•  ••
'terveisia LAPISTA
Nils-Aslak Valkeapää
KiRJASTQ
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava
im
ft
SISÄLLYS
Viimeineii maa  7
Arktirien kulttuuri   10
Lappi   17 „
Saamelajňén   20
Kota  26
Suopunki  28
Lumikelkka   3 3
Hukka  36
Presidentti 42
Mettäherra  44
Lohi  49
Tomaatti   52
Matkailija  55
Nukketeatteri   58
Joiku   61
Miekka   64
Vapaa-aika   68
Koulu   70
Puoskari   75
Kristus   78
Rekisteröity yhdistys   80
Lantalainen  83
Äidinkieli  88
Isänmaa  97
N at Turnerin kapina:   102 Monimuotoinen ihminen   102 Muukalaisena mahdottomassa maailmassa   112 Kannattaako kulttuuria säüyttäa   120
JälMkirjoitus   129
Anna-Liisa   141
VIIMEINEN MAA
Länsimainen kulttuuri arvioi toiset kulttuurit vertail-len. Silloin muut kulttuurit ovat yleensä primituvisiä, alkukantaisia. Toisen kulttuurin pürissä asuvat kan-sat alkukantaisia kansoja, ja näiden kansojen hengen-tuotteet primitiivitaidetta. Niistä päivistä, jolloin länsimainen kulttuuri tajusi maapallon pannukakun muotoiseksi, on tosin tainnut vierähtää jo muutama tovi; eikähän nyt kukaan voi lapsuudelleen muuta kuin hymyillä.
Ultima thule on todella kaukainen maa. Eksoottinen lumen, jään ja saamelaisten maa, arktisen hysterian kotiseutu. Euroopan pakastekaappi. Siintävät tuntu-rit, pitkä kaamea kaamos ja kesäyön satumainen aurinko.
Ja ainakin Helsingistä sinne on kirotun pitkä matka.
Pitempi kuin Teneriffalle.
Sosiaalisesti valveutuneelle lienee hivenen tutumpi, Jos kertomus käsittelee Lappia, kaukaista kalottia, jossa ihmiset asuvat raukoilla rajoilla, pienissä turve-kammissa eläen kuin luonnon ihmeestä päivästä päi-vään. Tosin ankarien olosuhteiden painamina nuo ihmiset ovat pieniä ja kitukasvuisia, heidän silmänsä vetistävät sameina savun sokaisemina, heidän jal-kansa ovat riisitaudin vetäminä lenkosäärisiä, heillä on musta, karkean kankea tukka ja punertavan tum-ma iho, joka lian ja auringon vaikutuksesta näyttää vieläkin tummemmalta.
Osallistuja taas tuntee alueen työttömyyden pesä-paikkana, alueena, josta väestö muuttaa Ruotsiin rautaa vuolemaan, etelään kotiapulaisiksi ja hantti-
8
miehiksi. Vaikka eihän siellä, Lapissa, voisikaari elää.
Ehkä niille voisi osoittaa jotakin armahtavaa. Henkisesti valveutuneilta, jaloilta ihmisiltä.
Vanhoja vaatteita. Ehkäpä rahaakin.
Kaikenvaranvakuutus oraantunnon hiljentämiseksi,
'Miten niin hiljentämiseksi?'
'Lappiahan tässä autetaan. Koko ajan.'
'Tulisi halvemmaksi siirtää koko väestö etelään, olisi ainakm realiteetteja menestyksekkäälle tyonteol-le ja loput voisi sijoittaa vaikkapa sosiaalihuollon alaisiksi. Mehän olemme eras maailman kehittyneim-mistä valtioista. Muodostamme muiden pohjoismai-den kanssa maailman omantunnon.'
'Ajattele nyt mitä sanol! Tuolla tavailako osoitat kiitollisuuttasi/
Ja yritän tietenkin ajatella. Mitä nyt pienillä primitäi-viaivoülani kykenen.
Kas, kuinka kätevästi meidän maamme on riistetty meiltäF muutettu valtion maaksi, turistien tallatta-vaksi, yhteiseksi virkistysalueeksi, Ikäänkuin var-muudeksi vielä kaadetaan metsää; silloin paljaaksi hakatuilla alueilla ei ainakaan olisi muuta elämää. Tehdään patoja, jotta luonnon rytmi sekaantuisi ja saamelaiset joutuisivat näkemään, kuka se herra oikeastaan on. Tietenkin tuota omistusoikeutta on vielä osoitettava henkisesti, myymällä jalomielisesti meidän maatamme takaisin meille porotilojen muo-dossa. Eli siis pienimmilläkin primitiiviaivoilla olisi lopulta tajuttava, että maa on valtion ja saamelainen todellakin vain kiertäjä karuilla keroilla.
9
'Saamelaiset - sehän on kuoleva heimo.'
Tosin sitä on julistettu kuolevaksi jo hyvin kauan aikaa, ja sattuuhan sitä, ettei kuolema korjaakaan juuri sinä päivänä, jolloin maailmanlopun on julisteť tu tapahtuvan.
Mitä siis,* vaikka he ovatkin äidinkielettömiä, isän-maattomia.
Ja tietenkin varsinaista älykkyyttä osoittaa sievästi suuta suipistaen ja pikkusormi huolellisesti suorana törröttäen minulle osoitettu kysymys: »Ettekö Te to-dellakaan puhu Suomea . . .»
Valitettavasti osaan suomea. Vieläpä huomattavasti päremmin kuin kohtalaisen hyvinkin suomea puhuva lantalainen. Kykenen myös ajattelemaan suomeksi. Ja ldrjoittamaan. Ölen sitäpaitsi vaalea, melkein val-kea pää. Ölen opiskellutkin vähän.
Mutta ennenkaikkea osaan käyttää kohtalaisesti sivistyssanoja, ainakin niin, ettei tarvitse turhaan lausua vitun nimeä.
Pieni satun olemaan, mutta rakenteeltani ölen siro ja minulla on suorat sääret. Pukeudun värikkäästi ja ölen jopa seksikäs. Innostnttuani osaan myös keskuš-tella pehmeällä, laulavalla suomen kielelläni, joten ei liene lainkaan ihme,jos sivistyneet ja älykkäät naiset haluavatkin tutustua sukupuolisiin ominaisuuksiini. 'Herranen aika, minkähänlainen sillä on . . .'
Valitettavasti vain satun kuulumaan alkukantaiseen kansaan, minun laulamisenikin on jonkinlaista joi-kaamista. Ja minä asun niin Jumalan selän takaná; eihän siellä ole mitään, ei teatteria, ei oopperaa, ei edes sisävessaa.
10
ARKTINEN KULTTUURI
Ei maailma suinkaan lopu kartan ylälaitaan. Tieten-kin tiedän, ettei kukaan sitä enää niin ajattele . . .
Ja ajattelee kuitenkin, Useimpien ihmisten mielissä asia on juuri nun: kartan ylälaidan - pohjoisen -takaná ei ole juuri mitään, tai jos on, niin jotakin aivan eri karttalehdeltä, aivan erilaista kulttuuria, eristettyjä alueita.                                   ,j
Arktinen alue on kuitenkin yhtenäinen. Onhan kysy-mys hyvin pienestä alueesta - jos karttalehti on piirretty siten, että pohjoisnapa jää keskeUe lehteä.
11
Tämä on alue, jonka kulttuuri on huomiota herätta-vän samankaltainen.
Mutta tämä alue ei ole yhtenäinen ainoastaan inhi-millisen elämän ilmenemismuodoissa, sillä on melkoi-sen yhtenäinen eläimistö ja kasvistokin. Väinö J. Oinonen kiijassaan »Lapin yliperällä» kertoo mm. että Lapissa kasvaa kiirunan kello, jota tavataan Itä-Sipe-riasta, Pohjois-Amerikasta ja Grönlannista. Samat kasvupaikat ovat Lapin alppiruusuila, pohjan tähti-möllä, lapinlauhalla ja monella muulla kasvilla. Oino-sen mukaan kasvien esiintymiselle Euroopan luoteis-kolkassa ja vielä lisäksi arktisilla alueilla ei ole muuta luontevaa selitystä kuin ettei manneijää peit-tänytkään koko Pohjois-Eurooppaa, vaan jätti osan Jäämeren ja Atlantin rannikkoa sulaksi. Tunturisopu-lia ei tavata muualla maailmassa, sen lähm sukulai-nen, obinsopuli, asuu Vienanmeren tuolla puolella. Tunturisopulm on täytynyt kehittyä tääilä omaksi lajikseen ennen jääkautta. Kasvitja eläimet kehittyi-vät tääilä jääkauden vaivoista ja vastuksista huoli-matta, miksi ei siis ihminen. Näin kyselee Oinonen.
Arktisen alueen esinelöydöt sijoittuvat kutakuinkin samoille alueille kuin Oinosen mainitsemat esimerkit kasveista. Nun, eikä ihmisten kohdalla tarvitse tur-vautua yksinomaan historiaan; arktisen alueen kulttuuri on edelleenkin hyvin samankaltaista.
Kysymys saamelaisten alkuperästä on tietenkin-he-rättänyt mielenkiintoa myös tieteellisessä mielessä. Siitähän on osoituksena meidän aikanamme tapahtu-va kolttatutkimus. Tietääkseni saamelaisten alkuperästä on kyllä esitetty tieteelhsiä arvioita, mutta ei mitään sitovaa. Eikä ehkä tulla koskaan esittämään-kään. Ihmisten sopeutuminen erilaisün oloihin ja siirtymi-
12
nen paikasta toiseen ovat usein huijempia kuin mo-nien mielikuvitukset. Norjalainen Thor Heyerdahl on käsittääkseni ainakin teoriassa osoittanut, etteivät edes laajat valtameret ole ehdottomia esteitä, ovat-han siitä todistuksena myös vükinkien urotyöt. Arkti-nen alue on kuitenkin asia erikseen, niinhän sitá niin helposti ajattelee.
Ja onhan kansatiede osoittanut, että samanlaiset ulkoiset olosuhteet synnyttävät myös samankaltaisia kulttuureja.
Tosin arktinen alue on pieni, Eikä ihmisten saman-laisuus voi olla herättämättä vertailuja.
Norjalainen piispa E. Berggrav kertoo Baeivasgied-dessä: ». . . meidän kaukaisimmassa tunturikappelis-samrae näen edessäni joukon ruskeaksi paahtuneita, partaisia kotkankasvoja — he todella muistuttavat intiaaneja — poropaimenia, jotka ovat kütäneet pul-kissaan sinne tuntureiltaan.»
Arktisen alueen kansoilla, siis eskimoilla, intiaaneilla, saamelaisilla ja eräillä Pohjois-Siperian heimoilla, on monia tapoja, joiden samanlaisuus on silmiinpistävä.
Kota: suunnilleen samanlainen intiaaneilla ja saamelaisilla,
Suopunki, jokaisen cowboyn ja gauchon lasso, on todellisuudessa tuotu Amerikkaan Euroopasta. Nau-han punonta, joka tapahtuu pirralla, on levinnyt hämmastyttävän samankaltaisena Skandinaviassa ja Amerikán luoteisrannikon pueblo-intiaaneilla sekä ta-vataan lisäksi ainu-kansalla, Se seikka, että vanhalla mantereella poronhoito on kehittynyt metsästyksestä (pelko riistan loppumisesta) taas johtaa ajatukseen, että kun intiaanit ovat pysähtyneet metsästysasteelle (ei ole tarvinnut ruveta paimentolaisiksi, koska riistaa on riittänyt), vanhan mantereen kansat ovat kehitty-
■•
13
neet paimentolaisiksi. Monilla alueiUa Australiaa, Af-rikkaa ja Lappia sekä Uudella Mantereella pyydyste-tään riistaa oksista punomalla tehdyillä tai kivika-soista pystytetyilla aidoilla, jotka kapenevat hitaasti ikäänkuin pussiksi. Näin on pyydetty mm. peuraa vuomenüyi- Erästä ikivanhaa asustetta kutsutaan etelä-amerikkalaisella nimellä poncho. Se tunnetaan nykyisinkin syrjäseuduiUa asuvilla saamelaisilla, jotka valmistavat sen karhun nahasta, inarilaiset kutsu-vat sitä puolestaan sieppuriksi. Nahan suuruushan on rajoitettu, ja jos halutaan peittää ruumis kunnolla, joudutaan helposti siihen, että se tehdään kahdesta kappateesta, etu- ja takakaistoista. Tämänkaltainen puku esüntyy osittain ostjakeilla, samojedeilla ja saamelaisilla ja monilla Pohjois-Amerikan intiaanihei-moilla. Eskimot ovat siihen lisänneet vielä hupun, samoin ovat tehneet saamelaiset luhkansa hupullisik-si. Intiaanien käyttämä häpyverho on itseasiassa myös saamelaisilla. Onhan säpäkkeiden nahkainen yläosa (stikaht) kehittynyt juuri tällaisesta häpyver-hosta. Vastaavina jalkineina pidetään yleensä mokka-siineja, jotka eivät, nimkuin yleisesti luullaan, ole vain intiaaneille ominaisia; ne ovat levinneet suureen osaan Siperiaa, mistä saarekkeita ulottuu Lappiin ja yleensä koko Eurooppaan. Kysymyksessä on saamelaisilla silloin nutukas, kallokas tai vuotakenkä. (K. Birket-Smith).
Arktisen alueen esinekulttuuri on samaa. Hyvän vertailukohdan tarjoaa esim. harppuunankärki, joka kaikkialla on melkein samanlainen. Kampakeraami-sen kulttuurin esinelöydöt kertovat mm. täysin sa-manlaisesta ornamentiikasta. (Acta Arctica II)
Pohjois-Amerikassa, Siperiassa ja Lapissa asetetaan lapsi erääníaiseen kehtoon, jota äidin on helppo kul-jettaa selässään tai joka voidaan helposti kiiimittää
14
poronselkään tai ripustaa kotaan. Kysymyksessä on tietenkin komsio.
Tieteellisissäkin tutkimuksissa on usein unohdettu esim. komsion kyky muovata ruumista, mm. päätä. Kallon muodolla on pyritty selvittelemään kuulumista johonkin rotuun. Kirjallisuudessa vain todetaan ruu-miinmuotojen poikkeavan yleis-eurooppalaisista ro-duista. Saamelaisten kokokin lienee laskettava luon-non olosuhteiden tiliin. Ankarat elämänvaatimukset ja huono ravinto eivätvoiollajättämättä jälkiaän. Jos ajatellaan intiaaneja, voidaan todella panna merkille kasvojen samanlaisuus. Mongolidisen rodun tunto-merkkejä ovat mm. musta karkea tukka ja ulkonevat poskipäät. Eräiden vümeaikoina julkistettujen tieto-jen mukaan tiedemiehet ovat tutkineet veren koostu-musta ja päätelleet, etteivät saamelaiset kuulu mon-golidiseen rotuun. (Ja että koltat, joiden keskuudessa tutkimusta suoritetaan — ovat keskimäärin älyk-käämpiä kuin naapurikansat. . .)
Ihmisillä on luontainenkin viehtymys vieraaseen, nun myös poikkeavaan rotuun. Jo 1500-luvulla esiin-tyy mainintoja käräjäkirjoissa pirkkalaisten jalkavai-moista Lapissa. Mm. Tornion käräjillä v. 1563 vuono-lainen Niilo Hannunpoika lunasti itsensä vapaaksi 146 mk:lla. Hän oli pitänyt yhteyttä erääseen lappa-laisnaiseen joka aikaisemmin oli ollut hänen serkkun-sajalkavaimona.
Tämän tapaisia merkintöjä tapaa usein, jopa nun, että tiedetään pirkkalaisilla olleen lappalaisjalkavai-moja, jotka pitivät huolta miestensä omaisuudesta, eivätkä lappalaiset pystyneet siten sífílaamaan mi-tään. Tämä verenkierto ei tietenkään ole voinut olla vaikuttamatta myös rotuominaisuuksiin.
'Mutta saamen kielihän kuuluu suomalais-ugrilaisiin kieliin .. .'
15
Kielen tehtävä lienee olla vain käytännöllinen työ-kalu. Niinpä on ajateltavissa, että saamelaiset me-nettivät huomattavan osan sanastostaan joutuessaan siirtymään vähitellen aina Jaämeren rantamille. Kun siis eteen tulee uusia asioita, on tultava myös uusia sanoja.
Pitkän periodin aikana rodulliset ominaisuudet ovat vähenneetF mutta perusluonne on säilynyt. Rauhalli-suus, tunteiden peittäminen, individualistinen ajatte-lutapa; eivät ne ole yksmomaan saamelaisten luon-teenpiirteitä, ne ovat yhtä olennaisia muille arktisüle kansoille, samoin kuin taipumus ylenmääräiseen alkoholin käyttöön sekä ehkä tunnetuin yhteinen piirre, arktinen hysteria.
Arktisten kansojen saama kohtelu on sekin kuin saman asian laajentuma, Intiaanien maan joutumi-nen raiskaamisen kohteeksiF intiaanien kohtalo yleen-sä on herättänyt varsinkin viime vuosina säälin se-kaista inhoa valkoisia valloittajia, siis ryöväreitä, rosvoja, kohtaan. Mutta vaikka saamelaiset ovat joutuneet täysin samanlaisen sorron kohteiksi, ei lantalaisten harjoittama toiminta ole joutunut arvos-telun eikä tuomitsemisen alaiseksi. Ehkä tämä johtuu siitä, että vielä meidän päivinämme tahdotaan vaieta niistä murhista, tapoista, riistostaF raiskaamisista, täydellisestä turvattomuudesta, joita saamelaiset ovat joutuneet kokemaan ryöstäjiensä taholta. Eikä saamelaisten »vetäytyminen» (karkoittaminen) suin-kaan johtunut peuroista (niiden pakenremisesta asu-mattomille seuduille), ei ainakaan yksinomaan, vaan todennäköisempi syy oli ihmisten pakeneminen tur-vallisemmille alueille. Tarinat rauhallisesta vetäyty-misestä ovat suurelta osin selvää valhetta, jolla tahdotaan peittää todelliset tapahtumat ja joka mielel-lään syötetään myös suuren maailman tietoisuuteen.
16
Vaikka arktisen alueen kulttuuria nimittäisikin primi-tiivi-kulttuuriksi, on sillä siis kaikenkaikkiaan paljon muitakin yhteisiä piirteitä. Tietenkin olosuhteet voi-vat vielä lisätä niiden samankaltaisuutta. Luulisi kuitenkin henkisen alueen kehittyvän täysin erilai-seksi, jollei mitään yhteyttä ole olemassa.
Ja vaikka kansanperinteessä on erittäin paijon kan-sojen yhteistä perintöä, joka on tavattavissa kaikkial-la maailmassa, on arktisen alueen henkisessä perin-teessä myös piirteitä, joita ei tapaa mistään muualta.
Eskimoitten ja intiaanien musiikkia voisi täydellä syyllä kutsua joikaamiseksi. Molemmilla se voidaan jakaa samoihin ryhmiin: henkilöjoikuihin ja uskon-nollisiin joikuihin ja edelleen pienempiin alaryhmiin. Ja jo pelkkä kuunteleminen riittää vakuuttamaan niiden samanlaisuudesta.
Paljolti samankaltaisia ovat myös muistelukset. Merkillinen on se kertomus, jota tavataan arktisella alueella ja joka kertoo ihmisen polveutuvan koiran ja naisen suhteesta. (Tietysti 'ihminen' tarkoittaa vain niitä, jotka kuuluvat kyseiseen heimoon, monien kan-sojen nimihän tarkoittaakin juuri 'ihmistä'.) Nämä muistelukset ovat levinneet Aasiasta sekä Amerik-kaan, että Eurooppaan. Amerikán puolella niita voidaan seurata aina Guayanaan asti. Enontekiöllä tuo muistelus kertoo »Ruottin kuninkhan tyttärestä, joka ajettiin maanpakoon Lappiin koira mukanaan ja joka aikanaan synnytti lapsen, josta saamelaiset ovat saa-neet alkunsa». Juuri sen takiahan saamelaisilla on hyvä ryhti ja vaatteet kuin kuninkaalla. (Samuli Paulaharju)
LAPPI
Jo muinaiset roomalaiset tiesivät Lapin olemassaolon.
Puhumattakaan muista.
Kävivät^li Lapin: kainuulaiset, pirkkalaiset, karja-laiset, vienankarjalaiset, tanska-norjalaiset, englanti-laiset, hollantilaiset.
Jos olisi ollut joitakin rikkauksia.
Vaikka hyvä se on toki vähäisempikin.
Ryöstivät väkiluvultaan suurempana, voimakkaam-man kulttuurin edustajina. Eri puolilta Lappia kohosi savuja, jotka eivät olleet lappalaisten sytyttämiä ei-vätkä nousseet suinkaan leiritulista. Ja löysivät heille oudon kulttuurin, joka salli näin tapahtua. Aluksi. Sittemmin tämä outo kulttuuri ei kyennyt estämään raiskaamista. Mitä nyt joitakin laurukaisia, jotka yrittivät taistella. Mutta laurukaisia oli vain muuta-ma, toiset olivat heikkojaja menehtyivät taistelussa,
Kokosivat varoja, parhaaltaan kolmeUe valtakun-nalle. Möivättavaroita. Antoivat viinaa. Aluksi.
Saarnasivat myös herran papit. Joiku oli pirun ääntä ihmisessä. Ja piru piti poltettaman tulella, tallattaman perkeleeltä pää pois. Siinä meni sitten hengen riivaamia, joiun riettaudesta teilattiin eräskin yli 80-vuotias äijän käppyra.
Noitarummut hävitettiin vain o a mis e n vimmalla. Jumala oli ankara Jumala, se poltti pakanuuden jätteet, hävitti seidat. Jotta sivistyksellä ja kulttuuril-la olisi ollut hyvä olla. Ja papeilla. Ja ryóväreillä.
Yksinkertaiset puujumalat tai muhkeat kiviset seidat joutuivat tuhotuiksi vallan edestä. Tilalle piti tulia jotakin parempaaF komeampaa. Näettehän, miten ke-hitys on kulkenut: tänä päivänä kohoavat suuret, kauniit Herran huoneet perimmässäkin Lapissa. Ne
2. Terveísiä Lapista
18
fcaO
kertovat korutonta kieltään Jumalan armosta peski-kansankin keskuudessa.
Mitä siitä, jos ne ovát kalliita. Kylmiä. Ja mitä siitä, vaikka sülä rahalla olisi saanut kirkkotupia, avusta-nut köyhiä, rakentanut jäähdyttämön. Nehän ovat maallisia, ja hengestähän on kysymys.
Ja taivaassa on Sitten hyva olla.
Niinpä siis pakanuus poltettiin. Sivistyneet ihmiset
19
kumarsivat kuvan edessä, sytyttivät kynttilöitä ja sen sijaan, että olisivat kaataneet viman maahan kuten pakanat, joivat sen itse. Silti Lappi oli alue, josta kukaan ei oikein tiennyt. , . Mahtavaa Ruotsia syytet-tün siitä, että se käyttää lappalaisten noitakonsteja Eurooppaa valloittaessaan.
Ja koska Lappi oii ei-kenenkään-maata ja monien valtioiden intressipiirissä, uudisasukkaille annettiin erinäisiä oikeuksia. Silti säilytettiin lakitekstissäkin lappalaisten oikeus kalavesiinsä ja laidunmaihinsa. Lantalaisten heinäniityille vain ei ollut asiaa.
Vähitellen Skandinavian maista tuli sivistyneitä val-   "' tioita. Maailman kehittyneimpiä, edistyksellisimpiä. Siellä oltiin närkästyneitä muiden valtioiden harjoit-tamasta siirtomaapolitiikasta, riistosta, sorrosta.
Vuonna 1852 Norjan ja Suomen välille tuli raja, vuonna 1889 taas tuli kielto Ruotsille; Suomi oli jalomielmen alueensa saamelaisille. Kehittyneenä maana se salli saamelaisten asua alueellansa vapaas-ti. Tosin lakiin perustuvat oikeudet kalavesiin ja laidunmaihin unohdettiin.
Noihin aikoihin suomalaisilla oli täysi työ oman identiteettinsä löytämisessä:' ruotsalaisia erame ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suoma-laisia!
Sortovuosien tunnetuimpia maalauksia oli Edward Iston maalaus 'Hyökkäys', jossa kaksipäinen kotka ahdistelee Suomi-neitoa. Se riippui salaa useimpien suomalaisten seinillä.