on káyty puhutun suomen han- ja se-pronominien káytóstá poeettisen kieliopin voimavarana.
Kolmas artikkeli Kuka puhuu kertomuksessa eli naisten kutsut (1990a) on ilmestynyt Naistutkimus-lehdessá, jonka páátoimittajanakin Auli Hakulinen toi-mi muutamia vuosia myohemmin. Myós támá artikkeli on merkittává seká me-netelmálliseltá ettá terminologiselta kannalta. Hakulinen náyttáá, mita tarkoittaa vuorottelun rakentuminen, puhujan ja kuulijoiden yhteistyo. Toisaalta hán esit-táá ensimmáisen kerran laajemmalle piirille keskustelunanalyysin keskeistá suomenkielistá kásitteistoá. Náin vastuunsa tunteva tutkija toimii: pitáá huolen siitá, ettá uusien menetelmien ja nákókulmien myótá myos oma kieli rikastuu.
Onko suomi suku(puoli)neutraali kieli? (1992h) on englanninkieliselle ylei-solle tarkoitettu pohdinta siitá, mitá suomen kielen oletettu sukupuolineutraa-lius, jota on náhty varsinkin persoonapronominimme sukupuolettomuudessa, káytánnóssá tarkoittaa. Artikkeliin on koottu tietoa siitá, miten sukupuolta suo-messa silti jatkuvasti merkitáán, milloin nimeámisen, milloin institutionaalisesti rakentuneen diskurssin kautta. Suomalaisen sukupuolikeskustelun láhihistorias-ta artikkeli dokumentoi vuoden 1991 ns. TUPOLEV-veljesten korttijupakkaan liittyneen julkisen keskustelun ja analysoi sen arvomaailman painotukset.
Támánkin jakson artikkelit tuovat esiin kieliopin, rakenteen ja vuorovaiku-tuksen syván liiton, jota Auli Hakulinen tuotannossaan jatkuvasti kásittelee. Ne osoittavat myos, ettá nimenomaan oman alansa kásitteistón, historian ja mene-telmát hallitseva tutkija voi antaa paljon monitieteiselle tutkimukselle ja koko yhteiskunnan arvomaailmaa koskevalle keskustelulle.
AJATUKSIA KIELEN MERKITYKSESTÁ NAISELLE
Yleistá
"Naisten kielestá", naisten puheenparresta, on esiintynyt hajahavaintoja seká ns. primitiivisistá ettá lánsimaisen kulttuurin piirissá puhuttavista kielistá jo parin vuosisadan ajan. Káy ilmi kuitenkin, ettá yleensá talia on tarkoitettu sitá, ettá naiset káyttávát joitakin sanoja ja sanontoja, joita miehet eivát, jotkin ilmaukset tai kásitteetkin ovat tabuja naisille, tai sit-ten voi olla kyseessá naisten erityinen tapa áántáá tiettyjá áánteitá tai káyttáá joitakin omia morfeemeita.1 Havainnot vastaavat suurin piirtein niitá, joita meillá on kulkutietona nykytilanteesta: miehet kiroavat, naiset siunailevat ja huudahtelevat; miehet káskevát, naiset pyytávát ja ehdotta-vat; miehet káyttávát paljon substantiiveja, naiset puolestaan pronomine-ja ja adjektiiveja. Havainnoissa on siteeksi totta, mutta ne selittyvát myos osittain stereotypioiden yllápitámiksi liiallisiksi yleistyksiksi.
Tietoja naisesta ja kielestá on edelleen olemassa mělko epásystemaat-tisesti ja katkelmallisesti, havaintojen tulkintoja ja selityksiákin on váhán. Aion seuraavassa kásitellá lyhyesti tátá ilmioryhmáá kolmelta kannalta.
1 Vrt. esim. Jespersen (1924), luku Sex and gender. Laajojabibliografioita sisaltyy teok-siin Konsroller i sprak I seka Thorne & Henley (1975).
290 NAISTUTKIMUS
Kieltä voi ensinnäkin tarkastella koodina ja kiinnittää näin ollen huo-miota siihen, ilmeneekö koodin rakenteessa vaihtelua sen mukaan, onko kielen käyttäjänä nainen vai mies. Mutta kielen voi nähdä myös toiminta-na, vuorovaikutuksena pelkän tuotoksen sijaan; se on tässä toisena näkö-kulmanani. Ja vihdoin tarkastelen hieman sitä, miten kielen merkitykset voidaan tulkita kieliyhteisön eri jäsenten kannalta. Karkeasti ottaen kolmé näkökulmaani tulevat olemaan syntaktinen, pragmaattinen ja semant-tinen, käyttääkseni semiotiikan yleisnimityksiä. Koska en tunne riittäväs-ti muita kulttuureja kuin omaamme, näkökulmani rajoittuu tähän. Sama-ten liikun historiallisesti katsoen synkroniassa - jos nun voi kielen paris-sa toimiessaan koskaan täysin tehdä. Onhan kieli täynnä noita Aili Neno-la-Kallion mainitsemia laahautumia, muistoja menneiltä ajoilta.
Sosiolingvistiikan havaitsemia eroja tuotoksissa
Siitä, miten naisten kielellinen tuotos, puhunnosten äänne- ja muotora-kenteen piirteet poikkeavat miesten tuotoksista, on parin viime vuosi-kymmenen aikana saatu tietoa sosiolingvistisen tutkimuksen sivutuottee-na. Tulokset osoittavat aina kvantitatiivisia, eivät kvalitatiivisia eroja. Naiset eivät niinkään käytä eri muotoja, vaan tiettyjen muotojen esiinty-mistaajuuden todennäköisyys vaihtelee siitä riippuen, onko puhuja nainen vai mies. Tältä kannalta katsoen ei ole kovin hedelmällistä puhua kahdesta koodista, siis naisten kielestä ja miesten kielestä, vaan kahdesta variantista, joissa tietyt ominaispiirteet esiintyvät eri määrinä.
Vuonna 1966 New Yorkin sosiaalista kerrostuneisuutta kielelliseltä kannalta tutkinut William Labov havaitsi tutkittavissaan monia odotta-mattomiakin piirteitä. Vokaalit esimerkiksi näyttivät muodostuvan eri ta-valla ääniväylällä naisilla kuin miehillä. Edelleen Labov teki klassiseksi tulleen havainnon, että naiset pyrkivät kaikissa yhteiskuntakerroksissa kohden ns. prestiisinormia: heidän puheensa poikkesi tiettyjen piirteiden suhteen tilastollisesti aina korrektimpaan suuntaan saman luokan miesten puheesta (esim. (r):n ääntyminen tai ääntymättä jääminen, ns. kaksois-kielto / don't wanna do nothing). Miesten keskuudessa havaittiin päin-vastaista tendenssiä. Eräänlaisena piilonormina toimi miesten pyrkimys puhua stigmatisoituja muotoja käyttämällä. He pyrkivät puheessaan poikkeamaan yhteiskuntakerroksestaan alaspäin. Työväenluokan kielel-lisiksi piirteiksi tunnistettavat seikat saivat eräänlaista karskia miehekäs-tä hohtoa.
Ajatuksia kielen merkityksestä naiselle   291
Aivan vastaavansuuntaisia havaintoja on tehty stigmatisoivien ja pres-tiisipiirteiden suhteen mm. Englannissa, Skandinavian maissa ja viimek-si esim. Jyväskylässä (vrt. Mielikäinen 1980 ja 1981). Jyväskyläläiset naismyyjät välttävät puheessaan ns. svaa-vokaalia (talavitakki, kylypy-suola, heleman pituus) lähes tyystin, kun taas miesmyyjät käyttävät sitä runsaasti. Naiset eivät kuitenkaan vältä kaiken kaikkiaan puhekielisyyk-siä, niinpä he käyttävät sellaisia piirteitä (esim. tää, nää), joita eivät pidä leimaavina, jopa enemmän kuin miehet.
Havaintoja on selitetty eri tavoin. Englantilainen sosiolingvisti Trudgill (1974) on esittänyt, että naiset "kompensoivat" alempaa asemaansa puhumalla hienommin. Yleinen on myös selitys, että naisilta ylipäänsä edellytetään norminmukaisempaa käytöstä kuin miehiltä. Kiinnostavan näkökulman avaa tanskalainen Togeby (1978), joka korostaa sitä, että juuri ääntämyksen "hienous" on heti havaittavaa - sellaisen vaikutuskei-non valitsevat naiset eräänlaisena yksilöllisenä defensiivisenä Strategiana selvitäkseen alisteisesta asemastaan.2 Vastaavasti Togeby pitää miesten normipoikkeamien tavoittelua eräänlaisena offensiivisena strategiana. Tätä selitystä tukemaan hän tarjoaa toista, joka selittäisi puolestaan sen, miksi eräissä laajoissa puhekielen lauserakenteen tutkimuksissa (esim. Jörgensen 1970, Einarsson 1977) saadut tulokset o vat päinvastaisia: miehet puhuvat syntaktisesti "hienommin". Komplisoidun, syntaktisesti jos-kaan ei välttämättä äänteellisesti hienon kielimuodon tavoittelija, mies, etsii henkilökohtaisia etuja, noudattaa eräänlaista ambitionormia. Puheen hienous ei ole yhtä näkyvää, kuin jos se vastaisi ääntämysstandardia, mutta puhuja tekee älykkään, asiansa hallitsevan vaikutelman. Palaan näihin selityksiin vielä seuraavassa jaksossa.
Toinen sosiolingvististen tutkimusten usein paljastama piirre naisten puheesta on, että se on alttiimpi muutoksille ja heijastaa enemmän ympä-ristön tilannetta kuin miesten. Kolmisen vuotta sitten eräät norjalaiset tut-kijat havaitsivat, että Trondheimissa juuri eri naisryhmien väliset erot oli-vat huikeita, kun tarkasteltiin joidenkin paikallisten murrepiirteiden säi-lyvyyttä (Mjaavatn ja Fintoft 1978). Nuorten ja vanhojen naisten erot oli-vat radikaaleja, mutta lisäksi naisen puheen murteellisuuteen vaikuttivat
2 Keskusteluissa, joita esitykseni jälkeen olen käynyt, on tullut ilmi tällaisen tilanteen merkitys naisten ja miesten väliselle kanssakäymiselle. Objektiivisesti katsoen samaan luokkaan kuuluvat naiset voivat osoittaa väheksyntää vähemmän sujuvia miehiä koh-taan; tämä avaa kiintoisia näkymiä esim. Helsinkiin siirtyneiden naimattomien miestyö-läisten tilan selittämiselle.
292
NAISTUTKIMUS
aviosääty, poliittinen kanta ja koulutuksen määrä (keskiaste vs. kansa- tai yliopistosivistys). Nämä seikat eivät samalla tavoin heijastuneet miesten puheessa. Havaintoja elämäntilanteen muutosten vaikutuksista naisten puheeseen on tehty muuallakin, mm. Suomessa (vrt. Mielikäinen 1981), mutta tämän ilmiöryhmän tulkintoja ei ole vakavasti vielä esitetty. Näkö-kulmasta riippuen on todettu, että heidän puheensa on tilannesidonnai-sempaa, toisten mielestä joustavampaa, toisten mielestä häilyvämpää kuin miesten. Tämän voisi nähdä myös merkkinä naisen identiteetin omavaraisuuden puutteesta - naisen tehtävänä on sopeutuminen ja hei-jastelu.3
Kieli vuorovaikutuksena
Kielentutkimuksen kiinnostus on viime vuosikymmenen aikana alkanut muullakin tavalla ulottua kielen rakenteen ulkopuolelle kuin äsken mai~ nituntyyppisessä sosiolingvistiikassa. Kun eväät ovat alkaneet riittää, on ryhdytty tarkastelemaan lauseita käytössä, tällöin myös puhuttua diskurs-sia, keskustelua, useiden ihmisten yhteispelillä syntynyttä tekstiä. Kun tutkitaan vaikkapa puhetilanteen rakennetta, keskustelun periaatteita, tör-mätään normeihin ja suhteisiin, jotka eivät ole pelkästään kielellisiä. Sita, miten kielellinen vuorovaikutus toteutuu keskusteluissa, säätelevät kielenul-koiset, sosiaaliset normit, mutta kielellisen vuorovaikutuksen käytänteet va-kiintuvat ja puolestaan ylläpitävät sosiaalisia normeja. Tätä keskinäistä riip-puvuutta on vaikea katkaista ja analysoidakin, ainakin lingvistisin eväin.
Keskustelun tutkimukset paljastavat hyvin näkyvästi naisen aseman alisteisuuden (eräitä esim. Thome ja Henley 1975). Vuorovaikutusana-lyyseissa, joissa on joko yksi mies ja yksi nainen taikka sekaryhmä, nai-nen katsoo puhujaan ja puhujana kuulijoihin enemmän kuin mies, joka voi katsella pitkään ohitse. Tästäkin johtuu, että nainen panee merkille paremmin puhekumppaninsa ei-kielelliset vihjeet, joita puhetilanteessa väitetään olevan yli puolet koko viestinnän määrästä (Mehrabian 1972). Tämän voisi tulkita siten, että alisteisessa asemassa olevan on turvalli-suutensa vuoksi harjaannuttava tulkitsemaan vallassaolijan intentioita,
3 Keskusteluissa LL Marja-Liisa Honkasalo toi esiin kiintoisia havaintojaan, joiden mu-kaan HYKS:n naissiivoojat olivat säilyttäneet pohjoiskarjalaisen murteensa, kun taas erään elektroniikkatehtaan tehdassalissa naiset puhuivat pelkkää yleispuhekieltä ja vain käymälässä vaihtoivat kotimurteeseensa. Tässä naisen työn luonne ja sen asettamat ra-joitukset persoonallisuudelle nähdäkseni suoraan heijastuvat heidän kielensä vaihteluun.
Ajatuksia kielen merkityksestä naiselle 293
kun taas tämän ei välttämättä tarvitse väijyä alempiensa sävytyksiä. Se-karyhmien keskustelujen nauhoitukset osoittavat, että naiset eivät juuri lainkaan keskeytä miehiä eivätkä puhu näiden kanssa päällekkäin, kun taas päinvastainen on tavallista. Naiset puhuvat vähemmän ja lyhyempiä repliikkejä, hymyilevät ja ovat kernaasti puhujan kanssa samaa mieltä: heidän on vaikea selvitä kielellisestä konfliktista. Tämänsuuntaiset ha-vainnot osoittanevat pääasiassa sen, että sukupuoli on tajuttava riippu-vaksi muuttujaksi: vastaavanlaisia kuvioita syntynee sukupuolesta riip-pumatta tilanteesta, Jossa on selvä valtasuhde.4 Mutta irtautuminen yhdis-telmästä naisen rooli + alisteinen asema on vaikeaa, mikä näkyy traagi-sella tavalla mm. niissä kokemuksissa, joita eräät naiset ovat saaneet esi-miestehtävistä. Miespuoliseen käskijään tottuneet naiset eivät vieläkään aina ole halukkaita hyväksymään johtajakseen naista. Jos tämä käyttää naiselle tyypillistä ilmaustapaa, siis sanoo Ehtisitkö tehdä tämän? sen si-jaan että sanoisi johtajan kielenkäytön mukaisesti Tee tämä huomiseksi, hän saattaa saada vastaansa suuttumuksen ja halveksunnan osoituksia. Sellaista naista taas, joka vapaassa keskustelussa on äänessä, keskeyttää miehiä jne. pidetään pelottavana, dominoivana, kastroivana ja miehek-käänä.
Miestä siis keskeytetään yleensä vähemmän kuin naista. Tämä voisi olla yhtenä selityksenä siihen, miksi miesten puhe (keskikerroksissa) ainakin karkeasti ottaen pyrkii olemaan mutkikkaampaa kuin naisten. Heidän repliikkinsä vaikuttavat pikemminkin monologeilta kuin vuorosa-noilta: Anward (1976) on osoittanut puhesyntaksin tulosten perusteella, että mitä pitempiä puheenvuoroja puhuja tietää hallussaan olevan, sen pitempiä, mutkikkaampia ja nominaalisempia ovat hänen virkeraken-teensakin.
Chomskylaiseen psykolingvistiikkaan kuului synnynnäisen kieliky-vyn korostaminen (ks. esim. Leiwo 1980). Parhaaseen tämän koultkun-nan aikaan oli tapana hämmästellä sitä nopeutta, millä pikkulapsi omak-suu äidinkielen. Tutkittiin omaksujan kielellisiä tuotoksia ja kirjoiteltiin niistä kieliopin fragmentteja, eräänlaisia aikuiskieliopin esiversioita. Lapsen ympäristön kielenkäyttöä pidettiin kognitiiviselta ja kielen perus-rakenteiden kehittymisen kannalta vähämerkityksisenä: onhan normaali aikuisten puhe fragmentaarista, täynnä anakoluutteja, nopeaa ja tilantees-
4 Laiminlyön tässä käsitteen valta tarkemman erittelyn. Toki on selvää, että eräänlaista piilovaltaa pitää hallussaan se, joka ymmärtää viestintätilanteen tarkemmin kuin puhe-kumppani.
294 NAISTUTKIMUS
Ajatuksia kielen merkityksestä naiselle 295
ta irtoavaa. Tuollaisen ajattelutavan aikaan oli ilmeinen kiusaus tulkita poikien ja tyttöjen kielellisiä eroja biologisiksi tai geneettisiksi. Kun näytti siltä, että pojat aloittavat puheen keskimäärin hieman tyttöjä myö-hemmin, kärsivät enemmän viivästymistä, änkytys- ym. puhehäiriöistä, tätä oli vaikea selittää muuten, koska ympäristön vaikutus ei ollut ratkai-sevan tärkeä (vrt. tulosten kriittisenä synteesinä Klann & Delius 1981).
Kun viime vuosina keskustelun tutkimukset on ulotettu myös äidin ja lapsen vuorovaikutuksen systemaattiseen selvittelyyn, on käymässä yhä ilmeisemmäksi, että tässä on kyseessä ainutlaatuisen hienosäätöinen vuorovaikutuksen laji, opetusdialogi (vrt. Cross 1977). Parhaimmillaan äidin puhe on viritetty lapsen kulloistakin kehitystasoa tukevaksi, ja näissä ra-joissa kehittyy erittäin tasavertainen, vuorotteluperiaatteeseen ja toisen huomioon ottamiseen perustuva dialogi. Jos siis naisen alisteista, "passii-vista" käyttäytymistä aikuisten sekaryhmissä voinee pitää tuhoisana stra-tegiana, tällaisessa koulutustehtävässä aikaisemmin mainitut piirteet (esim. tilanteeseen joustavasti sopeutuminen) ovat aivan olennaisen ar-vokkaita. Toistaiseksi on tuskin ollenkaan tutkittu (en ainakaan tunne kir-jallisuutta) naistenvälisiä keskusteluita, niitä sääteleviä normeja ja niiden heijastaman vuorovaikutuksen luonnetta.5 - Tutkimusta aikuisen ja lapsen vuorovaikutuksesta on tähän mennessä vähän, eikä ole syytä tulkin-noissa heijastaa ympäristön merkityksen yliarviointiin. Biologisista eroista puhuminen on kuitenkin ennenaikaista nun kauan kuin ei ole sel-vitetty esimerkiksi miesten kielellisen roolin etäisyyden ja kielellisen esi-kuvan vähäisyyden merkitystä eräisiin poikien kielellisen käyttäytymi-sen piirteisiin.
Semanttinen taistelu
Viimeiseksi esimerkiksi muutama sana kielen merkityspuolesta. Sillä voi olettaa olevan paljon suoraviivaisemmat yhteydet tajuntaan sekä tapaam-me jäsentää maailmaa kuin kahdella äsken käsitellyllä aspektilla. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että kielenpuhujat olisivat kielen merkityspuolesta sen tietoisempia kuin sen rakenteesta tai käytöstäkään.
Yhteisôlliseltä kannalta semantiikassa on kyse ideologiasta, sikäli kuin ideologialla ymmärretään niitä prosesseja, jotka tuottavat merkityksiä, tarkistavat ja muokkaavat niitä uudelleen ja muuttavat käypiä tulkintoja (vrt. esim. Barret 1980: 97). Tällä tavalla käsitettynä semantiikassa on syytä puhua sanoista ja niiden sisällôistä, mitä sanoilla tehdään, miten niitä kukakin tulkitsee ja mitä sivumerkityksiä niihin sijoitetaan.
Alistamisen kieltä tutkinut Bosmajian (1974) on verrannut eräiltä osin toisiinsa sitä sanakäyttôä, jota historiassa on esiintynyt puhuttaessa juuta-laisista, mustista ja naisista. Olennaista on, että he eivät itse ole saaneet itseään määritellä, vaan sen ovat tehneet valtaapitävät, nimeä myôten (juutalaisille oli tarjolla rajallinen määrä luvallisia nimiä, orjien oli otet-tava isäntiensä sukunimi, naisten taas aviomiehensä). Stereotypiat, joilla on luonnehdittu jutkua, neekeriä, naista eri tavoin vajavaiseksi verrattuna normiin (valkoiseen mieheen), on yksi puhtaasti semanttinen valtakeino.
Naisten nykytilannetta on mielestäni osuvasti selittänyt Júlia Stanley (ks. Pace Nilsen ym. 1977). Hän luonnehtii naisten siirtymistä yksityisen piiristä julkiseen siirtymiseksi semanttisesti negatiiviseen tilaan, jossa il-miôt on määritelty miehestä käsin. Tästä seuraa nähdäkseni, että naisten aseman muuttumiseen liittyy välttämättômänä osana semanttinen taistelu, tilan raivaaminen omille käsitteille, omille määrittelyille. Feministille tämä taistelu on lähes päivittäinen tosiasia: saahan sitä lukea julkisesta sanasta merkillisiä käsityksiä siitä, kummoinen kuvatus on vain siksi, että toimii naisliikkeessä (vrt. myôs pelokkaita lausuntoja tyyliin "En ole mikään feministi", jotka heijastavat vallanpitäjien semanttisia määritel-miä). Kiintoisia analyysin kohteita ovat myos ne raivoisat keskustelut, joita lehdissä käydään naisen olemuksesta ja äidinvaistosta vahvasti ste-reotypioiden turvin. Oireellista ovat tältä kannalta ne raivo- ja pilkka-reaktiot, joita naisliikkeen luomat käsitteet ja sanat herättävät tunkeu-tuessaan kielteiseen semanttiseen tilaan. Voidaan ajatella esisn. indoeu-rooppalaiskielten pronominiongelmaa (han/hon) ja ihmistä geneerisesti merkitsevää maw-sanaa sekä yrityksiä, joilla näistä aiheutuvia vinoumia voisi välttää.6 Naurettavana voidaan edelleen pitää sisaruuden käsitettä; puhuminen kohtukateudesta peniskateuden sijasta on jo paljon laajakan-toisempi kannanotto. Toisaalta on syytä korostaa, että sellaiset uudet käsitteet kuten naistietoisuus, naistutkimus, naisnäkôkulma, tai vaikkapa
Ei ehkä ole sattuma, että Colin Good vapaan, tasaveroisen keskustelun analyysissa; käsitteleé näytettä, joka on äänitetty kahden naisen juttuhetkestä (Good 1979). (Teksti peräisin Crystalilta ja Davylta.)
íssaan-on
Ks. myös Skutnabb-Kangas ja Heinämäki (1979).
iNiimii.ii.iiB.
296 NAISTUTKIMUS
naistauko tai myötätuntoloukku voidaan nähdä merkityksellisinä yksittäi-sen naisen tiedostumisprosessissa.
Kielteiseen semanttiseen tilaan kuuluu miehen kannalta muodostu-neen sanaston lisäksi parjaava ja halventava sanasto - mutta myös tyh-jiöt, joita on tietyillä alueilla. Viime kesänä7 Jyväskylässä puhui suomen-motsalainen kirjailija Birgitta Boucht ensi kertaa suomea ja kertoi kielen-sä tarinan. Se sai minut miettimään mykkyyden, sanattomuuden vaiku-tusta ihmisen maailman jäsentämiselle. Otan tästä lopuksi yhden esimer-kin. Birgitta Boucht rinnasti toisiinsa kielellisen ja seksuaalisen passiivi-suuden. Tämä palasi mieleeni lukiešsani Nancy Fridayn teosta My mother, myself, Jossa hän mm. käsittelee sukupuolisen tiedon, esim. kuukau-tisten merkityksen siirtämistä äidiltä tyttärelle. Tämä on vaikea toimitus silloin, kun käytettävissä olevia nimityksiä ei ole8 tai ne ovat vääristyneet jopa kirosanoiksi. Friday kirjoittaa: "Esitimme yleispätevää äiti-tytär-draamaa: hän ei osannut selittää minulle tietoja tavalla, jota minä olisin osannut kuunnella" (1980: 142). Näin ollen on väistämätöntä, että "kuu-kautisista, äidin ja tyttären ihmeellisestä yhteisistä elämän tosiasiasta tu-lee likainen salaisuus, joka erottaa heidät" (153). Aloin pohtia tilannetta Suomessa. Sain selville, että suomalaisten naisten kirjoittama runsas ja korkeatasoinen kaunokirjallisuus ei tunne kuukautisia ennen Sylvi Kek-kosen Amaliaa ja Eeva Kilven Tamaraa. Yleisesti ottaen tämä ilmiö, naisen aikuiselämää määrittävä, satoja kertoja yksilön elämän aikana toistu-va mystinen kierto ei kulttuurissamme ole olemassa.9 Sillä ei ole mitään merkitystä, sen on kirjallisuuskin häveliäästi vaiermut kuoliaaksi. Se-manttisesta itsemääräämisoikeuden puutteesta puolestaan kertoo Sanas-taja-lehden murresanakeruu vuodelta 1971. Tällä numerolla pyrittiin saa-maan tietoja anatomisista nimityksistä, siinä ohessa myös naisten kuu-kautisista. Tuloksista näkyy (laajempiin kokoelmiin en tässä vaiheessa ehtinyt tutustua), että kuukautiset on useimmiten nimetty miesten kannalta: vaatteelliset, punakukka, maalari talossa, harne kuin Afrikán kartta
7 Vuonna 1980, toim. liuom.
8 Vrt. vittu, joka on muodostunut produktiiviseksi kielteisten johdosten kantasanaksi (vituttaa, vittuilla, vittuuntua, vittumainen, vittuako, missä vitussa?, vittuunko jne.). Edelleen pillu on "alaiyylinen", kansanomaiset kiertoilmaukset lintu, harakka jääneet käytöstä. Jäljellä lienevät vain lääketieteellis-viralliset nimitykset sekä häveliäs, hieman epätarkka alapää.
9 Perinteen tallenteita tai niistä tehtyjä tutkimuksia tästä aiheesta en tunne.
Ajatuksia kielen merkityksesta naiselle 297
kielivat siita, etta tilanne on ollut havaittavissa, vaikka sita on kertoman mukaan yritetty salata. Kielteisia nimityksia on runsaammin kuin myon-teisia: rospuuttoaika, huono aika, paskatauti, naisten tauti, Kallenpdivdt, roskat, likaset, koiran tauti. Nimitykset kertovat myos sukupuolikaytan-nosta: itteviikolla, oma aika, omat tauvitja omaa menoo. Kiertoilmaukset myos kukoistavat: tommone aika, Porvoon vieraita, nimipdivdviikko, tai vain net. Nama muutamat esimerkit viittaavat siihen, etta kyseessa on ollut havettava, pilkattava, kiusallinen ja kivuliaskin ilmio, jonka nimen-omaan naiset itse ohittivat vaieten. Eras vastaaja liitti sanalippuunsa kommentiksi "92-vuotias aitini ei ole viela koskaan niista minulle puhu-nut". On ajateltavissa, etta jos nainen ei olisi sukupuolisestikin alisteinen, kuukautiset voitaisiin nahda voimannayttona, seksuaalisuuden merkkina, ylpeilyn ja arvostuksen aiheena.
Laajemmassa mielessa kysymys on siita, ketka antavat kasitteille mer-kitykset, maarittelevat ne ja valitsevat ne asiat, joista on tarkeaa voida puhua. Tamahan on itsestaanselvyys jonkin koulukunnan, oppisuunnan, tieteenalan rajoissa - mutta yhta lailla se patee yhteiskunnan tasolla: mi-ten kulttuurissa kasitteet maaritellaan, miten niiden merkitykset vakiintu-vat. Osittain tasta selittynee se vierauden ja avuttomuuden tumie, jota naiset julkisessa elamassa tuntevat.
Lahteet
Anward, Jan 1976: Vem har ordet? - Fred Karlsson (toim.), Papers from the third Scandinavian conference of linguistics at Hanasaari. Turku.
Barret, Michele 1980: Women s oppression today. Problems in Marxist feminist analysis. London: Verso editions.
Bosmajian, Haig 1974: The language of oppression. Washington D.C.: Public Affairs Press.
Cross, Toni G. 1977: Mother's speech adjustments: the contribution of selected child listener variables. - C. Snow & C. Ferguson (toim.), Talking to children. Cambridge University Press.
Edelsky, Carole 1977: Acquisition of an aspect of communicative competence: Learning what it means to talk like a lady. - Susan Ervin-Tripp & Claudia Mitchell-Kernan (toim.), Child discourse. New York: Academic Press.
Friday, Nancy 1980: My mother, myself. The daughter s search for identity. London: Fontana.
Good, Colin 1979: Language as social activity. - Journal of Pragmatics 3:2.
298 NAISTUTKIMUS
Jespersen, Otto 1924: The philosophy of grammar. London: Allen & Unwin.
Jorgensen, Nils 1970: Om makrosyntagmer i informell of formell stil. Lund: Gleerups.
Klann-Delius Gisela 1981: Sex and language acquisition - is there any difference? - Journal of Pragmatics 5:1.
Konsroller i sprdk 1-3, 1976-79. Rapporter Nr. 49, 61, 75 (FUMS), Instit. vid
nordiska sprak vid Uppsala universitet. Labov, william 1966: The social stratification of English in New York City.
Washington D.C.: Center for Applied Linguistics.
Leiwo, Math 1980: Lapsen kielen kehitys. Helsinki: Gaudeamus.
Mehrabian, Albert 1972: Nonverbal communication. Chicago: Aldine Ather-ton.
Mielikainen, Aila 1980 ja 1981 (toim.): Nykysuomalaisen puhekielen murros.
Jyvaskylan osatutkimus. Raportit 1-2. Jyvaskylan yliopiston suomen kielen ja viestinnan laitoksen julkaisut 20 ja 24.
Mjaavatn, Per Egil - Fintoft, Knut 1978: Males' and females' speech in the Trondheim dialect. - K. Gregersen (toim.), Papers from the fourth Scandinavian conference of linguists at Hindsgavl. Odense University Press.
Pace Nilsen, Alleen - Bosmajian, H. - Gerschung, H. L. - Stanley, J. P. 1977: Sexism and language. National council of teachers of English. Urba-na, 111.
Sknutnabb-Kangas, Tove - Heinamaki, ORvoKKi 1979: When this very prestigious researcher met Mrs. Average Housewife, or: where have all the women gone. - Journal of Pragmatics 3: 6.
Thorne, Barry - Henley, Nancy 1975: Language and sex: difference and dominance. Rowley, Mass.: Newbury House.
Togeby, Ole 1978: Autoritets- og ambitionsnormer hos kvinder og maend. - K Greg ersen (toim.), Papers from the fourth Scandinavian conference of linguists at Hindsgavl. Odense University Press.
Trudgill, Peter 1974: Sociolinguistics. An introduction. Middlesex: Penguin Books.
Ilmestynyt alun perin vuonna 1981 teoksessa Leena Alanen, Liisa Rantalaiho ja Aino Saarinen (toim.), Naisen historiallisuus: yhteiskunta -yksilö - sukupuoli s. 163-175.
MITEN NAINEN LIIKKUU VEIJO MEREN ROMAANEISSA
Suomen persoonapronominijärjestelmä
Pronominit, joita perinteellisessä kieliopissa nimitettiin asemosanoiksi, ovat tekstuaalisesti ja pragmaattisesti vivahteikas kategória. Niitä käyte-tään kuvaannollisesti sanoen muiden sanojen asemasta- silloin kun jokin tarkoite on jo muulla keinoin riittävän selvä kuulijalle, nun että siihen voidaan vain tällä semanttisesti jokseenkin tyhjällä aineksella viitata. Vi-vahteikkuutta kertyy pronomineille siitä, että kielenkäyttötilanteissa esi-merkiksi henkilöön ei "pelkästään" viitata, vaan useimmiten otetaan sa-malla kantaa siihen, mikä on oma suhde tuohon puheenaolevaan henkilöön. Niinpä useissa kielissä on teitittelyjä ja hänittelyjä, minän kiertoil-mauksia ja kolmannen persoonan kunnioitusta osoittavia keinoja jne. (Suomen käytänteistä ks. Yli-Vakkuri 1986). Kun pronominit ovat semanttisesti suhteellisen riisuttuja, niille on kertynyt pragmaattisia, ihmis-suhdeulottuvuuksia. Niissä on juuri sellaista liikkumavaraa, Jonka huo-mioon ottamisesta Veijo Meri on puhunut.1
Suomen persoonapronominijärjestelmässä on näkökulmasta riippuen kuusi, kahdeksan tai kymmenen jäsentä; itse asetun seuraavan kymmen-järjestelmän kannalle (ks. myös Hakulinen 1987):
1 Veijo Meri -seminaarissa 26.10.1984 kirjailija itse korosti juuri liikkumavaran hyväksi-käyttämisen tärkeyttä omassa työssään.
424654545^555^85888888989999^^22222224444444445455558284828284949495252525^54548485^58595989898282929294^42425252^4942