen merkitysta korostavat ajattelijat kuitenkin muistuttavat, ettei kirjallisuuden tai lukemisen itsessiian ajatella olevan henkilokohtaisen tai yhteiskunnallisen muutoksen lahde. Tarvitaan taitavaa lukemista ja sen oppi-mista. Edella kasitellyt ajattelijat toisin sanoen korostavat, etta kirjallisuuden mahdolliset vaikutukset ovat aina sidoksissa lukemisen konteksteihin ja luku-tapoihin. Rosenblatt (1995,187-89) painottaa, ettei kaunokirjallisuuden vaikutuksia voida ymmartaa minkaan yksinkertaistetun teorian perusteella vaan kysymys on monimutkaisesta kudoksesta, jossa kirjalliset kokemukset ja muut vaikutukset kertyvat yhteen.18
Esittelemamme lahilukemisen sovellukset osoittavat, miten moninaisesti ja laajasti lukemisen avulla voidaan pohtia henkilokohtaisia, yhteiskunnallisia ja globaaleja ilmioita: se tarjoaa avaimia niin aarimmaisen yksityisen (kipu ja sai-raus) kuin ihmista laajemman kokemuksen (ekologinen limittyneisyys) kasit-telyyn. Lukemisen mahdolliset vaikutukset syntyvat aina suhteessa muuhun
AVAIN VOL 17 NRO 3 (2020)
65
maailmaan, tietyssakontekstissa jatilanteessa. Kirjallisuuden lukeminen onkin ainutlaatuinen tila, jossa on mahdollista kokea yhta aikaa jotakin syvan henki-lokohtaista ja jotakin itsen ylittavaa. Lukija elaa erilaisten ruumiillisten koke-musten ja tunteiden lavitse: syntyy uudenlaista ajattelua ja uusia merkityksia.
Viitteet
1 Felski (2008,52) mukaileefilosofi Richard Rortyn kuuluisaa lausahdusta. Lahilukemisen maarittelystaja nykytilan-teesta, ks. esim. DuBois & Lentricchia (2003); Gallop (2007); Culler (2010); Cuillory (2010); Federico (2015).
2 Uuskriitikot saivat vaikutteita erityisesti T. S. Eliotilta, joka pohtii esimerkiksi esseessaan'The Perfect Critic" (1921), missa maarin kirjallisuuskritiikki on"tunnetta"tai "ajattelua",]a painottaa kriittisen lukijan kykya sulkeistaa omat tunnereaktionsa.
3 Ehka aarimmainen esimerkki etai-syyden ottamisesta on Morettin (2013) "etalukeminen" {distantreading): Moretti painottaa laajojen kirjallisuushistoriallisten aineistojen ja verkostojen tutkimusta digitaalisin ja koneellisin menetelmin. Mutta kuten Jonathan Culler (2010,30) huo-mauttaa, lahilukemisen vastakohta ei ole niinkaan etalukeminen vaan"huolimaton" tai'Valinpitamaton" lukeminen.
4 Keskitymme artikkelissa erityisesti angloamerikkalaisiin lahilukemisen teorioi-hin ja uusiin kansainvalisiin lahilukemisen sovelluksiin. Kasittelyn ulkopuolellejaa nain venalainen formalismi, joka on vaikuttanut erityisesti strukturalistisiin ja jalkistruk-turalistisiin lukemisen kaytantoihin ja dekonstruktioon, seka lahilukemisen asema ja vaiheet suomalaisen kirjallisuuden-tutkimuksen ja-opetuksen historiassa. Suomessa uuskriittisella lahilukemisella on vahvat perinteet myos aidinkielen opetuk-sessa, jatoivommekin ettaartikkelimme
auttaa laajentamaan opettajien kasityksia lukemisen mahdollisuuksista. Suomessa lahilukemista ovat esitelleet esimerkiksi Koskelaja Rojola (1997).
5 Richards (1930,203) kayttaatermia ensimmaista kertaa kirjoittaessaan esimerkiksi, etta"arvostettava runous" kutsuu "lahilukemaan". Termin historiasta, ks. Cuillory (2010,12-13) ja Federico (2015,27). Myohemmin uuskriitikot tunnetusti kritisoi-vat Richardsia affektioharhasta (Wimsatt & Beardsleyi949) ja kehittivat lahilukemisen menetelmaa omaan suuntaansa.
6 Myos lukemisen fenomenologiassaja reseptiotutkimuksessa on nojattu myohemmin Woolfin ajatuksiin (esim. Iseri972).
7 "[E]ach reader is unique"; "The reader brings to the work personality traits, memories of past events, present needs and preoccupations, a particular mood of the moment, and a particular physical condition". Kaikki Rosenblattinteoksen suomennokset kirjoittajien.
8 "If there is indeed to be a poem and not simply a literal statement, the reader must have the experience, must'live through' what is being created during reading".
9 "[Experiences to be reflected on".
10 "The teacher's task is to foster fruitful interactions [-] between individual readers and individual literary texts".
11 "Knowledge of literary forms is empty without accompanying humanity".
12 "The peculiar power of the literary work of art resides in its influence on an
ARTIKKELIT
emotional level, analogous to the kind of influence exerted by people and situations in life. Yet precisely because the literary experience is imaginary, it can be reflected on more judiciously".
13 "Democracy requires a body of citizens capable of makingtheirown personal and social choices. The corollary of this is that they should be emotionally and intellectually aware of the possible alternatives from which to choose".
14 Uuskritiikkia vastaan kehittyikin 1970-luvulta lahtien lukemisen poliitti-suuttajayhteiskunnallisia konteksteja korostavia suuntauksia, etenkin uushistoris-tistatutkimustajoiden on monesti ajateltu luopuneen lahilukemisesta menetelmana sen ongelmallisten lahtooletusten vuoksi: erityisen ongelmallisena pidettiin ajatusta kirjallisuuden lukemisestaymparoivasta todellisuudesta irrallisena (ks. esim. Gallop 2007; Armstrong 2011). Toisaalta myos monet kirjallisuuden yhteiskunnallisuutta painottavattutkijat (esim. Stephen Green-blatt ja Catherine Gallagher) ovat kirjoit-taneet vaikuttaviaanalyyseja metodinaan nimenomaan lahilukeminen. DuBois & Lentricchia (2003, ix) huomauttavatkin lahi-
lukemisen historiaa hahmotellessaan, että tekstien rakenteisiin ja muotoon pureutuvat "formalistisina" pidetyt teoreetikot ovat aina olleet kiinnostuneita myös tekstien ulkopuolisesta maailmasta.jaettä tekstien historiallisuuttaja konteksteja painottavat tutkijat puolestaan ovat taitavimmillaan silloin, kun he kiinnittävättarkkaa huomiota tekstien esteettisiin piirteisiin.
15 Tällaisen "paranoidin"tai "symptomaat-tisen" luennan ongelmista, ks. myös Best & Marcus (2009); Jurecic (2012).
16 Charon nojaa mm. Woolfin, Rosenblat-tinja nun ikääni930-luvulla kirjoittaneen William Empsonin (1953) ajatuksiin lukemisestaja kaunokirjallisten tekstien monimerkityksisyyttä.
17 lovinonjaOppermanin käytössä
" ke rto m i n e n" j a "ta ri n at" ovat h uo m attavast i avoimempia käsitteitä kuin narratologisissa teorioissa-ei esimerkiksi oleteta, että materiaalisista prosesseistaon löydettävissä intentionaalisia kertojia. Kritiikistä, ks. Rai pol a (2019).
18 Kirjallisuuden opetuksen ja sen vaiku-tusten empiirisestä tutkimuksesta, ks. esim. Fialho, Zyngier & Bourke (2016).
Kirjallisuus
Armstrong, Paul B. 2011. In Defense of Reading. New Literary History 42(1), 87-113. DOI: 10.2307/23012557.
Best, Stephen & Sharon Marcus 2009. Surface Reading: An Introduction. Representations 108(1), 1-21. D0l:l0.l525/rep.2009.l08.l.l.
Booth, Wayne C. 1995- Foreword. Teoksessa Louise Rosenblatt, Literature as Exploration. 5th ed. New York: MLA, vii-xiv.
Butler, Judith 1990. Gender Trouble: Feminism and the Subversion of Identity. London & New York: Routledge.
Butlerjudith & Liz Kotzi995- Haluttu ruumis (The Body You Want, 1992). Suom. Leena-Maija Rossi. Teoksessa Kuvaja vastakuvat: Sukupuolen esittämisenja katseen politiikkaa. Toim. Leena-Maija Rossi. Helsinki: Gaudeamus, 262-81.
Caracciolo, Marco 2014. The Experientiality of Narrative: An EnactivistApproach. Berlin: De Gruyter. DOI: 10.1515/9783110365658.
AVAIN VOL 17 NRO 3 (2020)
Charon, Rita 2006. Narrative Medicine-. Honoring the Stories of Illness. Oxford & New York: Oxford University Press.
Charon, Rita 2016. Close Reading: The Signature Method of Narrative Medicine. Teoksessa The Principles and Practice of Narrative Medicine. Eds Rita Charon & al. New York & Oxford: Oxford University Press, 157-79- DOI:l0.l093/med/978oi9936oi92.003.0008.
Culler, Jonathan 2010. The Closeness of Close Reading. ADE Bulletin 149,20-25. DOI: 10.1632/ ade.149.20.
DuBois, Andrew & Frank Lentricchia 2003. Preface. Teoksessa Close Reading: The Reader. Eds Frank Lentricchia & Andrew DuBois. Durham, NC: Duke University Press, ix.
Eagleton, Terry 2011 (1983). Literary Theory: An Introduction. 2nd ed, 2.p. Minneapolis, MN: Wiley-Blackwell.
Eliot, T. S. 1950. The Perfect Critic (1921). Teoksessa Eliot, The Sacred Wood: Essays on Poetry and Criticism. 7th ed. London: Methuen,i-n.
Empson, William 1953 (1930). Seven Types of Ambiguity. London: New Directions.
Federico, Annette 2015. Engagements with Close Reading. London & New York: Routledge.
Felski, Rita 2008. Uses of Literature. New York: Wiley-Blackwell. DOhio.1002/9781444302790.
Fial ho, Olivia, SoniaZyngier & Michael Bourke 2016. Empirical Approaches to the Study of
Literature in Learning Environments: An Overview. Teoksessa Scientific Approaches to Literature in Learning Environments. Eds Olivia Fial ho & SoniaZyngier. Amsterdam: John Benjamins, 1-16. DOI: 1075/lal. 24.01 fia.
Gal lop, jane 2007. The Historicization of Literary Studies and the Fate of Close Reading. Profession, 181-86. DOI: 10.2307/25595865.
Cuillory.john 2010. Close Reading: Prologue and Epilogue. ADE Bulletin 149,8-14. DOI: 10.1632/ ade.149.8.
Hayles, N. Katherine 2010. How We Read: Close, Hyper, Machine. ADE Bulletin 150,62-79. DOI: I0.l632/ade.l50.62.
Herbrechter, Stefan 2013. Posthumanism: ACriticalAnalysis. London: Bloomsbury.
lovino, Serenella Sc Serpil Oppermann 2012. Material Ecocriticism: Materiality, Agency, and Models of Narrativity. Ecozon(a)3(1), 75-91. DOI: 10.37536/ECOZONA.2012.3.1.452.
Iser, Wolfgangi972. The Reading Process: A Phenomenological Approach. New Literary History 3(2), 279-99. DOI: 10.2307/468316.
James, Erin 2015. TheStoryworldAccord: Econarratology and Postcolonial Narratives. Lincoln: University of Nebraska Press. DOI:io.2307/j.cttid9898m.
jurecic, Ann 2012. Illnessas Narrative. Pittsburgh, PA: University of Pittsburgh Press.
Keen, Susan 2007. Empathy and the Novel. Oxford: Oxford University Press.
Kortekal lio, Kaisa 2020. Reading Mutant Narratives: The Bodily Experientiality of Contemporary Ecological Science Fiction. Váitoskirja. Helsingin yliopisto. http://hdl.handle.net/10138/309144.
Koskela, Lasse & Lea Rojolai997- Lukijan ABC-kirjaJohdatus kirjallisuuden nykyteorioihinja kirjallisuu-dentutkimuksenswwntawfcs//>7.Tietolipasi50. Helsinki: SKS.
Kuzmičová, Anežka 2016. Does It Matter Where You Read? Situating Narrative in Physical Environment. Communication Theory 26(3), 290-308. DOI: 10.nn/comt.12084.
Kuzmičová, Anežka, Anne Mangen, Hildegunn St0le & Anne Charlotte Begnum 2017. Literature and Readers' Empathy: A Qualitative Text Manipulation Study. Language and Literature: International Journal ofStylistics 26(2), 137-52. DOI: 10.1177/0963947017704729.
Lanser, Susan 1986. Toward a Feminist Narratology. Style 20(3), 341-63. DOI: 10.2307/42945612.
Lehtimaki, Markku20i3. Natural Environments in Narrative Contexts: Cross-pollinating Ecocriticism and Narrative Theory. Story worlds: A]ournal of Narrative Studies 5,119-41. DOhio.5250/ storyworlds.5.2013.0119-
Levine, Caroline 2015. forms: Whole, Rhythm, Hierarchy, Network. Princeton, Nj: Princeton University Press.
ARTIKKELIT
Levinson, Marjorie 2007. What Is New Formalism? PMLA 122(2), 558-69. DOI: 10.2307/25501722.
Lummaa, Karoliina20i9- Posthumanist Reading: Witnessing Ghosts, Summoning Non human Powers. Teoksessa Reconfiguring Human, Nonhuman and Posthuman in Literature and Culture. Eds Sanna Karkulehto, Aino-Kaisa Koistinen & Essi Varis. London: Routledge, 41-56.
Meretoja, Hanna 2018. The Ethics of Storytelling: Narrative Hermeneutics, History, and the Possible. Oxford: Oxford University Press. DOI:l0.l093/oso/978oi90649364-OOl.OOOl.
Moretti, Franco 2000. Conjectures on World Literature. New Left Review] (4), 54-68. https://newlef-treview.org/issues/lli/articles/franco-moretti-coniectures-on-world-literature.pdf.
-2013. Distant Reading. London: Verso.
Noe, Alva 2019. Omituisia tyokaluja: Taideja ihmisluonto {Strange Tools: Artand Human Nature, 2014). Suom. Tapani Kilpelainen. Tampere: niin & nain.
Olson, Greta & Sarah Copland 2016. Towards a Politics of Form. European Journal of English Studies
20(3), 207-21. DOI: 10.1080/13825577.2016.1230374. Ovaska, Anna 2020. Fictions of Madness: Shattering Minds and Worlds in Modernist Finnish Literature.
Vaitoskirja. Helsingin yliopisto. http://hdl.handle.net/10138/310544.
Piippo, Laura & Hanna-Riikka Roine 2020. Kirjallisuudesta ja sen lukijoista digitaalisissaymparis-toissa. niin & nain 3,29-34-
Polvinen, Merja20i7. Cognitive Science and the Double Vision of Fiction. Teoksessa Cognitive Literary Science: Dialogues Between Literature and Cognition. Eds Michael Burke & Emily T. Troscianko. Oxford: Oxford University Press, 135-50. DOI: 10.1093/acprof: oso/9780190496869.003.0008.
Raipola.juha 2019. Unnarratable Matter: Emergence, Narrative, and Material Ecocriticism.
Teoksessa Reconfiguring Human, Nonhuman and Posthuman in Literature and Culture. Eds Sanna Karkulehto, Aino-Kaisa Koistinen & Essi Varis. London: Routledge, 263-80.
Richards, I. A.1930 (1929). Practical Criticism. 2nd edition. Edinburgh: Edinburgh Press.
Rosenblatt, Louisei995 (1938). Literature as Exploration. 5th edition. New York: MLA.
Sedgwick, Eve Kosofskyi997- Paranoid Reading and Reparative Reading or, You're so Paranoid, You Probably Think This Introduction Is about You. Teoksessa Novel Gazing: Queer Readings in Fiction. Ed. Eve Kosofsky Sedgwick. Durham, NC: Duke University Press, 1-37. DOI: 10.1215/9780822382478-001.
Sikora, Shelley, Don Kuiken & David S. Miall 2011. Expressive Reading: A Phenomenological Study of Readers' Experience of Coleridge's The Rime of the Ancient Mariner'. Psychology of Aesthetics, Creativity, and the Arts s{3), 258-68. DOI: io.i037/aoo2i999-
Warhol, Robyn 2003. Having a Good Cry: Effeminate Feelingsand Pop-culture Forms. Columbus: Ohio State University Press.
Weik von Mossner, Alexa 2017'. Affective Ecologies: Empathy, Emotion, and Environmental Narrative. Columbus: Ohio State University Press.
Wimsatt, William K. & Monroe Beardsleyi97i- Intentioharha (The Intentional Fallacy, 1946).Suom. Marjatta Hilppo. Teoksessa Nykyestetiikan ongelmia. Toim. Irma Rantavaara. Helsinki: Otava, 53-67.
-.1949-The Affective Fallacy. TheSewanee Rew'ew57(i), 31-55- http://www.jstor.org/
stable/27537883.
Wolf, Maryanne 2019. Silmailysta on tullut normaali tapa lukea-jase mullistaayhteiskuntamme (Skim Reading Is the New Normal: The Effect on Society Is Profound, 2018). Suom. Tommi Kakko. niin Ernaini, 35-38. https://netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn191-07.pdf.
Woolf, Virginiai988. Reading (n. 1919).TeoksessaT/ieEssaysofVirginia Woolf Vol.3:19T9-T924- Ed. Andrew McNeillie. London: Hogarth Press,141-61.
-. 2013. Miten kirjaatulee lukea? (How Should One Read a Book, 1925). Teoksessa Woolf, Kiitdjdn
kuolemaja muitaesseitd. Suom.jaana Kapari-jatta. Helsinki: Teos, 235-47-
AVAIN VOL 17 NRO 3 (2020)