Petra Hebedová Suomen ja vir on astevaihtelun ongelmalliset kohdat kielen oppijalle 1. Johdanto Artikkeli pohjautuu pro gradu -tutkielmaani, jonka aiheena on suomen ja viron aste-vaihtelu vieraana kielenä opiskelun näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena oli vcrrata suomen ja viron astevaihtclua tätä näkökulmaa soveltaen. Astevaihtelua suomessa ja virossa tarkasteltiin työssä niiii kuin kahta eri ilmiötä, joika ovat erilaisen systeemin osa. Astevaihtelua pyrittiin katsomaan vieraana kielenä opiskelun kannalta kahdella eri tavalla. Toisaalta teoriaa käsiteltäessä verrattiin, miten astevaihtelu määritellään ja miten sitä käsitellään sekä tietecllisessä kirjallisuudessa että kielen opiskeluun vieraana kielenä tarkoitetussa kirjallisuudessa - oppikirjoissa tai kielen opiskelua var-ten kirjoiteruissa kieliopeissa. Toinen tapa tarkastella astevaihtelua vieraana kielenä opiskelun kannalta oli testin laatiminen suomen ja viron astevaihtelusta. Testissä oli astevaihtclua sisältäviä morfologisia tehtäviä. Vastausten analyysissa pohdiltiin. mitkä tekijät ovat voineet aiheuttaa virheitä ja mitkä sanat, sanatyypit tai astevaihtelun alaiset parit aiheuttavat ongelmia. (Ks. tarkemmin Hebedova 2008.) Tässä artik-kelissa keskityn erityisesti kahteen astcvaihteluun liittyvään aiheeseen: käänteiseen astevaihteluun ja astevaihtelun toteutumistapojen heijastumiseen ortografiassa. Edel-linen aihe saattaa olla olennaisempi suomessa, jälkimmäinen virossa. 2. Asteen määritteleminen virossa Virossa on astetia tai asteiden kontrastia käytetty selvästi kicliopillisiin tehtäviin kahdella tavalla. Toisaalta tietty aste on ominainen konkreettiselle kategorialle: näin on 57-imperfektissä ja monikon partitiivissa, joiden muodot ovat aina vahvassa asteessa verbi- tai nominityypistä riippumatta (luges, dppis, hakkas, hotte, kottisid, hindu, hin-dasid, poode, rattaid). Toinen tapa on asteiden eron käyttäminen, asteiden kontrasti. Suomen ja viron astevaihtelun ongelmalliset kohdat kielen oppijalle 77 Esimerkiksi nominiert taivutuksessa useimmat yksikön ja monikon muodot voivat olla kcskenään päinvastaisessa asteessa, mutta kumpikaan aste ei ole yksikölle tai monikolle ominainen - asteiden esiintyminen/käyttö riippuu laivulustyypistä. Scu-raavana (ks. asetelma 1) kaksi esimerkkinominia. joissa aste on useammassa sijassa päinvastainen: sanan kott paradigmassa yksikössä on vallitscvana heikko aste ja mo-nikossa vahva aste, sanan ratas paradigmassa on yksikössä vallitsevana vahva aste ja monikossa heikko aste. Nominatiivi Genctiivi Partitiivi lllatiivi inessiivi E Jati i vi Allatiivi Adessiivi Ablatiivi Translatiivi Termitiatiivi Essiivi Abessiivi Komitatiivi Listcvaihtelullistc n nominien taivutuksen esimerkit sg Pi sg koti kotid ratas koti kottide ratta kotli kottisid/kotte ratast kotisse/kotti kottidesse rattasse kotis kottides rattas kotist kottidesl rattast kotile kottidele rattale kotil kottidel rattal kotilt kottidell rattalt kotiks kottideks rattaks kotini kottideni r alt ani kotina kottidena rattana kotita kottideta rattata kotiga kottidega rattaga pl rattad rataste rattaid ratastesse ratasles ratastest ratastele ratastel ratastelt ratasleks ratasteni ratastena ratasteta ratastega Lukunn ottamatta lyhytta illatiivia kolti, jonka muodoslustapa on eri lainen, kaikki sijamuodot illatiivista alkaen noudattavat táta yksikon ja monikon asteen kontrastii-visuutta, jonka takaná on se, etta kyscessa olevat yksikon sijat on muodostettu ana-logisesti yksikon genetiivin pohjalta ja monikon sijat on muodostetta monikon gene-tiivin pohjalta. (Ks. EKG, 169-170.) Nominatiivin ja partitiivin muodoissa aste on erilainen, mutta taustalla on sama periaate, tassa tapauksessa aste kontrastoi lukuka-tegorian sisiiUa sijakategorioiden valilla: koti gen : kotíi part, ratta gen : ratast part. Tapauksessa koti gen : kotti pari tama kontrasti on ainoa kieliopillisen opposition kantaja. Monikon partitiivin aste on maaritelty edclla mainitun tavan mukaisesti, sc on koko kategorialle (monikon partitiiville) yhteinen ja natn silic tyypillineiVominai-nen aste - tássa tapauksessa vahva. Samanlainen on asteiden kayttó verbiparadigmassa, verbityyppien hiipata ja oppida asteiden kaytto on seuraavissa kategorioissa kuin peilikuva: 78 Petra Ilebedová Suomenja viron astevaihtelun ongelmalliset kohdat kielen oppijalle 79 Asetelma 2. Viron astcvaihtelullisten verbien taivutuksen esimerkit. vahva aste i/cr-inniiitiivi preesens imperatiivi 2 sg imperatiivi 2 pl ŕľiŕí^-partisiippi konditionaali hiippan hüppame hüppad hüppate hüppab hüppavad hiippa hüppaksin hüppaksime hiippaksid hiippaksite hüppaks hiippaksid heikko aste hüpata hüpake hüpanud vahva aste oppida oppige öppinud heikko aste öpin opime ňpid opite öpih öpivad opi öpiksin öpiksime öpiksid öpiksite öpiks öpiksid Joidenkin mainittujen muotojen muodostamistavoissa vallitsee sama analogincn riippuvuus toisesta muodosta kuin nominien kohdalla genctiivista: yksikón imperatii-vin ja konditionaalin muotoja voi muodostaa preesensin vartalon pohjalta, monikon imperatiivin ja TOíí-partisiipin ee (esim. laáke : láákkeen), V„s > VaVa (esim. rakas : rakkaari), in > ime (esim. ydin : ytimeri), tOn > ttOmA, 0 > el {I, n Cen] (esim. kannel : kantelen, udar : utaren, ien : ikenen). (Karlsson 1982a, 318, 369.) Náistá Karlsson pitaa -e : -ee- ja Vas > VuVa -nominien vartalonmuodostustakin leksikaalisesti mcrkittyna, koska nominatiivissa on olemassa vastaavan fonologisen koostumuksen taivutustyypit nalle : nallen, varis : variksen. Hánen mukaansa tallai-sessa tapaukscssa merkittyná on pidettáva sellaista taivutustyyppia, joka on epápro-duktiivinen, han'alukuinenja mutkikkaita vartalonmuodostussáantojá ja morfofono-logisia vaihtcluja sisáltavá. Nain taivutustyypit nalle : nallen, varis : variksen ovat prototyyppisiá, ilman merkintaa. (Karlsson 1982a, 203, 205-206.) -e : -eř-nomini-tyyppi on kuitenkin produktiivinen erainá johdoksina (Karlsson 1982a, 318) ja ISK:n mukaan runsaslukuisempi kuin taivutustyyppi nalle : nallen (1SK, 100). Olen sita mielta, etta oppikirjoissa on perustellumpaa tyypillisena kásitella -e : -ee -taivutusta ja tyyppiá nalle : nallen poikkeavana. Whiten oppikirjassa (2001, 26) sanojen kolme. Use, nukke jne. taivutusta pidetáan poikkeuksellisena verrattuna sanojen huone, amine, huume, kappale jne. taivutukseen. Karlsson pitaa Suomen peruskieliopissaan sanojen kolme : kolmen, Use : itsen, nalle : nallen, nukke : nuken taivutusta poikkeuksellisena (1982b, 56). Nain kielen opiskeluun tarkoitetun kirjallisuuden nako-kulma (tássá myos Karlssonin oma) on siis erilaincn kuin Karlssonin Suomen kielen äänne- ja muotorakenteessa esittäinä. Niiden nominien kohdalla, joiden nominatiivi on i-loppuinen, Karlsson toteaa ajatus-lyypm olevan yleisempi kuin tairas-tyyppi. White erottelee oppikirjassaan toisistaan nämä taivutustyypit .s:ää edeltävän vokaalin avulla (-as : -aa-, -äs : -üä-, -is : -ii- muodostavat toisen lyhmän ja -us : -ukse-, -ys : -ykse-, -os : -okse-, -ös: -ökse-, -es : -ekse- toisen ryhmän). Poikkeuksina White pilää sanoja, jotka poikkeavat tästä (esim. kirves, teräs, roskis). Kyseisten taivutustyyppien määrittelyissä on mainittu, että rakas- ja fajt/ras-tyypeillä astevaihtelu on mahdollinen, taiwtustyypilläi'fl.ifaiM astevaihtelua ei ole. (White 2001,29-31.) -i-loppuisten nominien joukosta White käsittelcc poikkeuksellisena esim. sanan roskis tai\aitusta, sen sijaan tyypilliscnä esim. sanan kallis taivutusta (vrt. White 2001, 29-31). Sanoja on siis tässä kohdeltu toisinpäin, kuin jos produktiivisuus olisi otettu huomioon. Joka tapauksessa Karlssonin mukaan mainitut taivutustyypit ovat poikkeuksellisen komp-leksisia. Näitä sanoja taivuttaessa ei vartaloa voi ennustaa nominatiivista käsin ja taivutukseen voi liittyä kaanteisen astevaihtelun soveltaminen, josta on kvalitatiivi-sen astevaihtelun kohdalla tiedettävä, että se usein liittyy vain kyseiseen lekseemiin. (Karlsson 1982a, 206.) Tästä kertovat myös testin tulokset ja -e: -ee- ja -as -nominien aiheuttainat vaikeudet. Hj'vin vaikeina voi samoisla syistä pitää myös sanojen ydin : ytimen tai sammal : sammalen taivutusta, joka kaiken lisäksi esiintyy vain harvoin. Niiden sanojen kohdalla, joiden vaihtelua on pidettävä lekseemisidonnaisena, voisi suomen taivutus ja sen oppimisprosessi olla lähcmpänä viroa siinä mielessä, että se vaatii sanan morfologisen käyttäytymisen ulkoa opettelemista, vaikka kyseinen vaihtelu voi olla sääntöperäinen tai tuttu muista yhteyksistä. Verbien taivutustyyppejä ei tarvitsc Karlssonin mukaan (1982a, 211) olettaa leksikaalisesti merkityiksi, koska verbien taivutuksessa näiden morfologisen ja morfofo-nologiscn käyttäytymisen voi ennustaa perusmuodon fonologisen rakenteen mukaan. Perusmuotona toimii hänen esityksessään yksikön kolmannen persoonan vartalo, ja näin verbeillä ei ole käänteistä astevaihtelua (Karlsson 1982a, 35, 207-208. 324). Jos verbin taivutuksessa otetaan perusmuodoksi 1. infinitiivi, on olctctlava myös käänteisessä astevaihtelussa olevia verbityyppcjä. Näin on tehty ISK:ssa (72-73) ja Wliiten oppikirjassa (2001, 149). Nämä verbityypit ovat supistumaverbit (tavata : tapaan), -e/e-verbit (ajatella : ajattelen) ja -ene-verbit (synketä : synkkenee). Vii-mcksi mainitun tyypin frekvenssi on hyvin pieni (Karlsson 1982a, 214). Jos näiden taivutustyyppien verbejä taivutetaan infinitiivin pohjalta, on ajatuskulku saman-tyyppinen kuin yllä mainittujen käänteisessä astevaihtelussa olevien nominien kohdalla. Samanaikaisesti vokaalivartalonmuodostuksen kanssa astevaihtelussa olevien verbien aste vahvenee, vrt. levätä : lepää-, lieve : liepee-, madella : matele-, sade : satee-, ommel : ompele-, ommella : ompele-. Remeksen luokittclussa (1995, 58) näiden taivutustyyppien nominit ja verbit on tuokiteltu samaan tyhmään sen perus-teella, että niiden vokaalivartalo on vaihteluttomasti vahva-asteinen (vrt. sateessa ja sateena, lepään ja lepäävät kun taas suoran astevaihtelun alaiset leivän ja lei-pänä, ari'onja arpovai). Jos siis opetuksessa ja opiskelussa käytetään perusmuotona 86 Petra Hebedová Suomenja viron astevaihtelun ongelmallisel kohdat kielen oppijalle 87 infinitiiviä, nämä vcrbityypit ovat käänteisen astevaihtelun alaisia. Verbien taivutus-tyypcissä ei kuitenkaan tarvitse olettaa mitään vokaalivartalonmuodostusta merkit-lynä, infinitiivin muodosta (päättceslä ja sita edeltävistä äänteistä) voi päätellä sanan taivutustyypin. Siinä mielessä supistumaverbien tai -e/e-verbien taivutus voisi siis olla vähemmän hankala kuin -e -ee- tai -oy-nominien taivutus. Suomen astevaihlclutcstin analyysi osoitti, että kyseisistä nomini- ja verbityy-peistä on hiukan vähemmän hankalaksi osoittautunut supistumaverbien taivutus. Voi olla, että hyvään menestyksccn vaikuttivat supistumaverbien produktiivisuus ja ŕrek-venssi. Supistumaverbejä muistuttavia muotoja esiintyi opiskelijoiden testivastauk-sissa myós verbin arpoa taivutuksessa (arpoan, arvoari). 6. Käänteinen astevaihtelu suomessa ja virossa .los verrataan suomen käänteistä astevaihtelua viron käänteiseen astevaihteluun tai hcikkenevään (nôrgenev) astevaihteluun, ilmcnee vastaavia ongelmia, mutta myôs eroja. EKG: ssa (152, 163—164) peruslellaan käänteinen astevaihtelu vain nomineilla. se koskcc csim. seuraavien taivutusmallien nomineja: suhe : suhte, pôôsas : pôôsa, kallis : 'kalli, manner : mandri. Verbien perusmuotona toimii yleisesti mo-infinitiivi, joka on aina vahva-asteinen. Taivutusmalleissa hakkama : hakata: hakkanju ôppima : ôppida : ôpin ovat kuitenkin db-infinitiivi ja preesensin indikatiivin persoonamuo-doissa käytetty vartalo päinvastaisessa asteessa. Remeksen mukaan verbien perus-muodon kysymys on hankala siinä mielessä, että ma-infinitiivissä osa verbityypeistä käyttää vokaalivartaloa (saama, tulema, lugema, hakkama), osa konsonanttivartaloa {saatma, kandma, laulma, seisma). Yhteistä, kaikissa verbityypcissä vain vahvaa vokaalivartaloa käyttävää muotoa ei virossa olc. (Remeš 1995, 29 30.) cfa-infinitiivi on eri verbityypeillä valivá (ôppida) tai heikko (hakata). Kaikki indikatiivin preesensin muodot ja samalla siis myôs yksikôn kolmas persoona ovat päinvastaisessa asteessa kuin ůfa-infinitiivi (ôpin, ôpib; hakkan, hakkab). Virossa on kuitenkin sellaisenaan hyvin erilainen taivutussysteemi. Myôs edellä mainituista suomen ja viron muodoista voi huomata, että suomessa taivutusta voi jonkin verran kuvata prosessina, jossa on kuten sade- tai fevó'tá'-tapauksissa ensin muodostcttava vokaalivartalo ja vartalon muodostamista voi seurata asteen vahvene-minen. Virossa taivutuksessa hakata : hakkan ja ôppida : ôpin ei ole vartalossa muuta eroa kuin asteen cro. Viron taivutuksen kuvaaminen prosessina ci tunnu ainakaan nykykielten kannalta luontevalta. EKG:n mukaan (152, 163, 167) taivutusmuotojen aste perustuu astevaihtelumal-liin (astmevaheldusmall). Perusmuodon asteen määríttelemiseksi tarvitaan kuitenkin astevaihtelun suunnan käsite (astmemuutuse suund). Hriasteisten allomorficn käyt-tôä määrää astevaihtelun malli, mutta perusmuodon aste on määritelty astevaihtelun suunnan mukaan. Näin erottuvat toisistaan heikentyvän (nôrgenev) astevaihtelun säännôt, kun perusmuodon aste on vahva, ja vahvenevan (tugevnev) astevaihtelun säännot, kun perusmuodon aste on heikko. (EKG 145, 152.) Astcvaihtelumalli on käsitykseni mukaan EKG:ssa paradigmasidonnainen ominaisuus. Ei liene aivan sel-vää. miksei perusmuodon aste voisi olla määritelty astevaihtelun mallin mukaan niin kuin kaikkien muiden muotojen astect. Tätä näkôkulmaa voisi tukea se, että viron taivutusta ei voi ennustaa nominatiivin tai infinitiivin pohjalta: joitakin taivutusmuo-toja (ainakin nom sg, gbn ja part) on pidettävä rinnakkaisina, monia muita muotoja voimuodostaagenetiivistäkäsin. EKG:ssa(163, 167, 169-171)puhutaan perusmuo-doista (monikossa) ja analogisesti muodostetuista muodoista. Rinnakkaisina voisi siis pitää kaikkia perusmuotoja. Näin virossa astevaihtelun suunnan käsite olisi tar-peeton. Viron astevaihtelua ei voi kuvata prosessina vaan sen aiheuttamat allomorfit ovat samantasoisia. Termit heikentyvä ja vahveneva astevaihtelu kuitenkin viittaavat siihen prosessiin, jota astevaihtelu on historiallisesti tarkoittanut. Suoran ja käänteisen astevaihtelun käsitteen tarpeellisuus lience siinä, että suoran ja käänteisen astevaihtelun toteutumat/mahdolliset astevaihteluparit eivät ole ihan loisiaan vastaavia -joillekin suoran astevaihtelun pareille ei lôydy käänteisessä astevaihtelussa vastinetta (EKG. 152-159). EKG:ssa (164) myôs mainitaan, että perinteisesti erotetaan suora ja käänteinen astevaihtelu. Tämä kysymys voi liittyä enemmänkin näkemykseen koko taivutuksesla/taivutussysteemistä, jonka sisälle astevaihtelu välttämättä kuuluu, ja tämä ongelma vaatisi taivutussysteemin kuvausta laajcmmassa kontekstissa. Suomen astevaihtelua voi kuvata prosessina tai allomorfien kontrastina. Käänteisen astevaihtelun käsitteen tarpeellisuus (molemmissa merkityksissä) lienee siinä, että suoran ja käänteisen astevaihtelun suhde taivutusprosessiin tai paikka taivutus-prosessissa on erilainen. Käänteinen astevaihtelu liittyy vokaalivartalon muodosta-miseen, ja sen aste, niin kuin Remeš huomauttaa, ei enää muutu. Suoran astevaihtelun alaisissa tapauksissa aste muultuu, kun vokaalivartaloon liitetään taivutuspäät-teet. Karlssonin sanoin suoran ja käänteisen astevaihtelun oikeanpuoleinen konteksti on erilainen (1982a, 323-324). Se, ettei Karlsson tarvitse käänteisen astevaihtelun käsitettä verbien taivutuksessa, johtuu siitä, että hän kuvaa verbien taivutusta (jo) vokaalivartalosta alkacn (esim. arpo-, hyppää-, synkkene-, ajattele-), jonka aste on samanlainen kuin 3. persoonan aste (arpoo, hyppää, synkkenee, ajalleleé). Asteiden käyttô on virossa joko paradigmasidonnainen ominaisuus, niin kuin verbit hakata ja ôppida lodistavat, tai se on kytkôksissä suoraan tiettyyn kategori-aan. Paradigmaattinen näkemys näyttää virossa olevan tärkeämmässä asemassa kuin suomessa. Suomessa käänteinen astevaihtelu viittaa tiettyihin taivutustyyppeihin ja toisinpäin, mutta käänteisen astevaihtelun käsite on kiinni perusmuodon postuloimi-sesta. 88 Petra Ilebedovä 7. Astevaihtelun toteutumistavat Suomen ja viron astevaihtelun reaalistumisessa voi todeta ainakin seuraavat erot. Suomessa vaihtelevat klusiilit k, p, t ja marginaalisesti myös ft ja g, esim. digata : diggaan (TSK 70-71). Vaihtelu esiintyy jälkitavuissakin painosta riippumatta (esim. mansikka : mansikan, aloittaa : aloitari). Hakulisen mukaan astevaihtelun katsotaan laajentuneen myös jälkitavuihin analogiscsti (Hakulinen 2002, 63). Suomecn verrat-tuna viron astevaihtelun esiintymismahdollisuudet ovat rajoitetummat siinä mieles-sä, että virossa aslevaihtelu koskee vain painollisentavunprosodiaaja/tai painollisen ja sen jälkeisen tavun rajalla esiintyviä klusiilcja tai s:'ää.. Painottomissa tavuissa ci ole astevaihtelua (vrt. esim. viron vetikas nom : vetika gen : vetikat part ja suomen vatukka nom : vatukan gen : vatukkaa part). Virossa paino on omaperäisessä sanas-tossa cnsimmäisellä tavulla. Vierasperäisissä sanoissa paino saattaa olla muulla kuin ensimmäisellä tavulla. Näin astevaihteluun joutuvat esim. seuraavat vicrasperäiset sanat: element nom : elemendi gen : dementi part, atribuut nom : atrihuudi gen : atribuuli part, gavott nom : gavoti gen : gavotti part (ks. Erelt 2003, 19; sanojcn taivutus haettu sanakirjasta Kokla ym. 1993). Joissakin tapauksissa myös sivupaino on morfologisesti (ja siis astevaihtelun kannalta) olennainen. Hintin kirjoituksessa (1997a, 17) on tällaista sivupainoa kutsuttu leksikaalis-morlblogisesti sidotuksi sivu-painoksi, muut sivupainot täyttävät vain puheen rytmittämisen funktion. Niihin tapa-uksiin, joissa sivupaino on astevaihtelun kannalta olennainen, kuuluvat sivupainoa kantavat johtimet, esim. -ik. -lik, -mik, -nik, -kond. Tapauksissa, joissa tämä johdin kantaa sivupainoa, sana osallistuu astevaihteluun, esim. dnnelik nom : önneliku gen: önnelikku part. Tapauksissa, joissa johdin ei ole sivupainollinen, sanan mortbloginen käyttäytymincn on toinen, esim. laulik nom : lauliku gen : laulikut part'. Johdin -kond kantaa aina sivupainoa: valdkond nom : valdkonna gen : valdkonda part. -ik-]oh-dinten sivupainollisuus voi myös horjua. (EKG, 112-113.) Suomessa esiintyy tosin monitavuisissa sanoissa erikoinen (aste)vaihtelu ryyppiä mansikka : mansikoiden : mansikoita, otxikko : otsikoineen, jota säätclevät erilaiset säännöt kuten muita aste-vaihtelutapauksia. Tämäntyyppisistä sanoista voi esiintyä taivutusvariantteja (esim. mansikkoihin ~ mansikoihin, otsikkoineen ~ otsikoineen). (Karlsson 1982a, 335-336; 1SK 73-74.) Suomessa puhutaan kvantitaliivisesta astevaihtelusta, kun klusiilin pituus vaih-telcc, kvalilatiivisesta astevaihtelusta, jos klusiilin laatn vaihtelee (se assimiloituu, vaihtuu toiseksi konsonantiksi tai katoaa). (Vrt. ISK 70-71, Karlsson 1982a, 324-325.) Kvalitatiivincn astcvaihtelu on huomattavasti epäproduktiivisempi kuin kvan-titatiivincn. Karlssonin mukaan kvalitatiivisen astevaihtelun alaisct sanat ovat nyky-suomessa leksikaalisesti merkittyjä (1982a, 330). Virossa voi puhua kolmcsta astevaihtelun alalajista sen mukaan, minkätyyppi-nen vaihtelu on fonologisesti kyseessä. Kestovaihtelussa vaihtelu tapahtuu supra-segmentaalisella tasolla. Kestovaihtelussa vaihtelee painollisen tavun prosodia, nk. Suomen ja viron astevaihtelun ongelmalliset kohdat kielen oppijalle go, kolmas kestoastc ja toinen kestoaste. Kolmas kestoaste on vahvan asteen toteutuma, toinen kestoaste on heikon asteen toteutuma. Segmentaalisesti naiclen kahden varta-lon variantin välillä ei ole eroa, esim. rnets (III) nom : metsa (II) gen: metsa (III) part. Muotojen erottamiseen voi käyttää akuutin merkkiä kolmannen kestoastecn osoit-tamiseksi: smets nom : metsa gen : "metsa part. Tällainen prosodinen oppositio on mahdollmen vain pitkissä tavuissa. Opposition foneetlinen toteutuma riippuu tavun laadusta ja koostumuksesta (Hint 1997a, 25). Pituusvaihtclusta (geminaattojen astevaihtelusta) puhutaan, jos painollisen tavun jälkeisen klusiilin tai s:n pituus vaihtelee, esim. riik nom : riigi gen : riiki part, poiss nom : poisi gen : poissi part. Vahva-asteinen variantti sisältää pitkän konsonantin, heikkoasteinen variantti sisältää lyhyen konsonantin. Vaihtelussa muuttuu myös painollisen tavun prosodia, pitkän konsonantin sisältävä variantti on samoin kolman-nessa kestoasteessa, lyhyen konsonantin sisältävä variantti toiscssa kestoasteessa. (EKG, 150 151.) Pituusvaihtelu (klusiilin tai .v:n pituuden vaihto) on mahdollinen vain pitkän tavun jäljcssä (Hint 1997a, 24). Laatuvaihtelu on sellainen vaihtelu, jossa vahvan asteen lyhyt klusiili tai s on heikossa asteessa korvattu muulla konsonantilla (esim. halb nom : halva gen : halba part), assimiloitu (esim. hammas nom : hamba gen : hammast part) tai se katoaa (esim. tuba nom : toa gen : tuba part, öis nom : öie gen) (EKG, 151). Kesto-ja pituusvaihtelu ovat produktiivisia: on olemassa vain muutamia sellaisia sanoja, joiden fonologinen rakenne mahdollistaisi pituusvaihteluun osallistumiscn muttajoissa vain kcstovaihtelu toteutuu. Laatuvaihtelu on nykyvirossa epäproduktii-vinen: kielessä on sanoja, jotka olisivat voineet olla laatuvaihtelevia, mutta nekin ovat kestovaihtelussa, esim/wa^/c : maski vrt. kask : kase. (EKG, 151.) Hintin mukaan (1997a, 23) laatuvaihtelun alaiset tapaukset ovat leksikaalisesti merkittyjä. (Samaan tapaan Karlsson (1982a, 330) käsillelce merkittyinäkvalitatiivisen astevaihtelun alai-sia tapauksia suomessa näiden epäproduktüvisuuden takia). Hintin mukaan (1997a, 23) suomen ja viron laatuvaihtelun asema on kuitenkin erilainen: suomen laatuvaih-tclua voi viroon verrattuna käsitcllä säännöllisenä ja astevaihteluttomuiitta poikkeuk-sena. Näyttää siltä, että vaikka sekä suomen kvalitatiivinen vaihtelu että viron laatuvaihtelu ovat epäproduktiivisia, epäproduktüvisuuden asteessa on tässä huomattava ero. Hintin mukaan laatuvaihtelu on virossa sanan idiosynkraattinen ominaistms. Se ei ole siis sanan rakenteesta johtuva prosessi. Kielessä on huomattavissa laatuvaihtelun vähittäinen väistyminen. Laatuvaihtelevasta sanavarastosta osa arkaisoituu ja katoaa, osassa laatuvaihtelu väistyy - käyttöön jää vahva-asteinen (higi: higi: higi, naba : naba : nabä) tai heikko-asteinen (reo : reo : reo, peo : peo : peo) vartalo. (Hint 1997a, 22-23.) Ehalan mukaan (2001, 90) geminaattojen vaihtelussa (pituusvaihtclussa) on toisaalta yhteisiä piirteitä kestovaihtelun, toisaalta laatuvaihtelun kanssa, nun että sitä ei useinkaan eroteta omaksi alalajikseen. Pituusvaihtelussa vaihtelee painollisen tavun prosodia samaan tapaan kuin kestovaihtelussa, toisaalta siinä samoin 90 Petra Hebedová Suomen ja viron cistevaihtelun ongelmalliset kohdut kielen oppijaUe 91 kuin laatuvaihtelussa tapahtuu muutos segmentaalisella tasolla. Perinteisesti viron astevaihtelussa erotetaan laatuvaihtelu ja kestovaihtelu, pituusvaihtelu on sijoitettu kestovaihtelun piiriin tekematta eroa sen ja kestovaihtclun vaiilla. (Hint 1997a, 24.) Nain on tehty esim. Ilannu Remeksen Viron kieliopissa: Kvalitatiivisccn astcvaihte-luun luetaan lyhyiden klusiilien assimilaatio, korvaaminen ja kato. Kvantitatiiviseen vaihteluun kuuluvat kaikki vaihtclut, joissa painollisen lavun prosodia muuttuu: kol-mas kestoaste vaihtelee toiscn kestoasteen kanssa. Kestovaihtelu koskee Remeksen mukaan (1983. 47-50) geminaattakonsonantteja, konsonanttiyhtymia, pitkia vokaa-leja ja diftongcja. 1 allaiseen kasillelyyn vaikuttaa olennaisesti viron fonologian ja prosodisen systeemin hahmottaminen (ks. Remes 1983, 34-45). Viron fonologian kasitteleminen eroaa eri kirjoittajilla etenkin siina. katsotaanko kolmannen ja toisen kesloasteen eron johtuvan segmentaalisista (esim. Remes 1983) vai suprasegmentaalisista foneemeista (esim. Hint 1997). Toiseksi mainitussa kasityksessa on erilainen prosodinen kvantiteetti tai aksentti (tai II ja III kestoaste, voisi ehka puhua myos tavun intonaatiosta) mahdollinen vain pitkilla painollisilla tavuilla. I.yhyt tavu voi olla vain painollinen tai painoton. Pit-kien tavujen prosodian erolle on edellytyksena paino. Nk. ensimmainen kestoaste ci tarkoita muuta, kuin etta sanan painollinen tavu on lyhyt. (Hint 1997a, 15, 17; Hint 1997c, 187.) Siita, etta nk. kolmen kestoastcen kasitteeseen on yhdistetly kaksi asiaa, jotka tulisi pitaa erillaan, voi kcrtoa myos se, ettii I ja II kestoasteen opposition esimerkkina toimivat aina kaksi eri Icksccmia, esim. vala 'kaada'3 2. pers. sg. imper.: vaala 'valas' gen sg, koli 'kama, roju, romu, roska' nom sg : kooli 'koulu' gen sg, kuma 'kuulto, kajastus, kajo" nom sg : kumma 'kumpi' gen sg. Vain II ja III kestoasteen opposition esimerkkina voi olla saman sanan kaksi muotoa, esim. vaala gen sg : 'vaala part sg, kooli gen sg : 'kooli part sg, laulu gen sg : 'laulu part sg. F,KG:n mukaan (114) I ja II kestoasteen opposition tehtava on ensinnakin leksikaalisten yksikkojen erottaminen. EKG:ssa (113 114) kuitenkin myos mainitaan, etta astevaihtelussa on oppositiossa III ja II kestoaste ja harvemmin myos III ja I kestoaste. TSllaisesta oppositiosta (111 ja I kestoaste) on esimerkkina vaihtelu koht (III) : koha (I) (EK.G, 114). Tama vaihtclu kuuluu laatuvaihteluun, ja siina muuttuu sanan scgmcntaalincn koostumus: t katoaa ja f:n kadon seuranksena on tavun lyhenemincn. Jos otetaan avuksi Hinlin kasitys viron kolmesta kestoasteesta, voidaan todeta, etta oppositiossa kohta part : koha gen ei ole tekemista prosodian kanssa, vaan taw on vain muodossa koha lyhentynyt kadon jalkeen. Oppositio tassa (ja kaikissa laatuvaihtelutapauksissa) perustuu vain segmentaaliseen eroon. (Vrt. Hint 1997a, 15, 22.) Myos astevaihtelun toteutumistavat ovat suomessa ja virossa erilaiset. Astevaih-telun ala on laajentunut yhteen suunlaan virossa, jossa se on ylittanyt segmentaa-lisen tason ja alkanut toimia myos suprasegmentaalisella tasolla. Sen sijaan jotkin segmentaalisella tasolla realisoituvat vaihtelut ovat alkaneet väistyä kieleslä. Suo-menkin astevaihtelun ala on laajentunut siinä mielessä, että se koskee klusiileja jälki-tavuissakin, ei vain painoUisen tavun jälkeisessä asemassa. Suomen kvalitatiivisessa astevaihtelussa taas voi osittain tapahtua samantapaista väistymistä kuin viron laatuvaihtelussa. 8. Viron ortografia ja astevaihtelu Viron kiclen oppikirjoissa csitetään astevaihtelulliset parit niiden ortograrisessa muodossa:. Oppikirjassa F.sinisch Intensiv! esim. seuraavasti:pp :p-sepp : sepa,p : b kaup : kauba, ss : s -poiss : poisi, ff: f— šeff: šefi, šš : š - tušš : tuší, samassa oppikirjassa puhulaan myos ortografisesti näkymättômistä tapauksisla, esim. II: II - kel!: kella, nn : nn - linn : linna, ts : ts - mets : metsa, aa: aa - saar: saare, au: au - laul : laulu (Lutkal-Lôik-Hasselblatt 2005, 25 -26, 29-31). Miten näitä esimerkkejä voi tulkita suhleessa yllä mainittuihin astevaihtelun toleutumistapoihin? Viron ortograri-iista voi mainita ainakin seuraavia astevaihtelun kannalta olennaisia seikkoja. On kolmé klusiilien tnerkintätapaa: , , , ,

, , , , . Kaikkia muita konsonantteja merkitään joko esim. tai , tai jne., ja näin erotetaan lyhyt ja pitka konsonantti. Klusiilien merkintätavat ovat tätä mutkikkaampia. (Ks. Tauli 1972, 17.) Klusiilien grafecmien avulla merkitään segmentaalinen pituus sekä pitkän pai-nollisen tavun kvantiteetti. Merkinnät osoittavat aina tunnusrncrkilli-sen tavtui kvantiteetin (raskaan aksentin, III kestoasteen). Koska ainoastaan siinä, missä on paino, voi olla aksentti (aksenttien tai prosodisen kvantiteetin oppositio on mahdollinen vain painollisessa tavussa), niin esim. sanoissa barokk, fagott on paino vannasti loisella lavulla. Jos tavu ei ole painollinen, siinä ei voi olla aksenttia (tavun kvantiteetin oppositiota), esim. sanoissa siirup, vikat, kirik, piiskop. kabinet, maastik, joiden paino on ensimmäisellä tavulla. (Vrt. Tauli 1972, 17.) Merkintätavoista (esim. muodoissa kapi. kaup, jutu, paat, luku, paik) ei voi saada samaan tapaan helposti selvillc, kumpi aksentli tavussa on (mikä on tavun kvantiteetti). lyhyen vokaalin jäljcssä merkitsee tunnusmerkitôntä kvantiteettia. Lyhyen vokaalin jäljessä on selvästi erotettu tavun kvantiteelti/akscntti (kappi, kapi). K.un klusiili on pitkän vokaaliaineksen jäljessä niin kuin sanoissa kaup, paat, paik, onko kirjoitustapa kaksiselitteinen, voisiko aksentti teoreettisesti saman-tyypisessä tavussa olla knmpi tahansa? ľähän kysymykseen saattaa tuoda valoa kon-sonanttien distribuutio, tässä tapauksessa voi tarkastella ainoastaan klusiilien esiinty-mistä ensi ja toisen tavun rajalla/pääpainollisen tavun jäljessä. EKG:n mukaan pitkien konsonanttifoneemien esiintyminen pääpainollisen tawn pitkän vokaaliaineksen jäljessä on kielellc ominaista vain raskasaksentil-lisessa tavussa. Kcvytakscntillisessa tavussa csiintyvät pitkät klusiilit ja frikatiivit 92 Petra Hebedová Suomen ja viron astevaihtelun ongelmalliset kohdat kielen oppijalle 93 pääpainollisen tavun jäljessä vain propreissa ja myôhäisissä lainoissa, csim. Kaapo, temaatika. (EKG, 106). Tällainen esiintymä - pitka klusiili pitkän vokaalin tai dif-tongin jäljessä kevytaksentillisessa tavussa - esiintyy vicrasperäislen nimien ohella kahdessa taivutusmuodossa: joidcnkin nominicn monikon genetiivissä (esim. suarte, saarle) ja yksitavuistcn vokaalivarlalon omaavicn vcrbien monikon 2. persoonassa (esim. joote, tooté). Molemmissa tapauksissa suffiksi on -te. (Erelt 2003, 12.) Näin kaksiselitteisyyden mahdollisuus ei ole suuri. Pitkän pääpainollisen tavun jäljessä kirjoitettu tarkoittaa (paitsi yllä mainittuja poikkeuksia) samanaikaisesti klu-siilien pituutta ja raskasta aksenttia (tunnusmerkillistä tavun kvantiteettia). Merkintôjä voisi siis pitää suprasegmentaalisen foneemin (tavun kvantiteetin, raskaan aksentin) osoittimena. Tällä suprasegmentaalisella foneemilla on näin viron ortografiassa oma edustus, mutta vain klusiilien ollessa pääpainollisen tavun jäljessä. Sen sijaan grafeemeja voi pitää vain pitkien klusiilien grafccmeina, niin kuin osoittavat tapaukset siirup, vikat, kirík, piiskop, kabinet, maastik, joissa merki-tään klusiilien pituutta. Aksentista (tavun kvantiteetista) ei voi olla kysymys, koska civät tässä ole painolliscssa tavussa. Sc, ettei kcvyttä aksenttia kirjoituk-scssa criksccn mcrkitä, voi tukca käsitystä raskaan aksentin tunnusmerkillisyydestä. Klusiilien merkitsemisen pääpainollisen tavun jäljessä voi siis yhteenvetona esitellä seuraavasti (ks. asetelma 4): Asetelma 4. Viron klusiilien merkitseminen painollisen tavun jäljessä. Painolli 55 3 .tavussa. Lvh\cn 1 j 1 T laliessu Pitkän \ o 1 lionsíra iäli sssä ............Lv|-\ 1 klUMlll Pitka klusiili ......Lyhyt. klusiili....... Pitka klusiili ................................................: taviin kvantiteettL. i tavun kvantiteetti _._tuba__

J _Jcapi______(_ _ _l_kapgi saabas

kaup d hada jutu juttu d- _ _kaudu = paal........ j: kogu .ku kk lukku _______riigi..... _________lauk. Klusiilien kirjoittaminen konsonanttiyhtymissä voi poiketa taulukossa esitety-istä periaatteista. Lyhyet klusiilit konsonanttiyhtymissä merkitään Taulin mukaan seuraavasti: soinnillisten konsonanttien kirjainten () vieressä :llä, jos välittômästi ei seuraa eikä edellä ole soinnittoman konsonantin merk-kiä: esim. sôhrad, padjad, targad, piimgi, tulengi, soovgi, sôdurgi. Pitkät klusiilit merkitään sellaisessa tapauksessa :llä, esim. sôprade, patjade, tarkade. Soinnittomien konsonanttien kirjainten () vieressä klusiilit merkitään :lla (myôs lyhyinä), csim. topsid, malkad, tnetsad, kasti, tahte, kaske, paksud. (Tauli 1972,' 18.) EKG:n mukaan sanansisäisissä konsonanttiyhtymissä klusiilit kuitenkin esiinty-vät sekä lyhyinä että pitkinä ainoastaan, jos näitä edeltää tai seuraa sonorantti, esim. sôbradvs. sôprade. (EKG, 110.) Niissä tapauksissa, joissa klusiili seuraa soinnitonta ainesta, esim. kast, taht, kask, ja joiden kirjoituksen tulkinta on astevaihtelun kan-nalta olennainen, ovat ja lyhyen klusiilin merkintôjä. Astevaihtclussa síten klusiili katoaa, esim. sanassa täht: tähe : tähte samaan tapaan kuin sanassa pood : poe : pvodi. Pitka klusiili ei voi olla tällaisessa paikassa. (Ks. myôs EKG 1995,102.) /s/:n kirjoittamisessa pätevät erilaiset periaatteet: lyhyt /s/ kirjoitetaan ja pitka . Konsonanttiyhtymissä kuten edellisessä ryhmässä yleisesti kirjoitetaan vain yksinkertainen . Tästä kuitenkin poikkeavat konsonanttijonot, joissa on sonorantti í\ m n r/ + /s/. Käissä kirjoitetaan pitka /s/ kahdella kirjaimella: valss, valsside, simss, renessanss, marss, marssides, kun taas lyhyet yhdellä: valsid, simsid, avansid, marsid. (Tauli 1972, 17.) Näin on erotettu toisistaan myôs muodot valsi : valssi, värsi : värssi, jotka kuuluvat astevaihtelmm. Samoin jos /s/ tulee pitkän vokaalin jälkeen poisi: poissi, kausi: kanssi. Ortografian pohjalta ei voi saada ilmi esim. muodon kassi aksenttia: voi olla kassi gen sg tai 'kassi part sg, toisin kuin jos samassa paikassa esiintyy klusiili: kapi gen sg : 'kappi part sg. (EKG, 108). Konsonantit jakautuvat pituuden merkitsemisen mukaan kahteen ryhmään: /k p t f š/ ja /v j h m n 1 r s/. Ensimmäisen ryhmän konsonantit kirjoitetaan pitkinä-kin yhdellä kirjaimella, kaksi peräkkäistä merkkiä voidaan tulkita raskaan aksentin/ tunnusmerkillisen tavun kvantiteetin merkinnäksi. Toisen ryhmän konsonanttien kirjoittamisessa vallitsee sama periaate kuin vokaalien kirjoittamisessa, pitkät ainekset kahdella kirjaimella, lyhyet yhdellä. Ortografian mukaan samannäkôisissä oppo-sitioissa kuten maja : majja ja kapi : kappi on kyse hyvin vahvasta eroavuudesta, ensimmäisessä parissa on kyse j:n pituudesta, toisessa parissa molemmat p:t ovat pitkiä, ero on suprasegmentaalisella tasolla, tavun kvantiteetissa. Tämä on olennaista myôs astevaihtelun laukaisevien oppositioiden kannalta: astevaihteluun segmentaa-lisella tasolla osallistuvat klusiilit ja s. Vaihtelu "kappi: 'kapi ja "kassi: 'kassi ovat esimerkkejä kestovaihtelusta, sen sijaan kaup : kanba ja poiss : poisi esimerkkejä piruusvaihtelusta. Suprasegmentaalisen aksentin mahdollisuus näkyä ortografiasta rajoittuu vain tapauksiin, joissa pääpainollisen tavun lyhyen vokaalin jäljessä on klusiili (kapi : 'kappi) ja niissä harvoissa tapauksissa, joissa esiintyy kirjoituksessa tai , esim. dušš : duši, šeff: šefi. Se ei voi tulla ilmi muissa tapauksissa, esimerkiksi jos pääpainollisen tavun jäljessä on sonorantti, esim. kammi : 'kammi, tai hetero-geeninen konsonanttijono, csim. maski : "maski, ôrna : 'orná, järve : 'järve. Tavun kvantiteetti ei näy kaikissa tapauksissa, joissa painollisen tavun pituus on vokaalien aiheuttama, esim. vaala : 'vaala, laulu : 'laulu, toon : 'tooni. Joissakin tapauksissa kaksilulkintaisuuden sulkee pois fonotaksi: omaperäisissä sanoissa 'kaup, 'paat, 'paik tavun kvantiteetin on oltava tunnusmerkillinen, samoin esim. sanoissa 'kawa, 'majja, 'kehha. Ortografialla voi olla myôs vaikutusta tavun rakenteen tajuamiscen. Näin on niiden konsonanttien kirjoittamisessa, jotka kirjoitetaan yhdellä kirjaimella pitkinä. Esimerkiksi sanojen kapi, luku, jutu, mutta myôs sanojen šefi, tuši ensimmäinen 94 Petra Hebeclová Suomen ja viron astevaihtelun ongelmalliset kohdat kielen oppijalle 95 tavu on pitkä, ja se osallistuu painollisena tavuna myös kvantiteettioppositioon (ks. Ehala 2001, 44). Sen sijaan sellaisten sanojen kuin kala, ema, kana, maja, keha, kava ensimmäinen ja painollinen tavu on lyhyt. Sellaisessa tavussa ei voi siis olla kyse kvantitccttioppositiosta. Paino voi myös vierasperäisissä sanoissa olla mimalla kuin ensimmäisessä tavussa: genetiivien baroki, tabureti kirjoittamistavoissa ei ilmene mikään tavu pitkänä, vaikka yksi onkin pitkä. Monet astevaihtelun laukaisemat tapaukset civät olisi erotettavissa, jollei aina-kin klusiilien osalta merkittäisi painollisen tavun kvantiteettia. Astevaihtelun alaisct vaihtelut näkyvät kirjoituksessa scuraavasti (ks. asctclma 5): Asetelma 5. Pituusvaihtelu ja kestovaihtelu ortografiassa. Pituusvaihtelu ortografiassa Kestovaihtelu ortografiassa k:g p:b t:d ss: s nik : riigi kaup : kauba toit: toidu poiss : poisi kk:k pp : p tt: t (ss : ss) ei erotu ei erotu ei erotu ei erotu ei erotu ei erotu ei erotu ei erotu pikk: pika kapp : kapi kott: koti kass : kassi kämm: kammi kann : kanni järv: järve mask : maski laul: laulu toon : tooni Pituusvaihtelussa vaihtelee klusiilin ja s:n pituus, samoin painollisen tavun kvantiteetti. Kestovaihtelussa vaihtelee vain painollisen tavun kvantiteetti, vaikka kirjoitustapa vihjaisi siihen, että tapauksissa pikk : pika, kapp : kapi, kott: koti on kysccssä juuri geminaattojen astevaihtelu (ks. Ehala 2001, 90-91, 94). Klusiilien ja s:n kirjoirustavat ovat erilaiset. Klusiilien merkitseminen - se, esiintyvätkö ne yksinään vai yhdistelmässä on olennaista myös laatuvaihtelun kohdalla. Asetelma 6. Laatuvaihtelu ortografiassa. Laatuvaihtclu ortografiassa csim.: kato g : 0 lugeda : loen b : 0 tuba : loa d : 0 pood : poc hk : 0 5hk : öhu sk : 0 kask : kase ht: 0 ohkan : ohata assimilaatio mb : mm nd : nn rd : rr ld.: 11 kumb : knmma tund : tunni kord: korra kuld : kulla Konsonanttiyhtymistä , ja klusiili fkl tai Itl katoaa, koska kyseessä on yksinäisklusiili niin kuin sanoissapood, lugeda cikä geminaatta niin kuin sanoissa riik, toit. 9. Katsaus viron astevaihtelutestin tuloksiin Viron testin analyysissa olen pohdinnut cnsinnäkin sitä, voisiko joissakin tapauksissa virheen takana olla sc, että on sekoitettu pituus- ja kestovaihtelu. Miten näiden vaih-telujen toiminta-alueet on rajattu? Miten voi tietää, minkälaincn astevaihtelu on kyseessä? Miten tähän kysymykseen saattaa vaikuttaa ortografian tulkinta? Ortografia voi olla hyvin voimakkaasti vaikuttava. Suomen testin analyysissa puhuttiin siitä, että ongclmia voi aiheuttaa astevaihtelun kaksisuuntaisuus. Perus-muodon i:stä voi genetiivissä syntyä d tai tt. Virossakin on olemassa (ortografisesti) samanlaisia astevaihtelupareja: tt: t ja t: d. Näissä on kuitenkin kyse jostain muusta, ensiksi mainittu kuuluu kestovaihteluun, toiseksi mainittu pituusvaihteluun. On kuitenkin hankalaa tietää. miten informantti tai kielen oppija käsittelee ortografiaa tai miten hän tulkitsce sanan kirjoitusasun Voidaan todeta, että koko kestovaihtelun mekanismi, toteutumistapa, sisältyy myös pituusvaihteluun. Millaisessa asemassa klusiilin tai s:n pituuden vaihtelu on mahdollinen? Hintin mukaan (1997a, 24) pituusvaihtelu on mahdollinen vain pitkän tavun jäljessä. EKG:n mukaan pituusvaihtelu toteutuu tyypillisesti pitkän vokaaliai-ncksen tai sonorantin jäljessä (voi myös olla niin, että klusiili itse sulkee tavun, esim. sanoissa Iah', köplama). Näissä nominityypcissä, joihin liittyy käänteincn astevaihtelu, pituusvaihtelu ei välttämättä toteudu. (EKG, 153-154, 157-158.) Kirjoituksessa näkyvän kestovaihtelun esimerkeistä sepp : sepa, tükk : tüki, mutt: muti ja pituusvaihtelun esimerkeistä kaup : kauba, lauk : laugu, paat: paadi näkyy selvästi ensimmäisen tavun ero. Tähän voi pohjautua myös kestovaihtelun ja pituusvaihtelun nimittäminen samalla termillä (esim. Remes 1983). Kestovaihtelu ja pituusvaihtelu eivät voi enemmistötapauksissa toteutua samassa asemassa, näiden vaihtelujen ulottuvuuden alue on erilaincn. Toisaalta jos segmentaalisella ja supra-segmentaalisella tasolla toteutuvan vaihtelun eroa on pidetty fonologisesti tärkeänä, on kestovaihtelun ja pituusvaihtelun erottaminen toisistaan välttämätöntä. Kestovaihtelun ja pituusvaihtelun erottaminen tai yhdistäminen riippuu siitä, miten viron kon-sonanttien kvantiteettia ja prosodista kvantiteettia käsitcllään fonologisesti. Testin analyysissa oli pituusvaihteluun osallistuvien sanojen ryhmässä muita vähcmmän oikeita vastauksia sanoista poiss : poisi ja värss : värsi. Tähän voi vaikuttaa se, ettei s suomessa osallistu astcvaihteluun (kaikki informantit ovat olleet suo-menkiclisiä). Voi olla, että s:n pituusvaihtelu on vähemmän frekventti kuin klusiilien vaihtelut. Vaikuttaa saattaa kuitenkin myös s:n klusiileista poikkeava kirjoitustapa: vaihlelua 'kass : kassi ci kirjoituksessa merkitä (vrt. 'pikk : pika, 'kott: koti). Tämä 96 Petra Hebedova Suomen ja viron astevaihtelun ongelmalliset kohdat kielen oppijalle 97 voi vaikultaa myös pituusvaihtclun sovcltamisccn. Saattaa olla hankalaa oppia, että taivutuksessa kass : kassi kirjoituksessa ei tapahdu mitään, mutta taivutuksessapoiss : poisi on kirjoituksessa eroa. s:n merkintätavat poikLeavat klusiilien merkintätavoista. s:n kohdalla kestovaih-telu ja pituusvaihtelu ilmenevät ortografiassa eri tavalla kuin klusiilien kestovaihtelu ja pituusvaihtelu: aepp : sepa, kaup : kauba vs. kass : kassi, kauss : kausi. Juuri s:ri kohdalla kestovaihtelun ja pituusvaihtelun erottaminen toisistaan olisi tarpeellista. Muuten on hankalaa selittää, miksi toisessa sanassa (toisessa asemassa) s vaihtelee (ortografisesti tai fonologisesti) ja toisessa ei. Klusiilien kohdalla tämä ei opiskelu-prosessissa välttämättä häiritse sen takia, että klusiilien kohdalla myös kestovaihtelun alaiset tapaukset crotetaan ortografisesti. Suomen ortografia ei voi aiheuttaa kielen opiskelijalle suuria ongelmia astevaih-teluparin valinnassa. Poikkeus tästä voisi olla astevaihteluparin /nk/: /nn/ kirjoittami-nen : . Suomen astevaihtelutestin aineistossa esiintyi vastaus solki: solgin, johon ehkä kannattaa kiinnittää huomiota. Sen muodostanut informantti ilmeisesti joko tulkitsi g:n itsenäiscksi grafeemiksi (ehkä (bneemiksikin) ja k:n pariksi tai sotki nk- ja Ä-yhdistelmän. Kaksi kertaa esiintyi myös genetiivi poijan, jonka virheellisyy-den voi mielestäni myös lukea oikeinkirjoiruksen aiheuttamaksi. 10. Lopuksi Viron astevaihtelun käsitteeseen on yhdistetty ilmiöitä, joiden produktiivisuus ja reaalistuminen ovat nun erilaisia, että tämä saattaa aiheuttaa vaikeuksia. Laatuvaih-telu on jopa kielestä väistyvä, mutta suomenkielisen oppijan kannalta juuri siinä on eniten vastaavuuksia suomen astevaihtelun kanssa. Nämä vastaavuudet voivat olla avuksi, mutta voivat myös häiritä siinä mielessä, että nyky viron astevaihtelun keskus on muualla, pituus- ja kestovaihtelussa. Suomessa ovat jotkin astevaihtelun alalajit muita produktiivisempia, ja osittain voi suomessakin nähdä samantyyppistä kehitys-tä kuin virossa. Kielen opiskelussa saattavat mielestäni produktiivisuuden lisäksi olla tärkcitä myös ilmiön frckvenssi ja sen alaisten sanojen frckvenssi. Voi olla, että mikä on perusteltua esittää teoreettisessa kirjoituksessa, ei olisi relevanttia opiskeluun tar-koitetuissa kirjoituksissa. Astevaihtelun ulkopuolisia ja yleisiä sanoja on suomessakin, mutta ne ovat usein kuitenkin jossain mielessä spesifisiä (nimet, slangisanat, deskriptiivisanat). lSK:n (74) astevaihtelun ulkopuolisten sanojen luettelosta voisivat tulla kyseeseen suomea opiskeltaessa jo aika varhain ainakin auto, eka, mopo, muki, toka. Mutta kuinka usein näihin törmää samassa opiskeluvaihecssa kuin sanoihin aika, katu, poika, tapal Opetukseen tarkoitetussa kirjallisuudessa ei siis voi kvalita-tiivisen astevaihtelun alaisia sanoja pitää merkittynä. Sen takia myös testin analyysis-sa on hyvinä, ymmärrettävinä (tyypillisempinä) pidetty vastauksia, joihin kvalitatii-vista astevaihtelua on sovellettu (esim. mopo : movori) verrattuna niihin vastauksiin, joissa kvalitatiivinen astevaihtelu on jätetty soveltamatta, esim. harkinta : harkin-tan. Se, että saman käsitteen (astevaihtelun) alle kuuluvat toteutumistavat ovat sekä suomessa että virossa eri määrin produktiivisia, on mielestäni kielen opiskehm kannalta tärkcää ja huomiota ansaitsevaa. Suomen ja viron astevaihtelua on välttämätönlä käsitellä suhteessa kielen tai-vutussysteemiin, tämä ilmenee varsinkin käänteisen astevaihtelun kohdalla. Riippuu taivutussysteemin yleisestä hahmotuksesla (perusmuotojen postuloimisesta, para-digmaattisesta tai prosessuaalisesta näkökulmasta), mitä kääntciscllä astevaihtelulla ymmäretään. Lisäksi viron astevaihtelua ei ole mahdollista käsitellä ottamatta kantaa viron sanatasoisen prosodian hahmotuksiin ja näistä johtuviin morfologian käsityk-siin. Nämä ongelmat heijastuvat jollakin tavalla myös kielen opiskeluprosessissa ja kielen opiskeluun vieraana kielenä tarkoitetussa kirjallisuudessa. LÄHTEET Eiiala, Martin 2001: Eesti keele struktmtr. Künnimees, Tallinn. EKG ~ Erelt, Mati - Kasik, Reki - Metslang, Helle - Rajandi, Henno - Ross, Kristuna - Saaki, Henn - Tael, Kaja - Vark, Silvi 1995: Eesti keeie grammalika I. Eesti Teaduste Akadccmia - Eesti Keele Instiruiit, Tallinn. Erelt, Mati (ed.) 2003: Estonian Language. Estonian Academy Publishers, Tallinn. Hebedova, Petra 2008: Suomen astevaihtelu ja viron astmevaheldus. Vieraana kielenä opiskehm näkii- kulma. Pro gradu -tutkiclma, Turun yliopisto, suomen kieli. Hint, Mati 1997a: Eesti keeie astmevahelduse japrosoodiasiisteemi tüpoloogilised probleemid. Sisseju- hatus. Eesti keclc sihtasutus, Tallinn Helsinki. 1997b: Typological Characteristics of Gradation in Estonian. Eesti keele astmevahelduse ja prosoodiasiisteemi tüpoloogilisedprobleemid. Eesti keele sihtasutus, Tallinn - Helsinki. 1997c: Viron prosodiscn systeemin pemsluonteesta. Eesti keele astmevahelduse ja prosoodiasiisteemi tüpoloogilised probleemid. Eesti keele sihtasutus, Tallinn - Helsinki. ISK = Hakulinen, Auli - Vilkuna, Maria - Korhonen, Riitta - Koivisto, Vesa - Hkinonkn, Tarja Rdtta Alho, Irja 2004: Iso suomen kietioppi. SKST 950. SKS, Helsinki. Karlsson, Fred 1982a: Suomen kielen äänne- ja muotorakenne. WSOY, Porvoo - Helsinki - Juva. -- 1982b: Suomen peruskielioppi. SKS, Pieksämäki. Kokla, Paul Laanpere, Hei < ia - Mager, Mart Pikamäe, Arno 1993: Virolais-suomalainen sanakirja Eesti-soome sönaraamat. Toincn, uudistettu painos. Valgus, Tallinn. LuTKAT-Lönc, Florence-Silvia - Hassllblatt, Cornelius 2005: Estnisch Intensiv!: das Lehrbuch der estnischen Sprache. Bibliothcca Baltica. Martin, Maisa 1995: The Map and the Rope. Finnish Nominal Inflection as a Learning Target. University of Jyväskylä, Jyväskylä. Remes, Hannli 1983: Viron kielioppi. WSOY, Porvoo Helsinki - Juva. - 1995: Suomen ja viron vertailevaa taivutustypologiaa. Suomen ja saamen kielen ja logopedian laitoksen julkaisuja N:o 2, Oulu. Tauli, Valter 1972: Eesti gramm.at.ika l. Institutionen tor finsk-ugriska spräk, Uppsala. White, Leila 2001: Suomen kieiioppia uikomaaluisillc. Neljäs, uudistettu painos. Finn Lectura, Helsinki.