Rietas rakkaasi
JUMALA
Timo K. Makan esikoisromaanissa runous yhtyy
proosaan, seksuaalisuus yhtyy uskontoon
ja kristillisyys yhtyy epäjumalün.
Olli Sinivaara
Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu on niitä kírjoja, jois-sa sisältö ja muoto, tärkeimmät teemat ja kerrontatekni-set ratkaisut o vat ki e tou tu nee t toisiinsa ni in tiukasti, että niiden analyyttinen erottaminen tuntuisi johtavan tulkinnalhseen väkivaltaan. Kaavamaisesti esitettynä teos rakenruu melko realis-tistisesti kerrotusta rakkaustarinasta ja väkevästi symbolisista ru-noista, jotka jaksottavat ja rytmittävät tiivistä proosaa. Romaa-nissa on kymmencn lyyristä jaksoa, jotka toisaalta muodostavat oman kokonaisuutensa, toisaalta lüttyvät assosiatüvisesti juo-nenkäänteisiin ja tarinan vaiheisiin.
Jos haluamme ymmärtää, miksi ja mitä teemoja silmällä pitä-en kirjailija kutoo lyriikan ja proosan yhdeksi tiheäksi verkoksi, pelkkä muodollinen analyysi ei riitä. Runojen hermeettinen, in-tensilvisesti uskonnollinen ja seksuaalinen symboliikka aukeaa vain pohtimalla niissä esiintyván lyyrisen minän suhdetta proo-satekstin kertojaan. Tätä suhdetta pnolestaan ei voi ohittaa, kun jäljitetään teoksen temaattista ydintä tai sanomaa. Esseeni joh-toajatus onkin, cttä tarkastelemalla runojen ja suorasanaisen ker-ronnan suhdetta Maa on syntinen laulmsa teoksen uskonnollis-filosofinen siemenkota voidaan kovertaa esiin.
Tietenkään tämä ei tarkoita, että Mukan seksuaalimystiikka olisi jäännoksettä selitettävissä tai analysoitavissa. Sisällön ja muodon erottamattomuus Maa on syntinen laulmsa johtuukiin slitä, että kerronnan alitajunnasta välähdyksinä nousevat runot antavat Siskonrannan kyläyhteisölle sen mystisen auran. Kuten ihmiset elävät heltä yhdistävästä maasta, siten Mukan balladi eiäa teemoja ja motiiveja tiivistävistä runoista.
Maa on syntinen laulu on balladi pakanallisen, eläimellisen ja verentuoksuisen maaepäjumalan sekä kristillisen siveysmoraalin
välisestä ristiriidasta. Tämä ristiriita ilmenee sekä Martan psykologisessa kehityksessä että kyläyh-teisön arkikäytännöissä. Oikeastaan Mamaavoi-si pitää sekä yksilönä, joka kuulee maan syntisen laulun selvemmin ja eri tavalla kuin kirjan muut henkilöt, että myyttisenä arkkityyppinä, jossa henki ja Hha, kirkas taivas ja roudanruskea maa kamppailevat.
Siskonrannan kyläyhteisöä ympäröivä luonto ja ihmisten eläimelliset vietit ovat säälimättömiä sokeita voimia, jotka ajavat Ihmisiä kuolemaan vailla toivoa pelastuksesta, Kristuksen karitsaksi pääsemisestä. Kylään hrultavasti 18QQ-luvun puo-livälin tienoilla saapunut lestadiolainen usko ei ole onnistu nut kcsyttämään alkukantaista viettiener-giaa, maan syntistä lauhia. Seksuaali- ja kuole-manvieteistä - freudilaisista Eroksesta ja Thana-toksesta - kasvaa rehottava metsä, jonka läpi hur-mahenkinen kristillisyys synnintuntoineen ylittää raivata tietä pois ihmisen eläimellisyydestä.
KristiIhnen sivilisoimispyrkimys ei kuiten-kaan onnistu. Yhdessä runoista maa laulaa kylään saapuvista saarnamiehistä ulkopuolelta tunkeu-tuvana uhkana, joka yrittää pakkosyöttää pelas-tusoppia syntisillc pcnikoille: "Ja saarnaajat saa-puvat / kutsutta kyliin kuin korpit / tuomaan tuo-mion sanaa." Maan laulu osoittautuu voimak-kaammaksi kuin evankeliumi. Viimeisessä ru-nossa maa kutsuu vaeltajiaan mullan alle, mutta jättää lisäämättä, että tämä maa ei ole odotus-liuone matkalla taivaaseen, vaan Siskonrannan ihmisten alku ja loppu.
Seksuaali my stiikkaa voi pitää Maa on syntisen laulun keskeisenä käyttövoimana, koska ihmisten toiminta aina poroerottelusta ja lehmän poi'itut-tamiscsta aamukahvin juomiseen on eroottisesti la-tautunutta. Lähes kaikki ihmiset tuntevat eroot-tista vetoa johonkin toiseen, mikä sinänsä ei olisi kovin ihmeellistä, ellei Mukka kuvaisi heidän ha-lujaanniin "kieroutuneiksi": Äijähaisteleepojan-tyttärensä alusvaatteita, hurmioitunut Niesaroan Selma lähentelee nuorta Hannesta. Mukan ku-vauksesta mystistä tekee se, että eläimellisen pa-rittelun ja raatelun taustalla on maaepäjumala, lyy-risten jaksojen minä, joka tuntuu tietävän ihmisten haluista enemmän kuin he itse.
Ihmisten ja eläinten biologisesti samankaltaistcn toimintojen rinnastaminen on teoksen keskeisiä motiiveja. Raskautensa aikana Marttaa vertaa it-seään tiinenä olevaan lehmään. Samalla kun Ou-takoudan Aulis puukottaa veljensä Villen, poro-aitojen tienoilla porokoirat raatelevat yhden ky-län nartuista kuoliaaksi.
Nämä rinnastuksct voisi kuitata naturalismina toteamalla, että kaunistelematta kuvattu Ihminen muistuttaa monilta osin eläintäja että ihmisen erot-taminen luonnosta on korkeakulttuurien syvää it-
Mukka kuvaa seksuaalisuutta muinaisena epajumalana, jota ihmiset tiedostamattomasti pahovat.
sepetosta. Maa on syntinen laulu on kuitenkin pal-jon enemmän kuin naturalistinen kuvaus ihmisten seksuaalisestalaumakäyttäyrymisestä. Ihmisten ja eläinten erottamattomuus on olennainen osa Mukan pakanallista seksuaalimystiikkaa. Koska Siskonrannan ihmiset ovat peräisin syntisestä maas-ta, he eivät voi pacta cläimellisyyttään kristilliseen ihannekuvaan luomakunnan kruunusta, joka hal-litsee maata omien tarkoitustensa mukaan. Sen si-jaan maa hallitsec hcitä laululla, joka kaikuu lom-polon sumusta ja victtelee Martan.
Tässä mielessä runot rikkovat proosakerron-nan naturalismin ja tuovat mukaan sitä syvem-män, myyttis-symbolisen tason. Proosan ja ly-rükan jännite on samalla naturalismin ja mystii-kan välinen temaattinen jännite. Lajityyppien vaihtelu romaanin sisällä on tcmaattista liikettä Mukanuskonnollisessamctafysiikassa. Runon ja proosan limittyminen on kahden eri kosmologian dialektiikkaa.
Teoksen lyyristen osuuksien minä on yhtä ai-kaa anonyymi ja yhteisön kaikkia nimiä harteil-laan kantava maaepäjumala. Runojen näkökul-mat vaihtelevat: välillä puhujana tuntuu olevan Martta itse, välillä lappalaincn, joskus taas joku Siskonrannan miehistä. Tämä moniäänisyys an-
taa olettaa, että maan laulussa on kyše ylíyksi-löllisestä rayyttisestä voimasta. Runojen moni-äänisyys luo uskonnollis-metafyysisen taustan proosan tapahtumüle. Pakanallinen kosmos on tehty monista ristiriitaisista äänistä ja voimista, jotka pikemmlnkin hajottavat yhteisöä kuin hio-vat sütä yhteisen seurakunnan.
Voisikin sanoa, cttä lyyriset jaksot suhtautu-vat su o ras an als een tapahtumien kuvailuun sani all a ta valla kuin kansanperinteen syntyrunot luonnon peruselementteihin. Runot yhdistävät proosan tapahtumat ikiaikaiseen maahan ja al-kuperään. Ne muodostavat ihmisten myyttisen alitajunnan, jonka Mukka valjastaa kristlnuskon vastavoimaksi. Toisessa runossa maa laulaa sütä, kuinkakauansiuenjärvenaalloillaliikkunutlau-lu antoi itsensä maan omaksi:
kerran laukjan sydän (in täyttynyt kivusta kauniin lempean laulun on laulaja laulanut kerran kauan sitten on sumussa itkien liikkunut laulu ja vänsten tuskaa ja lkavää maa on orranut sen
Mukka kuvaa ihmisen seksuaalisuutta muinaise-na epäjumalana, jota Siskonrannan ihmiset edel-leen tiedostamattomasti palvovat. Räikein esi-merkb luonnon alkuvoiman ja hurskaan kristlnuskon vastakkainasettelusta on Poudan seurat. Syntisten penikoiden ankarana nuhteluna alkava saarna saa ihmiset paitsi hurmostilaan ja puhu-maan kielillä myös kourimaan toisiaan estotto-masti, vapaana kaikesta häveliäisyydestä. Lopul-ta saarnaajakin lopettaa kadotuksen ja pelastuk-sen mielikuvien maalailun ja pyytää Poudan Elina a peräkammariin kahdenkeskiseen rukouk-seen - yhdyntään. Saarnaajaa tulcc Kristuksen ruumiiksi ja vereksi moninkertaisessa kristinus-kon dogmien ja käsitysten rienauksessa, kun hän antaa Elinan maistaa Hhaansa ja hikeään. Seurois-ta tulee orgiat, Kristuksesta Dionysos.
lVLaa on syntisen laulun henkilöistä monet jää-vat etäisiksi. He ovat ikään kuin itseensä ja pää-hänpinttymiinsä käpcrtyinekä, ei ainostaan kes-kenään, vaan myös sivusta seuraavalle lukijalle.
Toisenlainen luenta voisi tosin löytää Mukan luo-mista henkilöistä paljonkin samastumispisteitä, onhan hänen ihmiskuvauksensa karun täsmällis-tä ja konstailematonta. Mutta kun ajatellaan runojen ja suorasanaisen kerronnan suhdetta, etäi-syyden ja tavoittamattomuuden tunne tulee eh-kä ymmärrettäväksi.
Siskonrannan ihmiset tuntuvat olevan jonkin suuremman voiman armoilla, ilman että kukaan osaisi kutsua rata voimaa nimeltä. Koko yhteisön
"Ölen maa.
Ölen maajohon tah dot."
kohtalona on tasapainoilu kahden erilaisen psy-kologisen, uskonnollisen ja kulttuurisen arvos-tustavan välillä: toisaalta henküöiden on kuun-neltava maan laulua ja toimittava sen mukaan, toisaalta saarnaajaan mukaná kylään tulevat kristlnuskon vaatimukset. Molemmat ovat jollakin ta-paa vihamielisiä Siskonrannan ihmisiä kohtaan.
Lyyristen jaksojen keskeiset motiivit - naisen tanssi, vaarojen takaa nousevat joutsenet, pois soutava laulaja - luovat vaikutelman toiseudesta ja vieraudesta. Vaikka maan syntinen laulu joh-dattelee Siskonrannan ihmisiä, se on heille kau-kaista - tai sitten äärimmäisen läheistä: tiedosta-matonta. Neljännessä runossa naisen elämää ver-rataan vaarojen takaa laskeutuvan joutsenen lau-luun. Jos tämä nainen on Martta arkkityyppises-sä roolissaan, laskeutuva joutsen lunkuttaa maan laulua, joka vain hetkittäin kuuluu kylään asti. Kuten saarnamiehet ja Martan rakastettu Oula Nahkamaa, myös maan laulu tulee Siskonrantaan ulkopuolclta, metsicn takaa.
Monien runojen minäpuhujaa voikin pitää Oula Nahkamaana, mikä ei süti tarkoita ano-nyymin maan vaikenemista. Oulan henkilöhah-mo jää yhtä arvoituksclliseksi kuin runot. Molemmat ovat omiaan luo maan vaikutelmaa Sis-konrannasta virrassa ajelehtivana lastuna, jonka olemassaolo riippuu ulkoisista voimista, kivistä ja suvannoista, vaikkei se sitä tiedostakaan. Maa laulaa naisen tanssimaan ja sulauttamaan ruu-
miinsa rannan kasveihin, mutta katselee ja kuun-tclee rakastettuaan vain etäältä. Useassa runossa toistuu kuva pois soutavasta laulujen laulajasta, jo-ka jättaä naisensa rannalle tanssimaan kuten Ou-!a jättää Martan, kun Isä-Juhani ajaa tyttärensä sul-hasen kuolemaan hyiseen veteen.
V iimeisessä runossa maan laulu on ikaan kuin vaikenemaisillaan ja luovuttamaisillaan. Vaikka runojen minä ei ole pelkästään Oula Nahkamaa, tämän kuolema on muuttanut ku lun äänensävyä. Martta on synnyttänyt Oukn lapsen ja nöyrtynyt hyväksymään maan opetukscn. "Anna ihmisen ymmärtää kiimainen tuska maan / — / minä tun-nustan - olen ihminen / Lhminen / rictas rakkaasi jumala." Ehkä Martta hyväksyy asemansa yksin-huohajaältinä, jota kylän juoruämmät halveeraa-vat kuin Liinunkorven A in o a konsanaan.
Viimeinen runo päättyy kuitenkin maan syntisen
vetovoiman kutsuun. "Olen maa. / Olen maa johon tahdot." Maa tietáa Martan tahtovan kuolla Oulan-sa viereen viedakseen loppuun kristinuskon lu-pausten pakanalĽsen kiellon. Hän haluaa vielä liit-tyä Oulan ruumiiseen, minka takia Eros ja Thana-tos tulevat erottamattomiksi: rakkaus ja kuolema -kirjallisuuden metafyysisistä voimista kestavimmat - tulevat yhdeksi maan syntisessä laulussa.
Myyttiscnäpohjavirtanatämälaulajan laulu on ollut läsnä läpi koko balíadin. Vaín sen symbolii-kan kautta Siskonrannasta on voinut tulia Mukán seksuaalímystiikan näyttäniö. Vain runojen laulun kautta proosa on voinut kuvata ihmisten kamp-pailua maan ja taivaan välillä, pakanallisen sek-suaalisuuden ja kristillisen siveysmoraalin välillä. Proosan ja runon ainutkertainen liitto ja limitty-minen ovát saaneet aikaan seksuaalisuutta, us-kontoa ja myyttia koskevan draaman, jonka ver-taista kirjallisuudestamme yhä saa etsiä. P